Ehtoollisen saa vaikka istumapaikalleen – esteetön ja rento Saavu-messu on niille, joita kirkkoon lähtö ei ehkä muuten houkuttaisi

"Viime vuoden Saavu-messussa oli noin sata ihmistä ja tunnelma oli kiva", muistaa pastori Kari Kauppinen, joka viivähti tiistaina Keskuskirkon pyörätuolirampilla. Ari Peltonen

Pia Lyy

Aina ei ole helppo lähteä kirkkoon.

Sunnuntaina 27. syyskuuta se on tavallista helpompaa.

Riihimäen Keskuskirkossa on kello 10 Saavu-messu.

Se on avoin kaikille, joiden on vaikea liikkua, ikä painaa, kuulo tai näkö eivät ole ennallaan tai lähtö ihmisten ilmoille arveluttaa.

Esteetön messu on suunniteltu mahdollisimman helpoksi kaikille.

Tunnin kestävä messu toteutetaan selkokielellä ja se viitotaan.

Kirkkosali on hyvin valaistu ja liikkumatilaa on tavallista enemmän.

Turvavälit on helppo pitää.

– Viime vuonna oli aiheena Ilon kautta elämään, ja tänä vuonna Valon kautta syksyyn. Emme mene rajoite tai vamma edellä, vaan olemme kaikki Luojan luomia lapsia, kertoo diakoniapastori Kari Kauppinen.

Mukana on pieni akustinen yhtye, ja tunnelma on rento ja leppoisa.

Keskuskirkkoon järjestetään lisää väljyyttä penkkirivejä harventamalla.

– Heikommin näkeviä ihmisiä ohjataan paikoille, joissa on parempi valaistus, ja tietyllä paikoilla kuuluvuus on hyvä.

Saavu-messun avustajilta saa kysyä neuvoa ja apua.

Ehtoollinen voidaan tuoda lähelle kuulijaa, kenenkään ei ole pakko nousta jaloilleen.

– Ehtoollisen voi saada penkkien välissä tai etupenkeillä, voi vaikka pitää rollaattorista kiinni, Kauppinen kuvailee.

Keskuskirkon yläpiha on varattu inva-pysäköinnille ja saattoliikenteelle. Kirkosta saa käsidesiä ja kasvosuojia.

Messu lähetetään suoratoistona verkossa.

Linkki löytyy helposti:

– Kun avaa Riihimäen seurakunnan kotisivut, heti alusta löytyy Saavu-messu. Se alkaa kello 10. Se ei ehkä ole paras hetki esimerkiksi laitoksessa, joten messun voi katsoa vaikka päiväkahvin aikaan, Kauppinen mainitsee.

Hän on lähettänyt kutsua riihimäkeläisiin hoito-, ja palvelulaitoksiin, sairaalaan ja terveyskeskukseen.

Oman kotikirkon näkeminen voi tuntua ihmeen hyvältä, Kauppinen tietää.

Saavu-messu pidettiin Riihimäellä ensimmäistä kertaa vuonna 2019.

Nytkin mukana ovat diakonian kaikki työmuodot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.