Näköislehteen tänään: Mikko Alatalo jatkaa niin pitkään kuin jalka teppasee – "Tärkeintä on se, mitä olen ollut läheisilleni"

Seurakuntapastori Miina Karasti on innokas ruoanlaittaja, joka syö perheen kanssa mieluiten kasvispainotteista ruokaa. Myös juhlaruoka pitopöytineen on tullut tutuksi, sillä pappi kutsutaan moniin perhejuhliin. Ja kyllä – myös kahvia kuluu silloin useita kuppeja päivässä.

Energia-avustuksen saaminen voi vaatia isoa remonttia. Kotitalousvähennys on useampien ulottuvilla. Useimmissa rakennuksissa tehokkain tapa parantaa energiatehokkuutta on yläpohjan lisäeristäminen.

Mikko Alatalolle musiikki ja laulaminen ovat niin syvällä sielussa, että hän vakuuttaa kiertävänsä laulamassa "niin kauan kuin jalka teppasee".

– Olen viihdyttänyt Suomen kansaa pitkään ja palvellut kansanedustajana. Silti tärkeintä on se, mitä olen ollut läheisilleni ja millaisena he minut muistavat.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Aamupostin tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Voit kokeilla Aamupostin verkkopalveluja ensimmäisen kuukauden ajan eurolla. Kokeile kuukausi!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.