Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Syömishäiriöt eivät ole vain nuorten tyttöjen sairaus – häpeän tunne voi pitkittää hoitoon hakeutumista

Syömishäiriöstä toipumiselle on tärkeä antaa aikaa. – Toipuminen ei ole kilpajuoksua. Takapakkeja voi tulla, mutta pitää olla itselle armollinen, toiminnanohjaaja Suvi Ala-Venna Etelän-SYLI ry:stä kertoo. Laura Paananen

Mia Lagström

Syömishäiriöt ovat yllättävän yleisiä. Kyse ei ole ainoastaan nuorten tyttöjen sairaudesta. Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa sukupuoleen ja ikään katsomatta.

– Yleisimmin syömishäiriö puhkeaa 10–25-vuotiaana, mutta se voi alkaa myös aiemmin tai myöhemmin. Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan syömishäiriöistä kärsii 17,9 prosenttia naisista ja 2,4 prosenttia miehistä, joten kyse on varsin yleisestä kansanterveysongelmasta, toiminnanohjaaja Suvi Ala-Venna Etelän-SYLI ry:stä kertoo.

Syömishäiriön muotoja on useita. Myös sairauden eteneminen ja paranemisprosessi ovat yksilöllisiä. Tunnetuimpia syömishäiriöitä ovat laihuushäiriö anoreksia nervosa, ahmimishäiriö bulimia ja ahmintahäiriö BED. Varsinaisten ruokailu- ja syömishäiriöiden lisäksi puhutaan myös naisurheilijan oireyhtymästä ja kehonkuvahäiriöstä.

- Naisurheilijan oireyhtymä voi tulla kyseeseen silloin, kun naisurheilija kuluttaa liikaa omaan energiansaantiin nähden ja liikuntamäärät ovat runsaita.

Kehonkuva- eli ruuminkuvahäiriöstä on kyse silloin, kun joku kohta kehosta, ihosta tai kasvoista koetaan niin vastenmieliseksi, että syntyy pakottava tarve muokata sitä kohtaa itsessään.

Syömishäiriötä sairastavat eivät ole välttämättä alipainoisia eikä sairaus näy aina ulospäin.

Aliravitsemus ei tarkoita alipainoista.

– Aliravitsemus ei tarkoita alipainoista. Keho voi olla aliravittu, vaikka se on ulkoisesti normaali- tai ylipainoinen.

Syömishäiriö alkaa, kun energiansaanti pienentyy tahattomasti tai tarkoituksella. Elimistä nälkiintyy aiheuttaen fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Oireilu toimii keinona hallita pahaa oloa.

Ajan myötä nälkiintyminen aiheuttaa mielialan laskua, väsymystä, uupumusta, ahdistusta, masennusta.

Ulospäin sairastavan elämä saattaa näyttää hyvinkin normaalilta, mutta sisällä on kaaos. Keho uupuu, mieli uupuu.

Jos huomaa itsellä tai läheisellä syömishäiriön oireita, on tärkeää hakeutua hoidon piiriin. Haasteena on havaita sairaus ajoissa, sillä sairauteen liittyy paljon häpeän tunnetta, asiaa piilotellaan ja salataan.

– Häpeän tunne voi pitkittää hoitoon hakeutumista. Tulee tunne, että on yksin eikä kukaan ymmärrä. Tässä tilanteessa, jossa syömishäiriön ääni taistelee terveen äänen kanssa, tarvitaan tukea. Sairastunut tarvitsee terveyttä ja toipumista tukevia keinoja.

Ala-Venna korostaakin läheisten merkitystä.

– Pidetään kiinni täsmäsyömisestä ja tuetaan sairastavaa, ylläpidetään toivoa ja taistellaan yhdessä syömishäiriötä vastaan. Toivoa on kuitenkin aina, oli syömishäiriö kestänyt kuinka kauan tahansa.

Ala-Vennan mukaan selvää yhtä laukaisevaa tekijää syömishäiriöille ei ole. Altistavia tekijöitä on useita.

– Syömishäiriöön sairastuneella saattaa olla vaikeus käsitellä omia tunteitaan tai olla negatiivinen minäkuva. Myös tietyt persoonallisuuden piirteet, kuten tarkkuus ja vaativuus, voivat altistaa syömishäiriöille sekä vaikeudet perhe- ja ihmissuhteissa, kuten tukahduttava ilmapiiri ja vuorovaikutusongelmia.

– Myös yhteiskunnalliset tekijät voivat vaikuttaa. Meidän yhteiskuntamme korostaa jatkuvaa kilpailuja ja tehokkuutta.

Sosiaalisen median merkitystäkään ei voi unohtaa. Visuaalisessa ympäristössä minäkuvan ja itsetunnon merkitys korostuu, jos jatkuvasti vertaa itseään muihin. Syömishäiriöliitolla on ollut erilaisia kampanjoita, kuten #siivoosome- ja #älälaihduta365-kampanjat.

– Jos jonkun seuraaminen ei tuo hyvää mieltä, on seuraaminen hyvä lopettaa.

Kokonaan ei Ala-Venna somea pannaan laittaisi. Sosiaalisen media voi olla myös oiva kanava jakaa tietoa, lisätä suvaitsevaisuutta, hyvää mieltä ja tukea.

Syömishäiriöt

Luento syömishäiriöstä Hyvinkäällä

Hyvinkään kaupunginkirjaston Anton-ryhmätilassa (Torikatu 5) järjestetään 22.10. klo 17.30–19 Syömishäiriöt – mistä on kyse? -ensitietoluento syömishäiriöitä sairastaville, heidän läheisilleen sekä kaikille muille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuus on maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Tilaisuuden järjestää Etelä-SYLI ry.

Etelän-SYLI ry tarjoaa tietoa, kokemusasiantuntijuutta ja vertaistukea. Tukea saa myös Syömishäiriöliitolta ja sen alueyhdistyksiltä.

Tietoa löytyy myös Syömishäiriökeskuksen Omenatupa-blogista sekä ”Olen juuri syönyt”-kirjasta.

Syömishäiriöön sairastuneiden läheisille löytyy muun muassa Facebookissa ”Maudsley-perheet yhdessä rintamassa syömishäiriötä vastaan” -sivusto.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut