
Musiikki: Jon Landlord tietää, että hittibiisiä ei voi tehdä – se vain syntyy.
Hausjärveläisen Jari Salosen alias Jon Landlordin luulisi tietävän, miten nikkaroidaan hittibiisi. Sen verran monia hittejä miehen kynästä on lähtenyt.
– Juttelin asiasta kerran Pave Maijasen kanssa ja hän totesi, että on ikuinen mysteeri, miten hittibiisi syntyy. Kukaan ei voi lopulta tietää, minkä kappaleen yleisö ottaa omakseen.
Sen verran Salonen kuitenkin toteaa, että hittibiisiä ei voi tehdä – se vain syntyy. Hyvässä biisissä on jotain, mikä menee ihon alle.
Salosen mukaan hänellä on edelleen kaikkien vuosien jälkeenkin tulenpalava rakkaus musiikkia kohtaan.
– Olen rakastanut musiikkia pikkupojasta. Olin aika hiljainen ja ujo ja kuuntelin musiikkia huoneessani. Erityisen paljon pidin 80-luvun brittipopista. Jossain vaiheessa aloin kääntää kappaleiden sanoituksia suomen kielelle. Pikkuhiljaa tuli tunne, että osaan minäkin tällaisia tarinoita kirjoittaa.
Vuonna 1994 Salonen sai kaverin kaverinsa kautta ensimmäisen oman kappaleensa Hausmyllyn levylle. Seuraavat sanoitukset päätyivät Tauskin Sinä vain -levylle. Samassa rytäkässä Salonen perusti 2. Maanantai -yhtyeen. Kukapa ei muistaisi valtavaa ysärihittiä ”Mixet tahdo olla mun kaa?”
– 1994 oli minulle merkityksekäs vuosi. Sillä tiellä tässä edelleen ollaan.
Salosen mukaan hänen kappaleensa syntyvät herkullisista sanoista.
– Suuhun tulee vain sana, joka maistuu hyvältä. 1990-luvulla matkustin paljon junalla, jossa tuli kuunnelleeksi matkustajien jutustelua. Välillä joukossa on todella hauskoja juttuja. Niistä on tullut tempaistua monia hyviä lainereita ja sanontoja.
Hänen tuoreimmat kappaleensa ovat syntyneet sauvakävellessä.
– Viime syksyn lenkeillä tuli syväluodattua omaa elämää. Lähipiirin rakkaiden lemmikkieläinten kuolemat saivat pohtimaan myös syvällisempiä asioita, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Pikkuhiljaa alkoi syntyä kokonaisia sanoituksia ja lopulta kokonainen levy.
Kappaleiden sävellyksistä on vastannut Heikki Salon sukulaispoika Lauri Salo ja Vesa Ollinmäki. Sovitukset ja soittimet on hoitanut Juha Mäki ja masteroinnin Petri Munck.
– Valmista tuli ihan hetki sitten. Hain levyt eilen Turengista. Aika hienolta tuntuu, Salonen kertoo.