Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen

Sähköautojen rekisteröinnit kasvoivat alkuvuonna. Linda Varoma
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Tänä vuonna on rekisteröity uusia henkilöautoja vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin 2000-luvulla.

Traficomin tilastojen mukaan tammikuusta kesäkuuhun ensirekisteröitiin 47 385 henkilöautoa. Siinä on reilun viidenneksen pudotus viime vuoden samaan aikaan, jolloin rekisteröintejä oli 60 280.

Toiseksi vähiten rekisteröintejä kertyi tällä vuosituhannella yksitoista vuotta sitten.

Erityisen jyrkästi henkilöautojen rekisteröinnit laskivat huhtikuusta kesäkuuhun, keskellä koronaviruksen aiheuttamaa poikkeustilaa. Rojahdus viime vuodesta oli liki 40 prosenttia.

Myös pakettiautojen ja kuorma-autojen ensirekisteröinnit vähenivät reilusti. Sen sijaan matkailuautojen, mopojen ja moottoripyörien ensirekisteröinnit nousivat kymmenen prosentin molemmin puolin.

Niin ikään sähköautojen ja hybridien suosion kasvu näkyi alkuvuonna. Sähköautojen ensirekisteröinnit kasvoivat 51 prosenttia, kaasuautojen 81 prosenttia ja ladattavien hybridien 143 prosenttia.

Kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista bensiini- ja dieselautojen osuus oli tammi-kesäkuussa 82,1 prosenttia, kun se viime vuonna oli 93,3 prosenttia.

Suosituimmat henkilöautomallit alkuvuodesta olivat Toyota Corolla, Skoda Octavia ja Toyota Yaris. Suosituimmat pakettiautomerkit olivat Ford ja Volkswagen.

Käytettynä maahan tuotiin kesäkuun loppuun mennessä 20 000 henkilöautoa, mikä on pari prosenttia viime vuotta vähemmän. Sekä sähkö- että hybridiautoja tuotiin viime vuotta enemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ryttylästä kotoisin oleva Lea on yksi plus-kokoisille tarkoitetun missikilpailun ennakkosuosikeista – "Yleisöäänestyksen voitosta sai ehdottomasti lisää itseluottamusta"
  2. Näköislehdessä tänään: Virolainen Maigi Korhonen tuli Suomeen miehen perässä ja rakastui täällä kyläyhteisöön
  3. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  4. Esikoiskirjailija kertoo, miten romaani syntyy – "Pitää kirjoittaa jotakin joka päivä"
  5. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"
  6. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  7. Tervakosken Pato jäi rumasti jalkoihin miesten Kolmosessa – NoPS teki jo avauspuoliskolla jo kahdeksan maalia
  8. Paljasjalkainen Pekka Laine: Kesäkisojen matkassa
  9. KuPS kohtaa Mestarien liigan karsinnassa Norjan mestarijoukkueen, arpa vei kuopiolaiset vieraskentälle
  10. Öljyntorjunta Mauritiuksella ei ota onnistuakseen – oppositio vaatii jo ministereiden eroa vitkuttelun vuoksi
  11. Pahoin palanut mies kuoli sairaalassa – poliisi vaatii naista vangittavaksi murhasta
  12. Andrea Pirlo nostettiin pikavauhtia Juventuksen ruoriin – seurapomo perusteli: "Hänet on tarkoitettu menestymään"
  13. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonin protestoijat vannovat, ettei kiukku ole ohi päivässä
  14. Hangon veneturmatutkinnassa tarkastellaan kolmen veneen liikkeitä – yleisöltä saatu tapahtumista paljon kuvamateriaalia
  15. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Näköislehdessä tänään: Virolainen Maigi Korhonen tuli Suomeen miehen perässä ja rakastui täällä kyläyhteisöön
  2. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  3. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  4. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  5. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  6. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  7. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  8. Andrea Pirlo nostettiin pikavauhtia Juventuksen ruoriin – seurapomo perusteli: "Hänet on tarkoitettu menestymään"
  9. Kansalaiskoulun luokka muisteli – samalta luokalta nousi parrasvaloihin tähtiartisti ja MM-voittaja
  10. Tivolit pyörittävät ihmisiä jälleen elokuussa – Hyvinkäälle saapuu Sariola ja Riihimäelle puolestaan Seiterä
  11. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  12. Otkes aloittaa alustavan tutkinnan Imatran lauantaisesta lentoturmasta – yksi laskuvarjohyppääjistä loukkaantui vakavasti, kertoo johtaja
  13. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  14. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  15. Huumepoliisin rikosylikonstaapeli aloitti kirjasarjan – "Pitää kertoa ihmisille, mitä täällä päivittäin tehdään"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.