Menestyskirjailija vierailee Riihimäen kirjastossa – Sinisalon uusin teos pohtii, voiko lapsi olla paha

Kirjailija Johanna Sinisalo vierailee Riihimäen kirjastossa keskiviikkona 4. marraskuuta kello 18.

Hän kertoo Riihimäellä uusimmasta kirjastaan Vieraat, joka valittiin Kariston suuren kauhuromaanikilpailun voittajaksi keväällä 2019.

Koronan takia osallistujamäärää on rajoitettu. Tapahtumaan pääsee pääsylipulla. Ilmaisten lippujen jakaminen aloitetaan tuntia ennen tilaisuuden alkua.

Sinisalon uusimmassa kirjassa Vieraat pohditaan, voiko lapsi olla paha.

On perhe, kaksi kaunista lasta, eletään pikkulapsiperheen ruuhka-arkea. Alkaa tapahtua kauheita. Kuusivuotiaan käsiin ilmestyy viiltohaavoja ja pikkuveli ei tunnu olevan turvassa sisarensa läheisyydessä.

Johanna Sinisalo teki läpimurtonsa esikoisteoksellaan Ennen päivänlaskua ei voi, joka sai ilmestymisvuonnaan 2000 Finlandia-palkinnon. Kirja kertoo peikoista, vastalöydetystä nisakäslajista, joka tunkeutuu meidän ihmisten arkitodellisuuteen.

Sinisalon kirjat käsittelevät usein arjen ulkopuolisia asioita, jotka voisivat olla mahdollisia, mutta eivät kovin todennäköisiä.

Johanna Sinisalon tuotantoa on käännetty 19 kielelle ja hän on voittanut teoksillaan lukuisia kirjallisuuspalkintoja. Hän on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia kirjailijoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut