Dora Jungin tekstiilit lumosivat Tuomas Sopasen – huippukeräilijä kertoo Riihimäellä lauantaina, mistä kaikki sai alkunsa

Suomen lasimuseossa esillä olevat Dora Jungin tekstiilit ovat Tuomas Sopasen kokoelmista. Kuva on heinäkuulta 2020. Pia Lyy

Pia Lyy

Keräilijä Tuomas Sopanen tulee Riihimäelle kertomaan tekstiilitaiteilija Dora Jungin teoksista.

Tilaisuus on Suomen lasimuseolla sunnuntaina lauantaina 12.9. kello 15.

Varkautelainen Sopanen tietää Dora Jungin tekstiilitaiteesta enemmän kuin kukaan muu suomalainen.

Hänen kokoelmansa on maailmanluokkaa.

Riihimäellä Sopanen kertoo, mistä kiinnostus alkoi, ja esittelee samalla kokoelmansa helmiä.

Luento kuuluu lasimuseon suosittuun Ilmiöiden kauneus – Gunnel Nyman ja Dora Jung -näyttelyyn.

Samalla julkaistaan Ilmiöiden kauneus –The Beauty of the Phenomena, Gunnel Nyman & Dora Jung -näyttelykirja.

Lasitaiteilija Gunnel Nyman (1909-1948) ja tekstiilitaiteilija Dora Jung (1906-1980) olivat ystäviä ja oman alansa mestareita.

Heinäkuussa Suomen lasimuseossa avautunut näyttely on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä, vaikka he tutustuivat jo opiskeluaikoinaan.

Suomen lasimuseo löytyy osoitteesta Tehtaankatu 23.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.