Suomi nousi voimalla Juha Sipilän työllisyyshanketta vastaan – Vastalauseadressi keräsi huimat 50 000 nimeä hetkessä

Jari Pietiläinen

Kansalaisaloite työttömyysturvan aktiivimallin kumoamiseksi on saanut suomalaiset pistämään pystyyn ennen näkemättömän nimienkeräystalkoot. Viime viikon keskiviikkonanettiin perustettuun kansalaisaloitteeseen on kertynyt esimerkiksi tänään iltapäivällä toistasataaallekirjoitusta minuutissa.

Tämän jutun julkaisuhetkellä –torstaina kello 17.10– lakialoitteen kumoamista vaati jo noin 50 200 allekirjoittajaa, eikä vauhti tunnu laantuvan lainkaan.

Lain mukaan kansalaisaloitteen tulee saada vähintään 50 000 allekirjoitusta, jotta eduskunta ottaa aloitteen käsiteltäväksi. Nyt tuo käsittely on siis käytännössä varma.

Kaikki kansalaisaloitteet otetaan käsittelyyn, mutta valiokunta tutkii, mitä sille tehdään. Valiokunta ratkaisee muun muassa sen, ryhtyykö se käsittelemään aloitetta. Kaikkia aloitteita on tähän mennessä ryhdytty käsittelemään.

Eduskunta kokoontuu seuraavan kerran 5. helmikuuta 2018. Jos valiokunta ryhtyy käsittelemään kansalaisaloitetta, käsittely alkaa normaaliin tapaan asiantuntijakuulemisilla. Senkin jälkeen valiokunta voi vielä harkita, tekeekö se aloitteesta mietinnön vai ei.

Nyt kumottavaksi tarkoitettu, Juha Sipilän (kesk.) hallituksen hyväksymä aktiivimalli tarkoittaa työttömyysturvalain muutosta. Malli leikkaisityöttömyyskorvausta, mikäli työtön ei ole ollut osa-aikatöissä, toiminut yrittäjänä tai osallistunut työllistämispalveluihin.

Tutki tästä, paljonko nimiä kansalaisaloitteeseen on tällä hetkellä kertynyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  2. Kira Boesenista tulee Riihimäen Nuorisoteatterin uusi rehtori – Sanna Saarelan seuraaja aloittaa syyskuun alussa
  3. Jehovan todistajien valtakunnansalin tuhopoltto ei ratkea käräjillä, sillä syytetty on kuollut
  4. Hyvinkäällä torjuttiin myrskyvahinkoja maanantaina
  5. Pakkaa maalaustarvikkeet ja piipahda perjantaina Promenadigallerialla – Suuri Maalaustapahtuma juhlistaa kuvataiteen päivää
  6. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  7. Riihimäen varuskunta avaa lauantaina porttinsa
  8. Vanhankirkonsillan rakentaminen alkaa – kritisoijat pelkäävät kustannusten nousevan 5,4 miljoonasta
  9. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  10. Näköislehdessä tänään: Se ei ollut HIV, eikä se ollut borrelioosi, sen aiheutti paarma – Antti Kuparinen joutui kokemaan pureman rajut seuraukset
  11. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  12. Näköislehdessä tänään: Jukka Ylitalon autokokoelman arvo jo satojatuhansia – "Ensisijaisesti ostan näitä kiinnostuksen takia"
  13. Riihimäen Marttojen Pesutuvassa on kahviteltu kesäisin jo 20 vuotta – "Se on kyllä ihana paikka", kehuu puheenjohtaja kaupunginmuseon vehreää pihapiiriä
  14. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  15. Mies kaahasi Janakkalassa henkilöautolla poliisiauton ohi 150 km/h:ssa – ajokielto napsahti heti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.