Riihimäellä liki 300 lasta aloittaa koulutaipaleen – Sivistysjohtaja muistuttaa, että ulkomailla käyneiden on noudatettava THL:n karanteeniohjeita

Riihimäellä ensimmäisen luokan aloittaa tänä syksynä 295 lasta. Arkistokuva. Arkisto/Matilda Isohella

Toimitus

Tänä syksynä Riihimäellä esiopetuksen aloittaa 290 lasta ja koulun ensimmäisen luokan 295 ekaluokkalaista. Lukio-opinnot puolestaan alkavat 170:llä nuorella. Kaikkiaan koulutyö alkaa noin 3 100:lla perusopetuksen oppilaalla ja noin 500:lla lukiolaisella.

Kaikki Riihimäen varhaiskasvatuksen yksiköt ovat olleet toiminnassa maanantaista 3. elokuuta. Lapset tulevat varhaiskasvatuksen piiriin elo-syyskuun aikana yksilöllisten aikataulujen mukaan.

Koronapandemian vuoksi varhaiskasvatuksen ja opetuksen henkilökunta kiinnittävät erityistä huomiota palvelujen turvallisuuteen. Varhaiskasvatuksessa noudatetaan pääsääntöisesti edelleen koronatilanteen vuoksi keväällä 2020 luotuja toimintatapoja.

Esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa syyslukukauden toiminta käynnistyy lähiopetuksena, jossa opetus- ja muut järjestelyt hoidetaan hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Kaupunki noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen antamia suosituksia ja ohjeita.

– On tärkeää huomioida, että varhaiskasvatukseen tai kouluun ei pidä tulla flunssaoireisena tai sairaana. Myös ulkomailla matkailleiden on hyvä tutustua Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen karanteeniohjeisiin ja noudattaa niitä, Riihimäen sivistysjohtaja Jarkko Niiranen sanoo.

Kaupunki seuraa koronatilannetta tarkasti ja jos tilanne muuttuu, ovat yksiköt varautuneet muuttamaan toimintatapoja tarvittaessa nopeastikin. Perusopetuksen oppilaiden huoltajia ja lukiolaisten kotiväkeä tiedotetaan tarkemmin lukuvuoden alkamiseen liittyvistä käytännöistä.

Riihimäen kaupunki pyytää koulujen alkaessa kaikkia liikkujia noudattamaan liikenteessä erityistä varovaisuutta ja huomioimaan lukuvuoden aloittavat lapset ja nuoret.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.