Vain väkiluku huolettaa Hyvinkään kaupunginjohtajaa – vanhusten palveluasumisen lisärahoihin on varaa, sanovat kirstunvartijat ensi vuoden talousarviosta

Katri Porttinen

HYVINKÄÄ|Kaupunginhallitus päätti maanantaina yksimielisesti esittää ensi vuoden talousarvioon lisää rahaa vanhusten palveluasumiseen.

370000 euron lisämäärärahalla saataisiin palveluasumispaikka 15 vanhukselle. Kaupunginhallitus toivoo sen helpottavan myös kotihoidon työntekijöiden työmäärää.

KaupunginjohtajaJyrki Mattila ja talousjohtaja Markus Peevo ottavat kaupunginhallituksen esityksen tyynesti vastaan. Siihen on varaa, miehet sanovat – kaupungin taloustilanne on kirstunvartijoiden mukaan tasapainossa.

Valtuusto saa 13. marraskuuta eteensä Mattilan talousarvioehdotuksen, jossa Hyvinkään veroprosentti pysyy ennallaan 19,75:ssä. Myös kiinteistöverot säilyvät entisinä.

Kaupungin nettotoimintakulut kasvavat 1,9 prosenttia. Maltillista, Peevo sanoo.

Mattilan mukaan talousarvioehdotuksen laatiminen oli tänä vuonna aiempaa helpompaa.

–Olemme kilpailukykyisellä tasolla. Konepajan lähtö oli ikävää, mutta muuten Hyvinkään veturiyritykset pärjäävät hyvin, työllisyyskehitys on hyvä ja kaupungin talous on samoin hyvässä kunnossa, hän tiivistää.

–Vain Hyvinkään väkiluvun kehitys aiheuttaa huolta, mutta sekin on väistyvä ongelma, kun katsoo, kuinka paljon asuntorakentamista meillä on lähivuosina tulossa, hän sanoo ja viittaa Hangonsiltaan ja muuhun täydennysrakentamiseen.

Budjettiehdotuksessa myös palattaisiin HSL-kehyskuntalippuyhteistyöhön, joka lakkautettiin tämän vuoden alusta.

Hyvinkään väestönkasvu on ollut riippuvainen muuttovoitosta, sillä syntyvyys on pientä.

Asuntomessuvuoden poikkeuksellisen kasvun jälkeen muuttovoitto on olennaisesti hidastunut.

Tänä vuonna Hyvinkään väestömäärä on kasvanut vain 0,01 prosenttia.

–Ei kannata kuitenkaan tuijottaa yksittäisiä vuosia. Positiivista on, että asuntoja rakennetaan noin 300 vuodessa. Eivät ne tyhjilleen jää, Mattila sanoo.

Hänen mukaansa Hyvinkäällä on useita valtteja muuttajakisassa: monipuolinen asuntotarjonta, kohtuullinen hintataso ja hyvät liikenneyhteydet.

Budjettiehdotuksessa myös palattaisiin HSL-kehyskuntalippuyhteistyöhön, joka lakkautettiin tämän vuoden alusta.

Selvityksissä kävi ilmi, että sopimuksen kustannukset voidaan pääosin kattaa verotulojen kasvun kautta, Mattila sanoo.

–Miksei siis annettaisi sitä takaisin. Se saattaa palautua jo vuodenvaihteessa, jos saamme sopimuksen nopeasti tehtyä.

Valtuusto nuijii ensi vuoden talousarvion valmiiksi 11.12.

Kaupunginjohtajan ehdotus: Veroprosentti 19,75 säilyy, myös kiinteistöverot ennallaan. Verotulot kasvavat noin 4 miljoonaa euroa. Nettotoimintakulut kasvavat 1,9 prosenttia. Nettoinvestoinnit 21,6 miljoonaa euroa. Esitys korostaa menopuolella varovaisuutta, jotta lähivuosien isot investoinnit muun muassa kouluverkossa saadaan katettua.

Kaupunginhallitus esittää 370000 euron lisämäärärahaa vanhusten palveluasumiseen.

Valtuuston mutosesitykset ja päätökset veroprosenteista 13.11. Äänestykset esityksistä ja päätös talousarviosta 11.12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  2. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  3. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  4. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  5. Talous: Antti Luusuaniemi mukana uudessa sponsorointifirmassa – Red Carpet Brand Alliances myy yhteistyökuvioita elokuvan, tv:n, urheilun ja kulttuurin ammattilaisille
  6. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  7. Hyvinkään säästötoimilistassa lähes sata kohtaa – Kaupunginjohtaja pitää veronkorotusta välttämättömänä
  8. Kevitsan kaivoksessa Sodankylässä tulipalo
  9. Hyvinkääläinen, kävitkö kuntoilemassa Eskokreetassa? – Nyt on haussa kuvia avajaisista, joissa esiintyi itse Tapio Rautavaara
  10. Eläimet: Löytökoira Papi on nyt onnellinen kaveri – perhe Huhtakallio Hyvinkäältä avasi sille kotinsa ja sydämensä
  11. Aikuisetkin ovat tervetulleita Riihimäen taidekouluun syksyllä 2020 – myös kaikkein pienimmät saadaan mukaan pitkän tauon jälkeen
  12. Normaali.fi -chatissa voi kertoa mistä vain ja tehdä vaikka huolitestin – "Monen nuoren elämää piinaavat huolet, joista he eivät uskalla kertoa kenellekään"
  13. Hyvinkään entinen kaupunginjohtaja Tauno Kirves on kuollut
  14. Näköislehdessä tänään: Kun itseään satuttaa työkseen, omat rajansa pitää tuntea – "Mietin aina, mitä kipu viestii"
  15. Viro sallii suomalaisten saapumisen ilman karanteenia kesäkuun alusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.