"Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella

Korkealla tehtävässä työssä on huolehdittava turvallisuudesta, muuten riskit ovat isot. Kuvituskuva. Henrik Suni/Arkisto

Minna Harmaala

Joka vuosi 30 000 työntekijää loukkaantuu, koska putoavat, liukastuvat tai kaatuvat työssä. Noin 5 000 heistä loukkaantuu niin vakavasti, että he ovat sairauslomalla yli 30 päivää. Kaikkiaan joka neljäs työtapaturma on putoaminen tai kaatuminen.

Tiedot ovat peräisin Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tilastoista vuosilta 2017–2018. Lukemat olivat melko samanlaiset myös vuonna 2016, kertoo työsuojelutarkastaja Ville Maanavilja Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta. Hän toteaa, että pahimmillaan putoaminen voi johtaa työntekijän kuolemaan.

Karujen tilastolukujen ja valvontakäynneillä tehtyjen havaintojen vuoksi aluehallintovirastot aloittavat syksyllä 2020 uuden hankkeen, jonka tavoitteena on vähentää putoamistapaturmia korkealla tehtävässä työssä. Hanke kestää kolme vuotta.

Hankkeessa tarkastetaan, että korkealla tehtävää työtä teettävät työnantajat tunnistavat työhön liittyvät putoamisvaarat, suunnittelevat turvalliset työtavat ja opastavat työntekijät turvalliseen työskentelyyn.

– Hankkeen tarkoitus on lisätä tietoisuutta asiasta. Että sekä työnantajat että työntekijät ymmärtäisivät, että riskit ovat putoamisvaarallisessa työssä melko korkeat. Vaaraa ei välttämättä tiedosteta. Tämä on työelämässä yleistä: jos minulle ei ole tapahtunut koskaan mitään, vaaraa ei ole olemassakaan, Maanavilja pohtii.

Hankkeessa tarkastetaan tilapäisluontoisia työpaikkoja, joilla on työntekijöiden putoamisvaaraa. Tällaisia ovat muun muassa kiipeämistä tai katolla työskentelyä edellyttävät kiinteistönhuoltotyöt sekä erilaiset pylväs- ja mastotyöt ja talvisin lumenpudotustyö katoilta.

Hankkeessa painotetaan työnantajan velvollisuutta valvoa työn turvallisuutta. Työnjohtajien/esimiesten pitää olla tietoisia omista työturvallisuusvastuistaan ja -velvollisuuksistaan.

Puutteet työmailla ovat Ville Maanaviljan mukaan pääsääntöisesti työmenetelmissä ja riskiarvioinneissa.

– Eli lähdetään tekemään työtä ilman, että arvioidaan, mitä mahdollisia vaaratilanteita työssä on, ja ilman että poistetaan niitä. Samaan kategoriaan menevät väärät työvälineet eli työssä itsessään ei olisi vaaraa, jos sitä tehtäisiin oikeilla välineillä, mutta niitä ei sillä hetkellä ole lähettyvillä.

Tällöin voi käydä niin, että vaikkapa putoamissuojat jäävät asentamatta tai katolle kivutaan toistuvasti nojatikkaita pitkin.

Se, että niin monilla työmailla edelleen luistetaan riskiarvioinneissa ja tehdään työtä väärillä välineillä, on Maanaviljan mukaan monen asian summa.

– Ei tiedetä, tai osittain se on varmasti myös asennekysymys. Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia eikä haluta, jakseta tai ehditä pukea päälle tai hakea tarvittavia välineitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Olli Mustonen tuo Beethovenin Hausjärven kirkkoon – Pianisti kehuu kotikirkkonsa soveltuvuutta pianoresitaaleihin
  2. Riihimäkeläinen Senja Rinne suunnitteli merkin siilien turvaksi – "On hienoa, että olen jo tämänikäisenä päässyt suunnittelemaan jotakin"
  3. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  4. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  5. Amarcon Ida-Lotta Lassila tähtäsi Suomen mestariksi – Ri-Jo:n Pekka Loitokari kärsi niukan tappion kultaottelussa
  6. HIFK kiilasi kärkiryhmään TPS:n kaadolla
  7. Presidentti Niinistö: Valko-Venäjän tilanne huolestuttava – Saksa haluaa EU:n keskustelevan uusista pakotteista
  8. Alkukaudesta päävalmentajaa vaihtanut HIFK nousi ja neljänneksi, Hongan maine tasapeliautomaattina vankistui
  9. Ministeri Kiuru: Jatkossa tartuntatautiviranomaiset määräävät karanteenin kaikille riskimaista tuleville matkustajille
  10. Nurmijärvelle avautuu Lidlin ja Tokmannin yhteismyymälä
  11. HyMKin Sampo Rainio ylivoimainen Kuopion osakilpailussa – Simo Toivomäki erissään kolmas ja toinen
  12. Skopjesta Turkuun tulleessa koneessa oli 24 koronatartunnan saanutta – koronatestaukset Helsinki-Vantaalla aloitettu
  13. HyUA:n Jesse Kallio ajoi käsi paketissa toiseksi – tuusulalainen nousi pohjoismaiden mestaruussarjan jaetulle kakkossijalle
  14. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja
  15. HyPyn Päivi Härkönen polki masters-luokassa SM-pronssille – Samuli Öhman ylsi Lahden perinteisessä kisassa kolmanneksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkään Haapasaarentiellä valunut polttoöljyä maastoon – Saastunutta maata kaivetaan parhaillaan ylös
  2. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  3. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  4. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  5. Riihimäellä liki 300 lasta aloittaa koulutaipaleen – Sivistysjohtaja muistuttaa, että ulkomailla käyneiden on noudatettava THL:n karanteeniohjeita
  6. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa
  7. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  8. Koulutoimet odottavat THL:n linjauksia kasvosuojainten käyttämisestä – "Tällä hetkellä ohjeistuksemme on, että suojainta saa halutessaan käyttää"
  9. Tavoitteet vieläkin ylempänä – "Olisihan se älyttömän hienoa tehdä joskus töitä jossain kansainvälisesti ison lajin parissa"
  10. Näköislehdessä tänään: Menestysyritys syntyi taulukkolaskelmien perusteella – Alussa Samuli Laurikainen pyöritti yritystä hoitaen samalla sairasta puolisoa ja vastasyntynyttä lasta
  11. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  12. Taiteilijoiden vuosinäyttely Riihimäen kirjastossa
  13. Lindholmin hyppysissä ollut rallivoitto vaihtui keskeytykseen Italiassa
  14. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  15. Red Carpet ja Finlandia pelasivat tasaisen pelin – Antti Tuiskun ja Niklas Hagmanin otteita seurasi Tahkon hyväntekeväisyysottelussa ennätysyleisö

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.