Hyvinkääläinen Julia asteli ainakin viikoksi BB-taloon – töissä Prismassa

Julia on yksi neljästä talon uudesta asukkaasta, ja asuu talossa ainakin viikon verran. Nelonen Media/Big Brother

Hyvinkääläinen 23-vuotias Julia asteli sunnuntai-iltana BB-taloon.

Hän on yksi neljästä talon uudesta asukkaasta, ja asuu talossa ainakin viikon verran.

Katsojat nimittäin äänestävät ketkä kaksi jäävät talon täysivaltaisiksi asukkaiksi ja ketkä kaksi saavat lähtöpassit sunnuntaina.

BB:n tiedotteen mukaan Julia asuu vielä kotona äitinsä, veljensä ja saksanpaimenkoiransa kanssa.

Hän työskentelee Prismassa, mutta haaveilee tradenomin opinnoista tai poliisikouluun pääsystä.

Big Brotheria Julia on seurannut jo lapsuudesta saakka äitinsä kanssa.

Tiedotteen mukaan Julia on pelannut lentopalloa SM-tasolla, mutta nykyään aika kuluu pääosin kuntosalilla sekä shuffle-tanssia harjoitellen.

Julian motto on tiedotteen mukaan seuraava: "Fall seven times, stand up eight".

Viihde Emmi ja Noora suunnittelivat BB-talon sisustuksen yliopiston kurssilla – ”Makuuhuoneessa halusimme haastaa yhteishenkeä"

Viihde Kamerat ja mikki unohtuvat BB-talossa nopeasti, sanoo Minna Pesonen: "Oli aikamoinen reissu"

Big Brother -talon asukkaita pidetty täyskaranteenissa sunnuntaista lähtien – ruoka jätetään oven taakse kuvun alle

BB-finalisti Anu Puumalainen käväisi jo työpaikallaan – paljon puhuttua puhelua Helmeriltä ei ole kuulunut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut