Ohjaamo auttaa läpi kesän – paikalla voi asioida myös anonyymisti

Nuorten palvelut: Ei ole ongelmaa, jonka kanssa ei voisi Ohjaamon väen puoleen kääntyä.

Hyvinkään Ohjaamon väen mukaan nuoret ja heidän vanhempansa ovat löytäneet Ohjaamon palvelut hyvin. – Palvelu on äärimmäisen tärkeä. Erityisen tärkeää on tavoittaa ne nuoret, jotka jäävät helposti palveluverkoston ulkopuolelle, Inka Finne, Minna Stelter ja Pirjo Joronen sanovat. Mia Lagström

Mia Lagström

Alle kolmikymppisten ei tarvitse jäädä arjen haasteiden kanssa yksin, sillä Hyvinkään Ohjaamo palvelee läpi kesän.

– OIemme heinäkuussa auki maanantaista keskiviikkoon kello 14–17. Torstaisin apua ja neuvoja saa Ohjaamon chatin, kotisivujen ja sosiaalisen median kautta, Pirjo Joronen ja Inka Finne Hyria säätiöstä ja Minna Stelter TE-toimistosta kertovat.

Myös korona-aikaan Ohjaamo toimi netin ja sosiaalisen median välityksellä.

– On tärkeää, että nuoret saavat apua, vaikka kasvokkain tapahtuva palvelu on kiinni. Tämä on niin tärkeä palvelu, että sen on toimittavat tilanteessa kuin tilanteessa, Joronen korostaa.

Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen palvelupaikka, joka tukee nuoria ja edistää koulutukseen ja työelämään kiinnittymistä.

Ohjaamotoimintaa järjestetään useilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

Emme tee asioita nuorten puolesta.

Myös nuorten vanhemmat tai läheiset voivat kääntyä tarvittaessa Ohjaamon puoleen.

Jorosen mukaan useimmiten apua haetaan asunnon, työpaikan tai opiskelupaikan hankkimiseen.

Ohjaamo auttaa myös, jos nuori kaipaa neuvoja terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

– Ei ole asiaa, jonka vuoksi ei voisi puoleemme kääntyä. Paikalla voi asioida myös anonyymisti.

Jos paikallaolijat eivät osaa auttaa, etsitään henkilö joka osaa.

Erityistä kiitosta on saanut myös Ohjaamon Kela-neuvonta, joka palvelee Ohjaamon aukiolopäivinä kello 14–15.

– Meillä on suora Skype-yhteys Kelaan ja nuori saa apua Kelan tukiin ja etuuksiin liittyvien asioiden hoitamisessa.

– Emme tee asioita nuorten puolesta, vaan hoidamme kaikki asiat yhdessä nuoren kanssa. Näin nuori oppii, miten asioita hoidetaan. Hän oppii selviytymään itsenäisesti.

Ohjaamo on monialainen palvelupiste ja paikalla on vuoropäivinä eri tahojen edustajia.

Mukana on laajasti eri virastojen ja kolmannen sektorin asiantuntijoita antamassa ohjausta ja neuvontaa eri elämän osa-alueisiin liittyvissä asioissa.

– Lisäksi paikalle voidaan kutsua myös muita asiantuntijoita tarpeen mukaan. Kerran kuussa järjestämme työnantajatreffejä, joiden aikana paikalla on työnantajien edustajia. Ideana on, että nuori saa kaiken tarvitsemansa avun yhden oven takaa.

Jorosen mukaan jo se, että asiaa lähdetään viemään eteenpäin helpottaa nuoren oloa.

– Osa nuorista asioi täällä kerran, osan tapaamme useammin.

– Erityisen tärkeää on tavoittaa ne nuoret, jotka voivat jäädä palveluverkoston ulkopuolelle. Siksi on tärkeää, että on olemassa yksi paikka, josta saa kaiken mahdollisen avun.

Hyvinkään Ohjaamo

Apua ja neuvoja

Hyvinkään Ohjaamo (Uudenmaankatu 20, Hyvinkää) palvelee heinäkuussa ma–ke kello 14–17 ja torstaisin sähköisten kanavien kautta.

Kelan etäpiste palvelee nuoria maanantaista keskiviikkoon kello 14–15.

Ohjaamon chat palvelee ma–to kello 14–17 osoitteessa www.ohjaamot.fi.

Ohjaamoon saa yhteyden myös puhelimitse 050 566 7650 ja sähköpostitse ohjaamo@hyvinkaa.fi.

Ohjaamon kuukausikalenteri, ketä ohjaamossa on kulloinkin paikalla, löytyy netistä Facebook/Ohjaamo Hyvinkää.

Ohjaamo järjestää myös erilaisia tapahtumia, kuten kerran kuussa työnantajatreffejä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  2. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  3. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  4. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa
  5. Partio antaa oivia eväitä elämään ja mukaan pääsee aikuisenakin: "Partio tarjoaa Suomen parhaimman johtajakoulutuksen"
  6. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa – ei uusia kuolemantapauksia
  7. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  8. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin
  9. Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa
  10. Maustetytöt saapuvat Riihimäelle esiintymään – koronasta huolimatta syksyn keikkakalenteri on täynnä: ”En jaksa kuitenkaan vielä uskoa, että syksy menee nappiin”
  11. Sveitsi sai toisetkin portaat – uudet portaat vastaavat osaltaan porrasbuumiin
  12. " Nyt tarvitaan jo pöhinää" – riihimäkeläisten iloksi Riihimäki-päivänä pidetään Taiteiden yö
  13. Timo Heinonen pettyi budjettiesitykseen – "Nyt pitäisi vahvistaa ihmisten ostovoimaa, eikä olla ihmisten kukkarolla verotusta kiristämässä"
  14. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  15. MTV muuttaa Pöllölaaksosta Helsingin Vallilaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.