Ohikulkija halusi surevien poseeraavan kuolonkolaripaikalla – Yle: "Nyt saan hyvän kuvan"

Jari Pietiläinen

Ennen joulua Hirvensalmella sattuneessa liikenneonnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä. Kolaripaikka kiinnosti ohikulkijoita – jopa mauttomuuteen saakka. Tapahtuneesta kertoo Yle

Kun onnettomuuspaikalle tuli surevia ihmisiä, yksi ulkopuolinen henkilö pyysi surevia ihmisiä asettumaanautojen eteen paremmin, jotta saisi otettua hyvän kuvan. Toinen ohikulkija puolestaan ryömi osittain suojapeitteen alle kuvaamaan kolarissa romuttuneita autoja.

Vaikka vainajat eivät enää tuossa vaiheessa olleet onnettomuuspaikalla, ulkopuolisten ihmisten hääriminen kolariautojen luona vaikeutti muun muassa tiepalvelumiesten toimintaa.

Poliisi ja tiepalvelun väki muistuttavat, että onnettomuuspaikalla tulee muistaa tahdikkuus. Ylenmääräinen kiinnostus ja kuvaaminen ei ole hyvien tapojen mukaista eikä sillä osoiteta kunnioitusta uhrien omaisille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.