Teemakursseja ja nuorille oma opisto – Riihimäen kansalaisopiston uusi opinto-ohjelma ilmestyi verkkoon maanantaina

Riihimäen kansalaisopiston kuvanveistoryhmissä ahkeroidaan myös lukuvuonna 2020-2021. Kuva on kaupunginmuseon näyttelystä vuodelta 2013. Riihimäen kaupunginmuseo

Pia Lyy

Riihimäen kansalaisopisto on julkaissut opinto-ohjelmansa lukuvuodelle 2020-2021.

Painettu versio jaetaan koteihin 4.6. ja noudettavaksi Tietotupaan 5.6.

Ilmoittautuminen alkaa 10.6. kello 9.

Se onnistuu vain verkossa tai puhelimitse p. 040 330 4657 tai p. 050 5001 722.

Opistotalossa ei voi ilmoittautua koronavirustilanteen takia.

Uusiin teemakursseihin on yhdistelty saman aihemaailman lyhytkursseja.

Tehdään yhdessä -kurssit on luotu aikuiselle ja lapselle. Lapsen mukana kurssille voivat mennä äidit, isät, isovanhemmat tai vaikka kummit.

17-24-vuotiaille on Nuorten opisto omine aiheineen. Lukiolaisilla on mahdollisuus saada kurssi liitetyksi lukion oppimäärään.

– Joitakin muutoksia on tullut oppaan lähdettyä painoon, tiedotti toimistosihteeri Päivi Nurmi maanantaina.

– Muun muassa keskiviikko-iltapäivän vesijumpissa vaihtuu ohjaaja, samoin tiistai-illan Combatissa ja Kehonhuollossa. Aivojumppa-kurssi peruuntuu kokonaan.

Opiskelijat, osa eläkeläisistä ja työttömät saavat alennusta kurssimaksuista, samoin ne, joiden kurssit jäivät kesken koronavirus-pandemian takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  2. Nainen yritti näpistää kengät Riihimäellä – jo kymmenes vastaavanlainen rikos vuoden sisään
  3. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  4. Henkilöauto ja kuorma-auto kolaroivat Hyvinkäällä – liikenne Porvoonväylällä poikki useita tunteja
  5. Suomessa todettu vuorokaudessa 22 uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemia
  6. Talous: Konecranesille kaksi tilausta Louisianasta – yhtiö toimittaa portaalinostureita Yhdysvaltain suurimmalle kansainvälisen kaupan merisatamalle
  7. Ministeri Pekonen joutui hätistelemään kettua Riihimäen keskustassa – kettu tuli aivan muutaman metrin päähän
  8. Jälkiä kivikautisesta asutuksesta on paljon – Hyvinkään ja Riihimäen seudulla asuttu tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua.
  9. Kone, Rentto, Tuottajain Mylly, Villatehdas – Hyvinkään kaupunginmuseon Rilli-tutkijapisteessä voi pian sukeltaa teollisuuden historiaan
  10. Hyvinkääläisjohtoinen Elcoline otti kasvuloikan – Liikevaihto nousee nyt puoliväliin tavoitteesta
  11. Yksi henkilö menehtynyt henkilöauton ja rekan kolarissa Hyvinkäällä – 25-tie poikki Ahdenkalliontien ja Ridasjärventien välissä
  12. Vehkojan koulun kattoremontti viivästyy asbestilöydöksen takia – ei valmistune koulujen alkuun mennessä
  13. Pleikkarikuskit vastaan vanhan liiton rattimiehet, kenellä on etu F1-kauden alussa?
  14. Taas pääsee leikkimään! – Sisäleikkipuistot avasivat ovensa koronatauon jälkeen
  15. Kutsukilpailulla uutta taidetta Riihimäen asemalle – kilpailuaika päättyy marraskuussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.