Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Husin tiedotustilaisuudessa esitelty kuva koronapotilaiden oireenkuvasta. Hus

Minna Harmaala

Koronavirusepidemian laantuminen näkyy Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) potilasmäärissä, ilmeni tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Oireisten määrä tulossa alaspäin, flunssaoireisten määrä ylipäätään. Siitä joukosta pienempi ja pienempi osa on koronapotilaita, nyt enää 1,7 prosenttia, kertoi Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen.

Lue lisää: Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti

– Toivomme, että jos ihmisellä on oireita, hän hakeutuisi tutkimuksiin. Nyt tutkimuksiin pääsee käytännössä omailmoituksella, Tuominen sanoi.

Hänen mukaansa Husin päivystyksissä on ollut koronaepidemian aikana huomattavasti tavallista vähemmän. Osittain tämä johtunee siitä, että tapaturmien ja infektioiden määrä on vähentynyt, mutta osa voi olla ihmisten arkuutta lähteä korona-aikaan päivystykseen. Tuominen korosti, että itsensä hoidattaminen on tärkeää, jos tarvetta on.

Lue lisää: "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan

Husissakin on palautettu koronan takia supistettuja toimintoja normaalitasolle. Poliklinikat toimivat jo normaalisti, vuodeosastolla toimitaan 85 prosentissa normaalista kapasiteetista ja leikkaustoiminnassa 90 prosentissa.

Vaikka epidemia on osoittanut laantumisen merkkejä ja terassillekin jo pääsee, siihen ei voi tuudittautua. Juha Tuominen muistutti tilaisuuden lopuksi, että turvaväleistä ja muista turvatoimista on syytä pitää edelleen kiinni. Turvavälin pitäisi olla ainakin kaksi metriä.

Koronataudista parantuminen on osoittautunut pitkäksi prosessiksi, sanoi ylilääkäri Asko Järvinen.

Lieväoireiset ovat voineet toipua nopeastikin, mutta sairaalahoitoon joutuneet ovat kertoneet pitkittyneestä, aaltoilevasta oireiden jatkumisesta. Heillä on ollut muun muassa väsymystä, huimausta, lämpöilyä, hengitystieoireita ja haju- sekä makuaistin puuttumista.

– Joillakin potilailla toipuminen voi olla huomattavankin hidasta. Osalla potilaista toipuminen kestä viikkoja, jopa kuukausia, Järvinen sanoi.

Hänen mukaansa tavallisestakin keuhkokuumeesta toipuminen vie yleensä yli kuukauden. Tavallinen keuhkokuume iskee yleensä vain yhteen keuhkojen osaan, mutta korona sairastuttaa koko keuhkot. Sikäli ei ole yllättävää, jos koronasta toipuminen vie huomattavan pitkään.

Koronalle erityistä on Järvisen mukaan sen vaikutus veren hyytymiseen: potilaille on annettu verenohennuslääkettä vielä pitkään jaloilleen nousemisen jälkeenkin.

Myös keskushermosto-oireista on puhuttu koronan yhteydessä. Husin potilailla yksi oire on ollut sekavuus.

– Joitakin potilaita on jouduttu palauttamaan tehohoitoon sekavuuden takia, Järvinen kertoi.

Vuodeosastoilla koronapotilaat ovat saattaneet tarvita lisähappea tai nesteytystä, mutta pääosin he ovat syöneet ja juoneet normaalisti, kertoi erikoislääkäri Juuso Paajanen.

Paajasen esittelemän kuvan mukaan sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden tavallisin oire ennen sairaalaan päätymistä on ollut kuume, 80 prosentilla. Yskää on ollut 65 prosentilla ja hengenahdistusta 55 prosentilla.

Päivitetty 3.6.2020 kello 13.53: Lisätty Tuomisen kehotus lähteä päivystykseen, jos on tarvetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syksyn metsästyskausi alkoi Hirvijärven Erämiehillä seuran ainoan naisjäsenen johtamana – "Metsästys vaatii luonnon ja eläimen kunnioitusta"
  2. Hyvinkään jätteenkäsittelyalueen kävijämäärissä kasvua, mutta jätemäärässä ei – Puu- ja haravointijätettä tuotiin keväällä runsaasti
  3. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa
  4. Hyvinkään Ponteva palkitsi koriskauden parhaat – katso lista palkituista!
  5. " Nyt tarvitaan jo pöhinää" – riihimäkeläisten iloksi Riihimäki-päivänä pidetään Taiteiden yö
  6. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  7. Kamala Harrisista voi tulla Yhdysvaltain historian vaikutusvaltaisin nainen – Bidenin valinta oli yllätyksetön
  8. Dynamo palkitsi ansioituneita – Mikko Petäjää muistettiin kahdesti
  9. Koti: Yli sata vuotta palvellut vesibussi muuttui laivamökiksi viiden vuoden remontilla – "Mikä olisi sen ihanampi harrastus kuin rakentaa unelmaa"
  10. Venäjä kertoi maksaneensa yleisurheilun sakkorästinsä – apua tuli urheiluministeriöltä
  11. Kolme kuoli matkustajajunan suistuttua raiteilta Skotlannissa
  12. SAK:n jättävä Matti Huutola kaipaa tupoja ja konsensusta takaisin – "Suomi ei pärjää kuin sopimalla – selkävoittoja ei kannata hakea"
  13. Isännät vahvoja speedgolfkisassa – Jari Pitkälä kiersi Kytäjän golfkentän alle 50 minuutissa
  14. Sami Vatanen tippui mystisesti pois Carolinan kokoonpanosta, Rask aloittaa Bostonin maalilla
  15. Kiekonheitto on Frantz Krugerille paljon helpompaa kuin ennen, vaikka kaaret ovat lyhentyneet

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  2. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  3. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  4. Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa
  5. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin
  6. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  7. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  8. Partio antaa oivia eväitä elämään ja mukaan pääsee aikuisenakin: "Partio tarjoaa Suomen parhaimman johtajakoulutuksen"
  9. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  10. Maustetytöt saapuvat Riihimäelle esiintymään – koronasta huolimatta syksyn keikkakalenteri on täynnä: ”En jaksa kuitenkaan vielä uskoa, että syksy menee nappiin”
  11. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa – ei uusia kuolemantapauksia
  12. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  13. KPV vastasi puolustuspeliharjoitteesta nousseeseen somekohuun – Juntunen:"En ole koskaan ollut rasisti"
  14. Naisporukan houkuttelee metsästysreissuille luonto, eränkäynti, hyvä seura ja haastavuus: "Ei se ole niin, että mennään vain metsälle ja otetaan saalis"
  15. Vaarallisten jätteiden keräyspisteen aineet reagoivat toisiinsa Lopella – Ei aiheuttanut välitöntä vaaraa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.