Virsiä ei tunneilla enää veisata – kouluissa raikaavat rokki, poppi ja räppi

Telle Collin

Joku saattaa vielä muistaa koulun musiikkitunnilla lauletut virret. Nykyään virsiä ei enää koulussa veisata, vaan musiikintunneilla raikaavat rokki, poppi ja räppi.

– Minä lähden aina liikkeelle tutusta tuntemattomaan eli niistä kappaleista, joita nuoret kuuntelevat, Hausjärven yläkoulun ja lukion musiikin lehtori Jukka Palonen kertoo ja toteaa nuorille tuttujen kappaleiden olevan usein popmusiikkia.

– En pidä huonona, että soitetaan poppia, jos se saa nuoret innostumaan soittamisesta.

– Jos lähtisin liikkeelle musiikin historian ja teorian opettamisesta, eikä tunnilla koskettaisi soittimiin, niin minulla ei olisi ensimmäistäkään oppilasta, Palonen nauraa ja toteaa nuorten valitsevan musiikin nimenomaan soittamisen ja laulamisen takia.

– He tykkäävät musisoida yhdessä. Tekisin väärin, jos en antaisi heille sitä mahdollisuutta.

Aseman koulun musiikkiluokan opettaja Sini Usmi muistelee olleensa seitsemisen vuotta sitten opettajana yhdessä pienessä kyläkoulussa, missä oppilaiden toiveesta laulettiin syyskuussa Hoosianna-virsi. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että nykyään pääsääntö on, että virret eivät kuulu musiikintunnille.

– Aikaisemmin koulussa laulettiin myös maakuntalauluja, Usmi huomauttaa ja toteaa laulukulttuurin olleen nykyistä rikkaampi.

Usmin omilla musiikintunneilla laulaminen on edelleen kantava voima.

– Äänenkäyttö on todella tärkeä asia jokaisen elämässä. Se, että uskallat puhua ja pystyt ilmaisemaan itseäsi on erittäin merkityksellistä.

Musiikintunnilla opitaankin laulamisen ohella luontevaa äänenkäyttöä ja kokonaisvaltaista ilmaisua.

– Musiikilla on monenlaista vaikutusta hyvinvointiin, Usmi tietää.

Hänelle tärkeintä on uuden opetussuunnitelman mukaisesti välittää oppilaille musiikin ilo sekä löytää jokaiselle oppilaalle oma tapa nauttia musiikista.

– Jotkut voivat käyttää musiikkia rauhoittumiseen ja toisilla voi taas olla omat tsemppibiisinsä. Musiikilla voidaan rakentaa yhteishenkeä.

Jukka Palonen on musiikkimies henkeen ja vereen. Hän on sekä Hyvinkäänkylän Puhallinorkesterin johtaja että viime syksynä perustetun Hyvinkään musiikkiluokkien tuki ry:n (Hymy) puheenjohtaja. Opettajan innostus musiikkiin välittyy varmasti myös Palosen oppilaille.

– Jokainen opettaja tekee työtä omalla persoonallaan, joten musiikin opetus on joka koulussa erilaista. Minulla on omat vahvuudet ja heikkoudet, ja jollain toisella on omansa, Palonen toteaa.

Musiikinopettajana tärkeintä Paloselle on antaa nuorille mahdollisimman paljon kosketuspintaa siihen, miltä näitä ympäröivä musiikkimaailma näyttää.

– Ihan tavallisista yläkoululaisista ja lukiolaisista suurin osa ei kohtaa musiikinopetusta missään muualla kuin koulussa, Palonen huomauttaa.

Hänestä koulun musiikkiopetuksessa ylivoimaisesti tärkeintä onkin oppilaan oma kohtaaminen musiikin kanssa. Palosen tunneilla musisoidaan paljon – soitetaan ja lauletaan.

– Nuorille tulee oma kokemus musiikista. Se antaa heille paljon elämyksiä.

Palosen musiikkitunneilla lähdetään siitä liikkeelle, että kaikki soittavat jotain soitinta – myös ne, jotka eivät haluaisi koskea mihinkään soittimeen.

– Pyrin siihen, että kaikki saavat kosketuksen soittamiseen. Nuori voi tulla myöhemmin kiittämään, vaikka juuri sillä hetkellä vastustaisi.

Tässä on myös suurin muutos Palosen omiin kouluaikaisiin musiikkitunteihin verrattuna.

– Olen käynyt yläkoulun ja lukion vuosina 1976–83. Silloin ei koululuokassa juurikaan ollut soittimia, joten laulettiin paljon. En muista mitä kaikkea laulettiin, mutta ehkä myös niitä virsiä.

Monipuolista musiikinopetusta

Tammikuussa ensi-iltansa saanut Nyt meni tunteisiin -musikaali oli Hausjärven yläasteen ja lukion yhdestoista musikaali.

Hausjärvellä on jo perinteeksi muodostunut musikaaliproduktio toteutetaan oppilaiden kanssa joka toinen vuosi koulun tarjoamana kerhotoimintana.

Toiminnan tavoitteena on tarjota nuorille ikimuistoinen kokemus sekä ammattimaista matalan kynnyksen harrastustoimintaa yhteistyökykyä ja pitkäjänteisyyttä vaativan musiikki- ja teatteriproduktion muodossa.

Nyt meni tunteisiin -musikaalin käsikirjoituksesta vastasi kymmenhenkinen nuorista koostuva käsikirjoitusryhmä ja ohjaaja Rosa Autio. Syksyllä 2019 musikaalin työryhmään tulivat mukaan esiintyjät, bändi, kuoro, puvustajat, maskeeraajat, lavastajat ja markkinoinnista vastaavat nuoret. Produktio osallisti kaiken kaikkiaan noin seitsemänkymmentä nuorta.

Hyvinkäällä järjestetään 13. toukokuuta kaupungin musiikkiluokkien 50-vuotisjuhlakonsertti Aseman koululla. Konsertissa saa kantaesityksensä laulu, joka tiivistää musiikkiluokkalaisten ajatukset siitä, mikä on parasta musiikkiluokalla. Laulussa räpätään: "Tää on kivaa, kun kukaan ei sano, et oot nolla! Yhdessä meillä on mukavaa olla. Kavereitten kanssa saamme soittaa ja laulaa, kun rallatella saa, opiskelu on hauskaa. Mulla soi aina mielessä joku laulu, iloinen tai surullinen maisemataulu."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  2. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  3. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  4. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  5. Talous: Antti Luusuaniemi mukana uudessa sponsorointifirmassa – Red Carpet Brand Alliances myy yhteistyökuvioita elokuvan, tv:n, urheilun ja kulttuurin ammattilaisille
  6. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  7. Hyvinkään säästötoimilistassa lähes sata kohtaa – Kaupunginjohtaja pitää veronkorotusta välttämättömänä
  8. Hyvinkääläinen, kävitkö kuntoilemassa Eskokreetassa? – Nyt on haussa kuvia avajaisista, joissa esiintyi itse Tapio Rautavaara
  9. Kevitsan kaivoksessa Sodankylässä tulipalo
  10. Eläimet: Löytökoira Papi on nyt onnellinen kaveri – perhe Huhtakallio Hyvinkäältä avasi sille kotinsa ja sydämensä
  11. Aikuisetkin ovat tervetulleita Riihimäen taidekouluun syksyllä 2020 – myös kaikkein pienimmät saadaan mukaan pitkän tauon jälkeen
  12. Normaali.fi -chatissa voi kertoa mistä vain ja tehdä vaikka huolitestin – "Monen nuoren elämää piinaavat huolet, joista he eivät uskalla kertoa kenellekään"
  13. Hyvinkään entinen kaupunginjohtaja Tauno Kirves on kuollut
  14. Näköislehdessä tänään: Kun itseään satuttaa työkseen, omat rajansa pitää tuntea – "Mietin aina, mitä kipu viestii"
  15. Viro sallii suomalaisten saapumisen ilman karanteenia kesäkuun alusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.