Kaikille avoin piknik-ilta Tervakoskella ensi lauantaina – Lavalle nousee muun muassa Muska Babitzin

Waseniuksentien nurmella järjestetään kaikille avoin piknik tulevana lauantaina. Kuvituskuva. Roosa Pöyhtäri

Toimitus

Kaikille avointa Tervassa tapahtuu -tapahtumaa vietetään tänä vuonna lauantaina 22. elokuuta kello 18 alkaen puistopiknikin merkeissä Waseniuksentien nurmella.

Lavalle nousevat varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista (kello 18) ja Muska Babitzin yhtyeineen (noin kello 20).

Ostoskujalla on yli 20 markkinakojua, joissa on tarjolla muun muassa syötävää, juotavaa, ja käsitöitä. Mukana on myös yhdistyksiä, Vanajavesikeskus sekä tapahtuman järjestäjät Tervakosken paperitehdas ja Janakkalan kunta. Peräkonttikirpputorille on ilmoittautunut mukaan 16 myyjää.

Tapahtumaan tuovat tervehdyksensä Tervakosken paperitehtaan toimitusjohtaja sekä Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala. Tilaisuudessa julkistetaan myös Janakkalan vuoden 2020 positiviisin.

Iso puistoalue mahdollistaa hyvin koronatilanteen vaatiman väljyyden. Myyntipisteet sijoitetaan väljästi ja myös yleisön toivotaan leiriytyvän omiin seurueisiinsa turvavälit huomioiden. Paikalla on myös kaksi käsien desifiointipistettä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut