Kira Boesenista tulee Riihimäen Nuorisoteatterin uusi rehtori – Sanna Saarelan seuraaja aloittaa syyskuun alussa

Kira Boesen ottaa johtaakseen Suomen suurimman nuorisoteatterin Riihimäellä.

Pia Lyy

Riihimäen Nuorisoteatterin uudeksi rehtoriksi on valittu Kira Boesen Savonlinnasta.

Boesen aloittaa 1. syyskuuta 2020.

Hänestä tulee seuraaja rehtori Sanna Saarelalle, joka on valittu Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtajaksi.

Riihimäen Nuorisoteatteri julkaisi tiedon Boesenin valinnasta maanantaina.

Kira Boesen (s.1967) on näyttelijä, ohjaaja, koreografi ja pedagogi, joka on ollut alalla yli 30 vuotta.

Viimeiset 10 vuotta Boesen on ollut Savonlinnan Taidelukion teatteri-ilmaisun vastaava opettaja.

– Hän on toiminut ohjaajana, perustajajäsenenä ja rehtorina vuosina 2004-2010 Taidekoulu Hyrrässä, josta tuli myöhemmin osa Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistoa, Nuorisoteatteri kertoi tiedotteessaan.

Vuonna 2009 Boesen sai Vuoden kulttuurikasvattaja -palkinnon Etelä-Savon Taidetoimikunnalta.

Vuonna 2007 Savonlinna myönsi hänelle kaupungin kulttuuripalkinnon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.