STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"

Matkailu esimerkiksi suomalaisten suosikkikohteisiin Välimerelle vilkastui jälleen heinäkuun puolivälistä alkaen. Kuvituskuva. Arkisto/ Jussi Vehkasalo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mielestä suomalaisten pitäisi tosissaan miettiä, mitä kannattaa tehdä tämänhetkisessä koronatilanteessa.

– Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille? Onko välttämätöntä osallistua johonkin suureen yleisötapahtumaan, hän huomautti sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronatilannekatsauksessa 6. elokuuta.

Etätöistä Varhila sanoi seuraavasti:

– Toivomme, että etätöissä pysyttäisiin, tai hyvin järjestäytyneesti palattaisiin työpaikalle.

– Voitaisiin pohtia, olisiko mahdollista että työpaikoilla olisi kierto etätöissä ja lähitöissä, Varhila sanoi myös.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että kasvomaskisuosituksen kriteerejä pohditaan edelleen, suosituksesta kerrotaan ensi viikolla.

Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"

Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"

Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti

Helsinki avaa kaksi uutta näytteenottopistettä ja kiirehtii maskien käyttöönottoa

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen aloitteli puheenvuoroansa seuraavasti:

– Käyn lyhyesti läpi tätä maailman tilannetta, joka on huono.

Hän on sitä mieltä, että kun rajoituksista luovutaan, niin on ainakin huomattava riski siihen, että epidemia lähtee uudestaan kiihtymään. Toisaalta näin ei toistaiseksi ole tapahtunut Suomessa esimerkiksi ravintoloiden ja yökerhojen suhteen, mutta yökerhot ovatkin olleet auki vasta jokusen viikon.

– Emme ole saaneet tietoja siitä, että isompia altistuksia ja tartuntatapauksia yökerhoissa ja ravintoloissa olisi ollut, Puumalainen sanoi.

Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sanoi tiedotustilaisuudessa, että suurin osa uusista tartunnoista Suomessa on nyt nuoremmilla kuin keväällä, myös alle 30-vuotiailla.

Suomessa on kuitenkin useita sairaanhoitopiirejä, joissa ei useaan viikkoon ole todettu tautitapauksia.

STM:n mukaan uusien koronavirustartuntojen määrä on valtakunnallisesti vielä vähäinen, vaikka tartuntoja on todettu jonkin verran enemmän heinäkuun aikana.

Viimeisen seurantaviikon aikana eli viikolla 31 (27. heinäkuuta–2. elokuuta) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 74 uutta tapausta. Edellisellä viikolla tartuntoja ilmoitettiin 51, viikolla 29 ilmoitettiin 42 tartuntaa ja viikolla 28 yhteensä 38 tartuntaa.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,10 - 1,40 (90 prosentin todennäköisyysväli). Uusien tapausten valtakunnallinen ilmaantuvuus viikolla 31 oli siis 1,3 tapausta 100 000 asukasta kohden. Tätä suurempi ilmaantuvuus todettiin Satakunnan, Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä. Osa uusista tapauksista liittyy tunnettuihin tartuntaketjuihin ja seurannassa oleviin tapausryvästymiin, mutta kaikkien tartuntojen kohdalla tartunnan lähde ei ole tiedossa, kerrotaan tiedotteessa.

Viikoittaisten testien määrä on noussut lähes viidenneksellä, ja se on nyt 619 testiä 100 000 asukasta kohden. Tautitapausten osuus näytteistä on ollut jo usean viikon ajan pieni, vain 0,2 prosenttia.

Suomessa on tähän mennessä todettu yhteensä 7 512 koronavirustartuntaa. Koronaviruksesta aiheutuvaan covid-19-tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 331. Sairaalahoidossa oli 5. elokuuta yhteensä 6 potilasta, eikä heistä kukaan ollut tehohoidossa.

Yli 90 prosenttia tartunnan saaneista on parantunut. Parantuneiksi määritellään ne henkilöt, joista ei ole tiedossa muuta taudinkulkuun liittyvää seurantatietoa kolmen viikon jälkeen todetusta tartunnasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.