Pankkilakko uhkaa heti joulun jälkeen – Liitto: "Henkilöstö äärirajoilla, mutta vielä revitään tehoja irti"

Jari Pietiläinen

Rahoitusalan työehtosopimusneuvottelut ovat jumittuneet paikoilleen, pankkialaa uhkaa lakko joulun ja uuden vuoden välissä.

Yli kaksi kuukautta tuloksetta käydyt neuvottelut ovat olleet tuloksettomia ja nyt ammattiliitto Nousu on päättänyt aloittaa työnseisauksen finanssikonserni Nordean Suomen toiminnoissa.

Jos pankkilakkoon päädytään, se osuu joulun välipäiviin 28.–29. joulukuuta. Lakko sulkisi pankkikonttoreita ja peruuttaisi laina- ja sijoitusneuvottelut. Myöskään puhelinpalvelu ei toimi lakon aikana.

Ammattiliitto Nousu tavoittelee rahoitusalalle muun muassa palkankorotuksia.

Neuvotteluissa rahoitusalan työnantajat ovat vaatineet työehtosopimuksen työaikamääräysten täydellistä vapauttamista työnantajan työnjohto-oikeudelle.

Palkansaajapuolen liitot ovat esittäneet ratkaisuksi tilanteeseen paikallista sopimista, jossa yrityskohtaisia erityispiirteitä olisi mahdollista huomioida.

Ammattiliitto Nousun mukaan rahoitusalan työnantajat edustavat vielä perin vanhakantaista johtamiskulttuuria.

– Pankkien jo muutenkin jaksamisen äärirajoilla työskentelevästä henkilöstöstä pyritään työaikamääräyksiä muuttamalla repimään vielä lisätehoja irti, Nousu kritisoi.

– Samaan aikaan Nordea on käynnistänyt massiiviset yhteistoimintaneuvottelut enimmillään 500 henkilön työsuhteiden päättämiseksi, vaikka pankit tekevät huipputuloksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Viihde: Sponsorialan tulokas Red Carpet Brand Alliances palkkasi kolme uutta työntekijää ja haku jatkuu – Antti Luusuaniemi on nyt yhtiön luova johtaja
  2. Matkailuajoneuvot viedään nyt käsistä – "Erityisesti käytettyjen ajoneuvojen kysyntä on suurempaa kuin tarjonta"
  3. Tilapäiset opasteet tulivat maksullisiksi kaupalliseen toimintaan –  Tieto ei ole vielä tavoittanut marjatiloja
  4. Talous: Lakan Betoni myy Forssan tehtaansa ja rakentaa täyden valikoiman hubin Lopelle – "Tästä on merkittävää logistista etua asiakkaillemme"
  5. Jyrki Anttila tulkitsee Rautavaaraa ja Koivistoa Riihimäellä – "Nämä kaksi laulajaa kuuluvat lapsuuden laulajaihanteisiini"
  6. Serbiassa tuhannet osoittivat mieltään hallinnon koronatoimia vastaan – poliisi ampui kyynelkaasua, kymmenet loukkaantuivat
  7. Biden lupaa liittää Yhdysvallat takaisin WHO:hon, jos hänet valitaan presidentiksi
  8. Yli sata lasta kisaili Lopella – voittajat nostivat kilokaupalla saalista
  9. Oletko kokenut taloudellista väkivaltaa? Kerro kokemuksistasi verkkokyselyssä
  10. Metso Outotec aloittaa yt-neuvottelut, 280 työpaikkaa vaakalaudalla
  11. Suomalaiset viettävät enemmän aikaa yksin – omissa oloissa vietetty aika lisääntyi jo ennen koronaa
  12. Timo Tuomainen ikuisti Seitsemän veljeksen vaellusreitin kauneimmat kohdat – reitillä tarjolla kilometrikaupalla mielenrauhaa
  13. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa
  14. Etiopian protesteissa kuollut lähes 240 ihmistä – poplaulajan ampuminen kiristi maan etnisiä jännitteitä
  15. Markkinahuhu ison asiakkaan menetyksestä painaa Nokian kurssia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Talous: Lakan Betoni myy Forssan tehtaansa ja rakentaa täyden valikoiman hubin Lopelle – "Tästä on merkittävää logistista etua asiakkaillemme"
  2. Pakkaa maalaustarvikkeet ja piipahda perjantaina Promenadigallerialla – Suuri Maalaustapahtuma juhlistaa kuvataiteen päivää
  3. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  4. Mies loukkaantui rajussa ulosajossa Lopella
  5. Hyvinkäällä torjuttiin myrskyvahinkoja maanantaina
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. DJ All Jam viihdyttää väkeä heinäkuussa Hyvinkäällä Willan Kesäklubeilla: ”Tähän aikaan ja hetkeen pitää soittaa jotain iloista”
  8. Jehovan todistajien valtakunnansalin tuhopoltto ei ratkea käräjillä, sillä syytetty on kuollut
  9. Tutkimus kumoaa pinttyneet väitteet: Koko Suomen maaseutu ei tyhjene, vain neljäsosa alueista taantuu pysyvästi
  10. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  11. Uudessa Hyvinkään kaupunginmuseon Rilli-tutkijapisteessä vietetään aikaa pidempääkin – teollisuushistoria näkyy edelleen katukuvassa
  12. Näköislehdessä tänään: Kaikkein kiehtovinta ei näe paljaalla silmällä –  "Ovat mullistaneet käsityksemme elimistön toiminnasta"
  13. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  14. Suutari Ari Mömmö pystyy ratkomaan monenlaiset kenkäongelmat, joilla kengät saavat lisää käyttöikää: "Olen rakentanut buutseihin kokonaan uusia korkoja"
  15. Hyvinkään Metsäkaltevaan pieniä tontteja – alueen tonttitarjontaa monipuolistetaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.