24-vuotias nainen tunnisti viinahelvettinsä, kertoo Yle

Kuvituskuva. Jasmin Kareinen / arkisto

toimitus

Minna (nimi muutettu)tutustui alkoholiin jo 16-vuotiaana ja 24-vuotiaana hän tiedosti olevansa alkoholisti.

– Tajusin heti olevani tekemisissä aineen kanssa, joka ei sovi minulle ollenkaan. Olin "överi" heti alusta lähtien, enkä tykännyt siitä, kertoo Minna Ylen uutisessa

Välillä kävin oksentamassa vessassa ja palasin juttelemaan."

Ensimmäinen kerta pikemminkin pelästytti Minnaa kuin koukutti. Tauon jälkeen hän kuitenkin palasi juomaan: hän opettelikäyttämään alkoholia, koska sosiaalinen paine ja ihmisten kanssa tekemisiin pääsy ajoivat hänet siihen.

Minna liikkui porukassa, jossa käytettiin rajustikin alkoholia. Paha olo ajoi mielenterveystoimiston asiakkaaksi 24-vuotiaana.

Hän meni terapiaanmasennuksen ja itsetuhoisuuden takia. Hän koki alkoholin auttajaksi ja käyttisitä itse asiassa masennuslääkkeenä, mitä se ei tietenkään ole.

Terapiassa meni vuosi ja toinenkin kerran tai kahden viikkotahtia:

– Minulla oli yleensä aina krapula. Välillä kävin oksentamassa vessassa ja palasin juttelemaan, Minna kertoo.

24-vuotiaana hän tajusi itsetuhoisuutensa johtuvan liiasta viinasta.

Avun Minnalöysi lopulta AA-liikkestä, jonka tuella hän onpysynyt raittiina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tv:t, pelit ja pakastimet myyneet erityisen hyvin alkuvuonna Hyvinkäällä ja Riihimäellä – "Keväällä huomasi, että ihmiset panostavat kotiin"
  2. Koulut pyörähtivät Hausjärvellä käyntiin innostuneissa merkeissä – "Lapset tervehtivät iloisesti toisiaan heti aamusta"
  3. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  4. Läntinen koulualue yhä kipukohtana Riihimäellä – monitoimitalon sisällöstä muutosesitys – kuntalaiskysely tulossa palveluverkkouudistuksesta
  5. Hyvinkään liikenteessä jatketaan ainakin kesäaikatauluilla ainakin syykuun alkuun – "Talviaikatauluun siirtymistä harkitaan koronatilanteen ja matkustajamäärien kehittymisen mukaan"
  6. Pesäpallon päähän saanut Haimi näki katsomosta, kun Koplan Lammila otti debyyttivoittonsa viuhka kädessä – "Koitin olla sotkematta poikien peliä"
  7. Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin tuntevat ihmiset päästettiin ääneen pariskunnasta kertovassa kirjassa
  8. Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan
  9. Harrastukset: Sellon möreä ääni lumosi pienen Ruusu Heikkilän ja 5-vuotiaana hän soittaa jo vibraattokappaleita – Milloin on sopiva ikä aloittaa musiikkiharrastus?
  10. Riihimäen kansallisten tennismestaruudet Tampereelle ja Kouvolaan – turnaus sai postitiivista palautetta
  11. Tahkon tytöille täysi pistepotti kotona – sarjan päätöskierros pelataan ensi viikolla
  12. Markku "Crazy Mike" Uuskoski: Jämsä-rallissa toteutui hyvä fiilis
  13. Atalanta Italian ainoa toivo – PSG siipirikkona Mestarien liigan puolivälierään
  14. Tahko päätti poikien Superpesiksen runkosarjan vierasvoittoon – hyvinkääläiset lähtevät pudotuspeleihin lohkoykkösenä
  15. THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  2. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  3. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  4. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin
  5. Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa
  6. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  7. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  8. Suomessa on todettu 22 uutta koronatartuntaa
  9. Olli Mustonen tuo Beethovenin Hausjärven kirkkoon – Pianisti kehuu kotikirkkonsa soveltuvuutta pianoresitaaleihin
  10. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  11. THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen
  12. Hyvinkään Haapasaarentiellä valunut polttoöljyä maastoon – Saastunutta maata kaivetaan parhaillaan ylös
  13. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  14. Koulutoimet odottavat THL:n linjauksia kasvosuojainten käyttämisestä – "Tällä hetkellä ohjeistuksemme on, että suojainta saa halutessaan käyttää"
  15. Ensin ruuhkautui koronanäytteiden tutkiminen, nyt Keusoten koronapuhelin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.