Skanska: Olympiastadionin työmaalla ei ole selvityksissä ilmennyt lisää palkkaepäselvyyksiä

Olympiastadionin korjaus on useamman vuoden projekti. Valmista olisi tarkoitus tulla loppukesästä 2020. Sanna Jompero/Arkisto

Minna Harmaala

Olympiastadionin työmaalla ei ole selvityksistä huolimatta ilmennyt lisää palkkaepäselvyyksiä, tiedottaa pääurakoitsija Skanska. Huhtikuussa Skanska lopetti yhteistyön yhden aliurakoitsijan kanssa ja asetti kaksi yritystä ostokieltoon.

Selvitykset alkoivat maaliskuussa, kun Ylen MOT-ohjelma kertoi Olympiastadionin työmaalla ilmenneistä epäkohdista. MOT-ohjelman mukaan jotkut aliurakoitsijat olivat maksaneet ulkomaisille työntekijöille liian pientä palkkaa ja asiasta valittaneita oli jopa uhkailtu.

Skanska on tiedotteensa mukaan tehnyt laajan jatkoselvityspyynnön yrityksille, joiden kanssa palkkaepäselvyyksiä oli selvitetty aikaisemmin hankeen aikana.

– Vastaukset arvioitiin ja niiden perusteella valitsimme joukon yrityksiä tarkempiin haastatteluihin, kertoo Skanskan työsuhdepäällikkö Anu Aspiala tiedotteessa.

Lisäksi Skanska kertoo tehneensä poliisille tutkintapyynnön epäillyistä työntekijöiden uhkailuista.

Olympiastadionin työmaalle on Skanskan mukaan perehdytetty yli 5 800 työntekijää vuosina 2017–2020.

Hankkeessa on toiminut Skanskaan nähden suorassa sopimussuhteessa lähes 300 alihankkijaa ja tavarantoimittajaa. Lisäksi hankkeella on tilaajaan eli Helsingin kaupunkiin sopimussuhteessa olevia sivu-urakoitsijoita, joilla on omia aliurakoitsijoitaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  2. Nainen yritti näpistää kengät Riihimäellä – jo kymmenes vastaavanlainen rikos vuoden sisään
  3. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  4. Henkilöauto ja kuorma-auto kolaroivat Hyvinkäällä – liikenne Porvoonväylällä poikki useita tunteja
  5. Suomessa todettu vuorokaudessa 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemia
  6. Talous: Konecranesille kaksi tilausta Louisianasta – yhtiö toimittaa portaalinostureita Yhdysvaltain suurimmalle kansainvälisen kaupan merisatamalle
  7. Ministeri Pekonen joutui hätistelemään kettua Riihimäen keskustassa – kettu tuli aivan muutaman metrin päähän
  8. Jälkiä kivikautisesta asutuksesta on paljon – Hyvinkään ja Riihimäen seudulla asuttu tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua.
  9. Kone, Rentto, Tuottajain Mylly, Villatehdas – Hyvinkään kaupunginmuseon Rilli-tutkijapisteessä voi pian sukeltaa teollisuuden historiaan
  10. Hyvinkääläisjohtoinen Elcoline otti kasvuloikan – Liikevaihto nousee nyt puoliväliin tavoitteesta
  11. Yksi henkilö menehtynyt henkilöauton ja rekan kolarissa Hyvinkäällä – 25-tie poikki Ahdenkalliontien ja Ridasjärventien välissä
  12. Vehkojan koulun kattoremontti viivästyy asbestilöydöksen takia – ei valmistune koulujen alkuun mennessä
  13. Pleikkarikuskit vastaan vanhan liiton rattimiehet, kenellä on etu F1-kauden alussa?
  14. Taas pääsee leikkimään! – Sisäleikkipuistot avasivat ovensa koronatauon jälkeen
  15. Näköislehdessä tänään: Annemari Heinonen on kirjannut ylös kaikki lukemansa kirjat – tuhannes lukukokemus on pian vuorossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.