Keusote purkaa koronavalmiuksia nyt askel askeleelta – testejä tehdään kuitenkin vielä satoja viikossa

Näytteenottotelttaa pystytettiin maaliskuussa Hyvinkään sairaalan pihalle. Koronaviruspandemian tilanne näyttää nyt rauhoittuvan, mutta tilannetta pidetään silmällä. Arkisto/Ari Peltonen

Pia Lyy

Keusote purkaa vähitellen koronavirus-valmiuksia myös Hyvinkäällä.

Positiivisten näytteiden määrä on ollut laskussa viimeiset kaksi viikkoa koko alueella, kertoi Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen maanantaina.

– Palveluja ollaan nostamassa ylöspäin vähitellen, kun henkilöstöäkin vapautuu.

Keusote seuraa tilannetta tarkasti.

Jos epidemia taas vauhdittuu, koronavalmius nostetaan takaisin.

Viiden kunnan asukkaat ottavat edelleen tiuhaan yhteyttä korona-asioissa.

– Näytteitä otetaan edelleen ihan reiluja määriä. Viime viikollakin on testattu hieman yli 300 henkilöä, Laitinen-Parkkonen mainitsi.

Testitaso on pysytellyt samana jo pitkään.

Keusoten alueeseen kuuluvat Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Tuusula ja Pornainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Isä kysyi, haluaisinko perustaa verkkokaupan" – nuoret perustivat itselleen yrityksen kesätyöksi
  2. Juuri nyt: Törkeä raiskaus Riihimäellä olikin keksitty juttu – poliisi ei enää etsi tekijää eikä autoa: "Ilmoittaja kertoi tapahtumien todellisen kulun"
  3. Näköislehdessä tänään: Pelko ei estä hyppyä laskuvarjolla – "Se kuuluu ihmisluontoon"
  4. Koronapandemia lisäsi nuorten yhteydenottoja etsivään nuorisotyöhön Hausjärvellä – Kesätyöt ja niiden puute mietityttivät nuoria
  5. Olympiavoittaja kisaa Suomen mestaruudesta
  6. Suomalaiset varailevat pakettimatkoja melko huolettomina – Kuka maksaa, jos koronavirus yllättää?
  7. Britannian hallitus syyttää venäläisten toimijoiden yrittäneen häiritä viime vuoden parlamenttivaaleja
  8. Nyt se tapahtuu! Helleraja paukahtaa viimein – nauti, sillä ensi viikolla se on myöhäistä
  9. Sinilevähavainnot runsastuneet viikon aikana – sisävesien pintalämpötila hieman tavallista viileämpi
  10. Espanjan terveysministeri ei päästäisi jalkapallofaneja katsomoon syyskuussakaan
  11. Petosrikosten määrä kasvussa – poliisi erityisen huolissaan eläkeikäisten joutumisesta nettipetosten uhreiksi
  12. EKP piti keskeiset korkonsa ennallaan
  13. Näitä kalaherkkuja ja juustoja ei saa tarjota isovanhemmille tai raskaana oleville – voivat aiheuttaa hengenvaarallisen sairauden
  14. EU myöntää Suomeen 65 miljoonaa euroa liikennehankkeisiin – Turun tunnin juna saamassa haetun rahan täysimääräisenä
  15. Elokuvateatterit kaipaavat isoja ensi-iltoja – Hollywoodin tuulenhalkojan asemassa on Tenet, jonka pelätään taas siirtyvän

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nuori tyttö raiskattiin Kokonkadulla Riihimäellä – poliisi täsmensi epäillyn tuntomerkkejä
  2. Juuri nyt: Törkeä raiskaus Riihimäellä olikin keksitty juttu – poliisi ei enää etsi tekijää eikä autoa: "Ilmoittaja kertoi tapahtumien todellisen kulun"
  3. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset moninkertaistuneen Hus-alueella – ole tarkkana näillä alueilla
  4. Valtakunnansyyttäjä STT:lle: On Päivi Räsäsen kannalta oikeudenmukaista, että poliisi katsoo nauhat ja asia selvitetään kunnolla
  5. Vantaanjoki on yllättävän suosittu kalastuskohde – saaliiksi voi saada haukea, ahventa ja särkeä
  6. Ainakin nämä ostokset kannattaisi maksaa luottokortilla – "Usein turvallisempi ja järkevämpi"
  7. Missä on 22-vuotias nainen? Hämeen poliisi pyytää havaintoja kadonneesta – viimeisin havainto Lahdesta viikko sitten
  8. Ohjaamo auttaa läpi kesän – paikalla voi asioida myös anonyymisti
  9. Ampiaisparvi syöksyi riihimäkeläisnaisen päälle ja pisti useita kertoja – hengenlähtö oli lähellä
  10. Eskon koulun kentällä hikoillaan hyvää oloa – kahvakuulaharjoittelu sopii kaikenkuntoisille
  11. Vakuutuspetosten määrä kasvoi koronan aiheuttamien rahahuolien myötä – näistä merkeistä tarkastajien hälytyskellot alkavat soida
  12. Toni Forssellin kolumni: Hyvinkään urheilupuiston sali on tärkeä, koska se on maksuton
  13. Näköislehdessä tänään: Pelko ei estä hyppyä laskuvarjolla – "Se kuuluu ihmisluontoon"
  14. Kaisa Liski avaa lounasravintolan Riihimäelle: "Ruoanlaitto on minulle niin iso rakkaus"
  15. Rajoitusten purkaminen ei näy hyvinkääläisen upseerioppilaan palveluksessa – "Itse toivoo, että pääsisi edes viikonlopuksi kotiin kuuden viikon aikana."

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.