Läheisen kuolema tekee aina kipeää. Nuorelle työikäiselle se voi olla erityisen kova paikka.
– Puolison kuolema työikäisenä voi tulla todellisena shokkina. Ei kukaan odota viisikymppisenä tai edes kuusikymppisenä, että puoliso kuolee, Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiohjaajat Tuula Hurme ja Katriina Moisio sanovat.
Suomen nuoret lesket ry on toiminut usealla paikkakunnalla reilun kymmenen vuoden ajan.
Nyt yhdistyksen vertaistukiryhmä aloittaa toimintansa myös Hyvinkäällä. Ryhmää vetävät Hurme ja Moisio kertovat saaneensa itse vertaistuesta apua.
– Kun mieheni kuoli syöpään kaksi vuotta sitten, suositteli ystäväni minulle Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiryhmää. Ensin ajattelin että enhän minä voi tulla mukaan, sillä en ole enää nuori. Haluankin korostaa, että ryhmän toiminta on tarkoitettu kaikille työikäisille, ei vain 20–30-vuotiaille, Moisio sanoo.
Hurme on ollut mukana Suomen nuoret lesket ry:n toiminnassa nelisen vuotta, kun hänen miehensä kuoli monen vuoden sairauden uuvuttamana.
Leskeys koskettaa koko loppuelämän ajan.
Tuula Hurme
– Hain silloin välittömästi tukea ja suosittelen sitä myös muille. Kuolintavalla ei ole merkitystä. Kyseessä voi olla sairaus, onnettomuus, itsemurha. Tärkeintä on, ettei jää surunsa kanssa yksin. Kannustamme myös miehiä mukaan. Vertaistuesta on oikeasti apua.
Tuula Hurme kertoo huomanneensa muiden tarinoita ja kokemuksia kuunnellessa, että suru on kaikilla samanlainen, oli elämäntilanne mikä tahansa.
– Eräs nainen kertoi, ettei hän pystynyt nukkumaan ensimmäisenä yönä hänen äitinsä kuoleman jälkeen. Itse koin ihan saman. En pystynyt sulkemaan silmiäni mieheni kuolemaa seuranneena yönä. En vain uskaltanut nukkua.
Vertaisryhmässä huomaa, ettei ole surun ja muiden tunteidensa kanssa yksin.
Samassa tilanteessa elävät ymmärtävät, että kukin suree omalla tavallaan.
Moisio korostaa, ettei suru ole mikään ”työ”, joka suoritetaan tietyssä ajassa ja jonka jälkeen palataan siihen elämään, missä oltiin ennen läheisen kuolemaa.
– Leskeys koskettaa koko loppuelämän ajan. Ei se unohdu, että elin mieheni kanssa 20 vuotta. Eikä sen kuulukaan unohtua. Suru on aaltoliikettä. Välillä se helpottaa, välillä se tulee vahvana takaisin. Sen kanssa on vain opittava elämään, Hurme lisää.