Humalaisen matkustajan epäillään tarttuneen rattiin – henkilöauto rajusti ulos tieltä, autossa 5 henkilöä

Matkustajan epäillään tarttuneen päihtyneenä henkilöauton ohjauspyörään ja aiheuttaneen liikenneonnettomuuden Jokimaantiellä Janakkalassa. Kuvituskuva. arkisto/Pia Lyy

Matkustajan epäillään tarttuneen päihtyneenä henkilöauton ohjauspyörään ja aiheuttaneen liikenneonnettomuuden Jokimaantiellä Janakkalassa perjantaina illalla.

– Henkilöauto oli ajamassa Jokimaantietä pitkin Ryttylän suunnasta Löyttymäen suuntaan, kun auto oli lähtenyt heittelehtimään suoralla tiellä, Hämeen poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisin mukaan auto ajautui vastaantulevien kaistojen yli ojaan ja kääntyi lopuksi katon kautta ympäri.

Autossa oli tapahtumahetkellä viisi henkilöä.

Kanta-Hämeen pelastuslaitos tiedotti jo aiemmin, että kaksi loukkaantui vakavasti ja kolme lievemmin.

Kaikki vietiin sairaalaan.

– Matkustajana ollutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Viisi loukkaantui ulosajossa Janakkalassa – kaksi vakavasti, kaikki sairaalaan

Mies ajoi humalassa ja huumeissa keskellä päivää Hausjärvellä – auton omistaja istui vieressä

Öinen kuski ajoi huumeissa Riihimäellä

Kortiton kuljettaja ajoi päihtyneenä Riihimäellä – myös huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.