Hyvinkääläinen hoitaja kertoo: Tällaista kotihoito todella on – "Mummo odottelee iltakävijää turhaan"

toimitus

Kotihoidon tilasta Hyvinkäällä oli uutisoitu laajasti (Aamuposti 28.12.)

Hienoa, että saivat palkinnon vuoden tuloksentekijänä, mutta tiedättekö miten tulosta syntyy? Hoitajan etiikalla työtä ei enää tehdä, eikä sitä paitsi kukaan halua nykyaikana tappaa itseään työllä.

Ihan arkipäivää on se, että asiakas saa aamulääkkeet ja aamupuuron klo 11. Toisaalta iltalistan ensimmäisenä olija saa iltalääkkeet ja iltapuuron klo 16.

Valitettava tosiasia, että joku on aina listan viimeinen ”aamulla” tai listan ensimmäinen ”illalla”, hoitajia kun on liian vähän inhimilliseen hoidon tarpeeseen nähden.

Kuka teistä haluaisi iltalääkkeet ja iltapalan klo 16?

Virheitä sattuu enemmän kuin virallisesti on edes tiedossa ja virallisestikin on tiedossa virheiden olevan huipussaan.

Käyntejä jää tekemättä, ei siis ole mikään ihme, että joku mummo odottelee iltakävijää turhaan.

Kotihoidon asiakkaat ovat nykyään aina vaan huonommassa kunnossa olevia, hoitajien työn tekeminen on tehty mahdottomaksi.

Työvuorot venyvät ylipitkiksi viikon jokaisen päivänä.

Pystytään tekemään vain välttämätön jos aina sitäkään ja tätä ei hoitajan etiikalla kukaan kykene pidemmän päälle sietämään.

Työvuoron alettua ei pääse vessaan koko päivänä ja jos meinaa syödä, niin eväsleivät syödään lennossa ajaessa autolla seuraavalle asiakkaalle.

Työvuorot venyvät ylipitkiksi viikon jokaisen päivänä. Kuinka monen muun työpaikalla työt on järjestetty näin?

Kaikki kynnelle kykenevät kotihoidon työntekijät ovat jo etsineet uuden työn tai työn haku on parasta aikaa meneillään.

Pääasia, että tulosta syntyy, mutta kenen kustannuksella? Sekä hoitajat että asiakkaat kärsivät.

En jaksa lukea yhtäkään johdon kertomusta siitä, kuinka välitön työaika asiakkaan luona on kasvanut.

Tosiasiassa asiakkaiden määrää/hoitaja on kasvatettu niin suuriin määriin työvuorossa, että hoitaja ei viivy yhden asiakkaan luona kuin muutaman minuutin, jos siis sitäkään, kun valtavassa kiireessä jää jollekin asiakkaalle kokonaan menemättä.

Hoitajamitoitukset eivät muuten koske kotihoitoa.

Iltahoitajalla voi olla kymmeniä käyntejä yhden vuoron aikana ja määrää voidaan aina vaan kasvattaa, saadaan taas tehokkuuslaskelmia suuremmiksi.

Välitön työaika vaan kasvaa tilastoissa. Ai, mutta siitähän kotihoito palkittiin. Hyvinkäällä on selkeästi hyvä huomen!

Hoitaja itsekin

Hyvinkää

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  2. Mieskuoro tarjoaa taas laulamisen iloa Hyvinkäällä – kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan toimintaan
  3. Koulut alkavat Hyvinkäällä, Riihimäellä, Lopella ja Hausjärvellä ensi viikolla – Kouluissa pyritään pitämään etäisyyttä ja välttämään turhia kontakteja
  4. Rikoslakirikokset vähenivät Riihimäellä ja kasvoivat Lopella – Hausjärvellä määrä pysyi identtisenä viime vuoteen nähden
  5. Mommilan kyläpuodilla yhteislauluilta – laulualueena poikkeuksellisesti Retro-kioskin piha
  6. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä
  7. Veronpalautukset on maksettu enemmistölle tänään
  8. Outi Lähde, 27, ei ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa ketään kohtaan mutta harrastaa silti seksiä – "Minulle on tärkeää, että kumppanini nauttii ja itse saan huomiota ja läheisyyttä"
  9. Syyttäjä hakee United Brotherhoodin johtajaksi epäillylle miehelle tuomiota jengipykälällä - lue yön uutiskooste
  10. Miro Heiskanen mätti kolme syöttöpistettä Dallasille, Vegas oli silti vahvempi
  11. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  12. Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen lyhennysvapaita
  13. Golden Globeja jakavia elokuvajournalisteja syytetään viihdejournalismin laittomasta monopolisoinnista
  14. Pääkirjoitus: Nyt riittää poimittavaa
  15. Tartuntatautiasiantuntija Fauci puolustaa Birxin tulkintaa Yhdysvaltojen koronatilanteesta – Trump ei ollut mielissään, kun Birx kertoi viruksen levinneen maassa poikkeuksellisen laajasti

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  2. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  3. Tammi-kesäkuussa kirjatut rikokset kasvoivat Hyvinkäällä viime vuodesta – huumerikoksissa kasvua 44 prosenttiyksikköä
  4. Mommilan kyläpuodilla yhteislauluilta – laulualueena poikkeuksellisesti Retro-kioskin piha
  5. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  6. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, ei uusia kuolemantapauksia – Vaasan ravintoloissa ehkä altistuksia
  7. Koulut alkavat Hyvinkäällä, Riihimäellä, Lopella ja Hausjärvellä ensi viikolla – Kouluissa pyritään pitämään etäisyyttä ja välttämään turhia kontakteja
  8. Hamilton kaahaa kohti kaikkien aikojen formulakuninkuutta – kuljettajakollegat ovat jo heittäneet pyyhkeen kehään
  9. THL:n koronasovelluksen koekäyttö älypuhelimissa alkaa – näin se toimii
  10. Mönkijäajelu päätyi ojaan Lopella – kuski oli humalassa
  11. Kimi Patova ajoi Barcelonassa hyvin, mutta joutui ryöstetyksi kisan jälkeen – "Siinä oli arvokasta tavaraa"
  12. Bensavoro haastoi huoltoasemayrittäjän oikeuteen – käräjäoikeus tuomitsi kauppiaan sakkoihin yksityisyyden suojan loukkaamisesta
  13. Harrasteajoneuvot kokoontuvat Hyvinkäällä myös tänä kesänä – "Kerrankin pääsi rivistöön ja täytyyhän sitä nyt ainakin yksi autotapahtuma kesään mahduttaa"
  14. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  15. Hyvinkäältä tuntuva satsaus opetukseen koronatuen turvin – kova kisa osaajista kuntien kesken

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.