Tuore Suomen Irakin-suurlähettiläs: ”Suomi voisi hyötyä turvapaikanhakijoista”

Irak-lähettilään mukaan kilpailu maan markkinoista on jo alkanut.

Tarja Koljonen / Uutissuomalainen

HELSINKI | Tuore Suomen Irakin-suurlähettiläs Päivi Laine toivoo, että Suomessa nähtäisiin Irakin mahdollisuudet.

Kilpailu maan markkinoista on jo alkanut.

Monet maat, mukaan lukien Kiina, ovat sen jo havainneet. Laineen mielestä voisimme tulevaisuudessa hyötyä Suomessa olevista irakilaisista turvapaikanhakijoista kielen ja kulttuurin tuntijoina, kuten Ruotsi tekee jo nyt.

– Maa on hauras, mutta ei voida pelkästään odottaa sitä, että olot vakiintuvat. Silloin on jo myöhäistä luoda jalansijaa. Suomella on Irakissa hyvä brändi ja sitä kannattaisi hyödyntää.

Tuhansia suomalaisia rakennusmiehiä työskenteli Irakissa 1980-luvulla.

Suomalaisten rakentama on muun muassa Bagdadissa sijaitseva Kongressikeskus, jossa maan parlamentti nykyisin kokoontuu.

– Irakissa ei ole 1980-luvun jälkeen rakennettu mitään, joten tarpeet infrastruktuurin korjaamisessa ovat valtavat. Potentiaalisesti Irak on vauras maa öljyvarojen takia.

Irakin turvallisuustilanne on heikko ja vaikeuttaa bisneksen tekemistä. Muita ongelmia ovat korruptio ja byrokratia. Laineen mukaan Irakissa on virkamiehiä lähes saman verran kuin Suomessa asukkaita, viisi miljoonaa.

Irakiin on vaikea mennä luomaan bisnessuhteita maata ja tapoja tuntematta.

Laineen mukaan hyvä vaihtoehto olisi osallistua YK:n hankintakeskuksen tarjouskilpailuihin. Kööpenhaminassa sijaitseva keskus kilpailuttaa YK:n vakauttamis- ja jälleenrakentamishankkeita.

– Se olisi suomalaisille yrityksille hyvä väylä päästä Irakin markkinoille vähäisillä riskeillä.

Laineen mielestä katseet pitäisi nyt suunnata siihen, miten siirtolaisuudesta tehtäisiin hallitumpaa ja turvallisempaa kuin se nyt on. Yksi tapa on auttaa turvapaikanhakijoita siinäkin tapauksessa, etteivät he saa jäädä Suomeen.

– Ruotsissa turvapaikkaa hakeville ihmisille tarjotaan heti koulutusta ja kielikursseja. Siellä ajatellaan, että vaikka ihminen saisikin kielteisen päätöksen, koulutus on hyödyllistä. Ihminen saa uusia taitoja, eikä turhaudu tekemisen puutteeseen.

Suomessa on pohdittu yrittäjäkoulutuksen antamista. Kun ihminen palaa takaisin kotimaahansa, hänellä olisi valmiuksia pistää pystyyn esimerkiksi leipomo, kioski, kauppa tai kuppila.

Niitä tarvitaan ISILiltä takaisin vallatuilla alueilla, jotta normaali elämä pääsee käyntiin.

Irakin jälleenrakennusohjelman mukaan maassa tarvitaan lähivuosina kolme miljoonaa asuntoa, ja määrä kasvaa 300 000 asunnolla joka vuosi.

– Hallituksen pitää pystyä jotenkin vastaamaan siihen tarpeeseen, joka ihmisillä on, kun he palaavat koteihinsa tuhotuille alueille. Muuten on taas vaarana, että he kääntyvät muiden tahojen, kuten ääriliikkeiden puoleen. Sähkö, vesi, sairaalat ja koulut pitää saada nopeasti toimimaan.

– Irakin hallituksella on valtava työ rakentaa luottamusta kaikkien ryhmien välille, ja erilaisia ryhmittymiä maassa riittää. Jos tässä ei onnistuta, on vaarana jopa maan hajoaminen. Jos Irak romahtaa, väkivallan kierre leimahtaa uudelleen ja seuraukset tuntuvat koko maailmassa.

Kiertävä suurlähettiläs

Päivi Laine, 53, on Suomen Irakin-suurlähettilääksi. Yhteyksiä Irakiin hän on hoitanut joulukuusta lähtien.

Laineen työpiste on Helsingissä, josta hän matkustaa Irakiin noin kerran kuussa.

Työskennellyt aikaisemmin edustuston kakkosena Moskovassa ja Varsovassa sekä suurlähetystöissä Lontoossa ja Riiassa.

Kotoisin Artjärveltä. Opiskellut historiaa Tampereen yliopistossa. Harrastaa ratsastusta, melontaa, työmatkapyöräilyä ja Puolan historiaa.

Suomella ei ole ollut diplomaatteja Irakissa 1990-luvun Persianlahden sodan jälkeen. Varsinaista lähetystöä ei ole nytkään, vaan Laineen virka-asuntona toimii turvayhtiön konttileiri tarkasti vartioidun Green Zonen alueella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Hyriasta lähtee todistus 221 valmistuneelle – Tässä nimet
  2. Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä
  3. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  4. Hyvinkään Liikenne ajaa paikallislinjat ainakin lähivuosina – kaupunki päätti jatkaa sopimusta nykyisillä ehdoilla
  5. Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi
  6. Päihtyneen nuoren matka katkesi
  7. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  8. Lopen lukio menestyi parhaiten lukiovertailussa – Hyvinkään yhteiskoulun lukio jäi kauimmas kärjestä
  9. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  10. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  11. Ravintolat avaavat oviaan 1.6. alkaen – "Tässä tilanteessa on toivottava, että ihmiset kokevat ulkona syömisen omanlaisena lomakohteena"
  12. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  13. Hangonväylän kuolonkolarin rikostutkinta loppusuoralla – "Tapahtumien kulku viittaa siihen, että henkilöauton kuljettaja on ajanut tahallaan vastaantulevien kaistalle"
  14. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  15. Näköislehdessä tänään: Eläkejohtaja: Talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.