”Kolmen yrtin cocktail ei voi mennä pieleen”

Ruoka: Tuoreessa yrtissä on rutkasti enemmän makua kuin kuivatussa.

Salaatteja ja yrttejä voi kasvattaa myös parvekelaatikossa tai amppelissa. – On oma fiiliksensä, kun saa ruokaa omasta takaa. Siitä saa myös taloudellista säästöä, kun kasvattaa omat salaattinsa tai yrttinsä, Raili Karimies-Okslahti Okslahden puutarhalta sanoo. Mia Lagström

Mia Lagström

Yrttien runsautta on vaikea edes kuvitella. Okslahden puutarhan kasvihuoneissa Lopen Jokiniemellä kasvaa jo pelkästään basilikaa neljää eri laatua ja minttua seitsemää eri laatua.

– Basilikaminttua voi käyttää basilikan korvikkeena ja muita erikoisminttuja, kuten banaani-, mansikka-, suklaa-, appelsiini- ja omenaminttua voi sekoittaa jääveteen tai tehdä niistä teetä tai käyttää mausteena leivonnaisissa, Raili Karimies-Okslahti kertoo.

Yrttien suosio on kasvanut lähes räjähdysmäisesti viime vuosina. Etenkin tämä kevät on ollut Okslahden puutarhalla hurja.

– Mikkihiirenä on saanut täällä juosta, Karimies-Okslahti naurahtaa.

Koronakaranteeni innosti ihmiset kasvattamaan oman ruokansa.

Yrttien ja muiden avomaan kasvien, kuten sipulin, erilaisten salaattien, pinaatin, lehtikaalin ja kurpitsan, taimia on mennyt valtavia määriä.

Kannattaa kokeilla myös viinisuolaheinää.

Avomaan kasviksia ja yrttejä ostetaan myös valmiina muun muassa REKO-ruokapiirin kautta.

Yhtä yrttiä ylitse muiden tai ehdotonta omaa yrttisuosikkia Karimies-Okslahti ei osaa sanoa.

– Täällä maaseudulla ihmiset haluavat persiljaa. Toinen suosittu perinneyrtti on muun muassa tomaattiruokiin sopiva timjami. Sitä menee paljon.

Mitä lähemmäs pääkaupunkiseutua mennään, sitä suuremmaksi kasvaa eri yrttien suosio.

Tänä päivänä ei ole yrttiä, joka ei kauppansa tekisi.

– Varsinkin uutuudet innostavat ihmisiä. Kun meille tuli lakritsiyrttejä ja colayrttejä, myytiin ne heti loppuun. Niitä käytetään muun muassa juomien ja smoothien mausteina.

Yksi tämän vuoden hittituotteista on lipstikka, jota voi käyttää muun muassa lihaliemen korvikkeena.

Toinen on venäläinen rakuuna, joka sopii hyvin liha- ja porkkanaruokien maustamiseen.

– Kannattaa kokeilla myös viinisuolaheinää. Se on mukavan suolainen ja sopii vaikka makkara-tomaattileivän päälle. Se tuo kivaa makua myös salaattiin.

Karimies-Okslahden mukaan tuoreen yrtin voittanutta ei ole. Sitä on kiva repäistä pihamaalta tai ruukusta ruokaan kuin ruokaan.

Makua on hurjasti enemmän kuin kuivatussa mausteessa.

– Kolmen yrtin cocktail ei voi mennä pieleen. Ripottelee kolmea eri yrttiä uuniperunoille, tulee valtavan hyvää. Yrttien kanssa kannattaa vain rohkeasti kokeilla.

Hän vinkkaa kokeilemaan myös lehtikaalipitsaa, johon tulee ranskankermaa, pannulla öljyssä hetken aikaa pyöräytettyä lehtikaalia sekä tomaatinviipaleita, valkosipulia, tuoretta oreganoa ja juustoa.

– En olisi uskonut, että pitsa voi olla hyvää ilman lihaa, mutta näin voi todellakin olla.

Yrttejä ja avomaan kasviksia

Okslahden puutarha

Okslahden puutarha on toiminut Lopella vuodesta 1974.

Tilalla kasvatetaan runsain määrin erilaisia yrttejä, salaatteja ja avomaan kasviksia, kuten pinaattia, lehtikaalia, mangoldia, sipulia, kurpitsaa.

Kasveja myydään taimina sekä valmiina tuotteina muun muassa REKO-ruokapiirin kautta. Taimimyynti keskittyy alkukesään.

Lisää tietoa Facebook/Okslahden puutarha.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  2. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  3. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  4. Näköislehdessä tänään: Uusnatsien asuttamassa Joensuussa vietetty nuoruus kuuluu yhä räppäri Jodarokin musiikissa – "Kuvailisin Aivovuoto-musiikkia ajatustiiviiksi"
  5. Tahkon Leidit haastoi tosissaan hallitsevan mestarin kotikentällään – tuomarit saivat sapiskaa pelinjohtajilta ottelun jälkeen
  6. Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"
  7. Yön uutiskooste: CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin
  8. Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää
  9. Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?
  10. Hongkongin kauppaministeri: USA:n pakotteet ovat raakalaismaisia ja kohtuuttomia
  11. CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin – yhtiön edustajan mukaan lähetysten katoaminen matkan varrella ei ole tavallista
  12. Pääkirjoitus: Digiyhteiskunta luo eriarvoisuutta
  13. Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – luukatoon liittyviä luunmurtumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30 000–40 000.
  14. Mauritius julisti hätätilan mahdollisen ympäristökatastrofin vuoksi – karille ajaneesta laivasta vuotaa tonneittain öljyä mereen
  15. Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  2. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  3. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  4. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  5. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  6. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  7. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  8. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  9. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  10. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  11. Ensin koronavirus, sitten nuori kotirouva – tekikö Lukashenko kohtalokkaita virhearvioita?
  12. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  13. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  14. Someron tulipalossa pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – naisystävää epäillään omakotitalon sytyttämisestä
  15. Näköislehdessä tänään: Luontoharrastusten ykkönen tarjoaa muitakin makuelämyksiä kuin perinteisen mustikan – Kokenut marjastaja Päivi Hokkanen antaa vinkit aloittamiseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.