Näköislehdessä tänään: Susanna Kirvesniemi yllättyi aikuislukiossa kiinnostuksen kohteistaan – se kipinä vie nyt uudelle uralle

Keravalta lähtöisin oleva Susanna Kirvesniemi rakastui aikuisena kouluaineisiin, jotka tuntuivat nuorena vastenmielisiltä. Aikuislukiossa syttynyt kipinä oppia lisää johti siihen, että päivystyspoliklinikalla työskennellyt Kirvesniemi valmistuu neljän vuoden päästä käsityönopettajaksi.

– Huomasin osaavani aineita, jotka nuorempana olivat minulle todella hankalia. Halusin oppia niistä koko ajan lisää, hän sanoo.

Moni edesmennyt valtiojohtaja piti suuresti hyvistä alkoholijuomista ja tarjosi niitä mieluusti myös vierailleen.

Esimerkiksi Britannian pääministeri Winston Churchill oli laadukkaiden juomien ystävä. Legenda kertoo hänen käyttäneen skotlantilaisia mallasviskejä aamuisin ”suuvetenä".

Valtakunnallinen Alvar Aalto -matkailureitti sisältää 59 kohdetta 25 kaupungissa. Palvelun tavoitteena on pelastaa kuuluisan arkkitehdin kohteet.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Aamupostin tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Voit kokeilla Aamupostin verkkopalveluja ensimmäisen kuukauden ajan eurolla. Kokeile kuukausi!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  2. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  3. Amarcon Ida-Lotta Lassila tähtäsi Suomen mestariksi – Ri-Jo:n Pekka Loitokari kärsi niukan tappion kultaottelussa
  4. Varkaat veivät kilometrin verran riista-aidan verkkoa kantatien varrelta – ratkaisevasta vihjeestä luvattu palkkio
  5. Koulutoimet odottavat THL:n linjauksia kasvosuojainten käyttämisestä – "Tällä hetkellä ohjeistuksemme on, että suojainta saa halutessaan käyttää"
  6. HyPyn Päivi Härkönen polki masters-luokassa SM-pronssille – Samuli Öhman ylsi Lahden perinteisessä kisassa kolmanneksi
  7. Vihreät aloittaisi kokeilun ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta ja poistaisi eläkeputken
  8. Hyvinkään Soile Mutikainen 15:s frisbeegolfin SM-kisoissa – naisten mestaruus Raumalle
  9. Paavo Nurmi Games aloittaa yleisurheilun superviikon Turussa
  10. Ruotsissa noin 650 uutta koronatartuntaa ja kolme uutta koronakuolemaa viikonlopun jälkeen
  11. Ari Helmisen uutisanalyysi: EU tuo apua tulevaisuusinvestointeihin – Vanhasen kassakaapissa riskiskenaariot, joihin ei ole kaavaa
  12. A-HA:n Tero Kallioinen skeetin ikämiessarjan Suomen mestariksi – Nea Vallioniemi pamautti 20-vuotiaissa hopealle
  13. Eduskunnan koronajohtoryhmä päättää ensi viikolla, kuinka syksyn eduskuntatyö jatkuu – etä-äänestys yhä alkutekijöissään
  14. Varo vaaraa metsässä: Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  15. Nurmijärven iltarastit Alhonniitussa – mukana seitsemän rataa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkään Haapasaarentiellä valunut polttoöljyä maastoon – Saastunutta maata kaivetaan parhaillaan ylös
  2. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  3. Riihimäellä liki 300 lasta aloittaa koulutaipaleen – Sivistysjohtaja muistuttaa, että ulkomailla käyneiden on noudatettava THL:n karanteeniohjeita
  4. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  5. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  6. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  7. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa – TS: Turkuun Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajista monella koronatartunta
  8. Koulutoimet odottavat THL:n linjauksia kasvosuojainten käyttämisestä – "Tällä hetkellä ohjeistuksemme on, että suojainta saa halutessaan käyttää"
  9. Tavoitteet vieläkin ylempänä – "Olisihan se älyttömän hienoa tehdä joskus töitä jossain kansainvälisesti ison lajin parissa"
  10. Näköislehdessä tänään: Menestysyritys syntyi taulukkolaskelmien perusteella – Alussa Samuli Laurikainen pyöritti yritystä hoitaen samalla sairasta puolisoa ja vastasyntynyttä lasta
  11. Taiteilijoiden vuosinäyttely Riihimäen kirjastossa
  12. Red Carpet ja Finlandia pelasivat tasaisen pelin – Antti Tuiskun ja Niklas Hagmanin otteita seurasi Tahkon hyväntekeväisyysottelussa ennätysyleisö
  13. Lindholmin hyppysissä ollut rallivoitto vaihtui keskeytykseen Italiassa
  14. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  15. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.