Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias

Kuvituskuva. Toni Forssell

Itä-Uudenmaan poliisi on antanut lisätietoja Hyvinkäällä tiistaina sattuneeseen yhdistelmäajoneuvon ja henkilöauton väliseen kolariin liittyen.

Poliisin mukaan henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut vastaantulevien kaistalle ja törmännyt yhdistelmäajoneuvon keulaan kohtalokkain seurauksin.

Onnettomuudessa menehtynyt, henkilöautoa kuljettanut henkilö oli 17-vuotias hyvinkääläinen nuorimies. Yhdistelmäajoneuvon kuljettaja puolestaan loukkaantui onnettomuudessa vetoauton kaaduttua ja hänet toimitettiin sairaalaan hoidettavaksi.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lisäksi asiassa suoritetaan kuolemansyyn selvittämistä. Kuolemansyyn selvittämiseen liittyvät asiat ovat salassa pidettäviä ja siitä poliisi ei tiedota enempää.

Henkilöauto ja yhdistelmäajoneuvo kolaroivat Hyvinkäällä Porvoonväylällä tiistaina iltapäivällä.

Hätäkeskus sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta noin kello 16.40.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvä sää houkuttelee vesille – Hyvinkään kaupungin vuokraveneet ovat olleet tänä kesänä kysyttyjä
  2. Näköislehdessä tänään: Antti Eskelinen on monta kovaa paikkaa kokenut seikkailija – "Tulee mukava fiilis, kun selviää tilanteista"
  3. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  4. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  5. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  6. Tehtaansuolle uusi esteetön polku – syksyllä terveysmetsäpolulla pääsee pyörätuolillakin kulkemaan rengasreitin
  7. Ghanan presidentti eristää itsensä kahdeksi viikoksi huolimatta negatiivisesta koronatuloksesta
  8. Ajajat eivät ole yksimielisiä polvistumisesta – End Racism -paita kelvannee kaikille formula 1:n MM-sarjan avauksessa
  9. Yön uutiskooste: Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta
  10. Gianluigi Buffon otti Serie A:n otteluennätyksen nimiinsä – Cristiano Ronaldo venytti maalimääränsä 25:een ja Zlatan Ibrahimovic pisti pilkun pömpeliin
  11. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  12. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  13. Ira Blomberg-Kantsilan kolumni: Rinnat eivät ole naisen kruunu
  14. Kanye West pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi
  15. Ainakin seitsemän on kuollut Japanin rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  3. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  4. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  5. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  6. Riihimäki sai uuden tv-tähden: 11-vuotias Elsa Mämmelä valikoitui 200 hakijan joukosta Ex-onnelliset -sarjaan
  7. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  8. Suur-Hollolassa katseet kääntyvät Elian Webiin – "En vaihtaisi hevosta muiden finalistien kanssa"
  9. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  10. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  11. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  12. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  13. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  14. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  15. Venäjä ei maksanut sakkoa, joka oli ehtona "neutraalien" venäläisurheilijoiden poikkeusmenettelylle, kertoo Kansainvälinen yleisurheiluliitto – jatkotoimista päätetään heinäkuun lopulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.