Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi keskeyttävät useita toimintojaan koronaviruksen vuoksi

Lasimuseo on toistaiseksi auki normaalisti. Kuvituskuva.

toimitus

Kaupunki ja kunnat seuraavat tilannetta jatkuvasti ja arvioivat vaadittavia toimenpiteitä tarvittaessa uudelleen, tiedotteessa kerrotaan.

Asukkaita muistutetaan, että vaikka osa toiminnoista ja tiloista on edelleen avoinna, niissä tulee vierailla vain täysin terveenä.

Riihimäellä kaupunginmuseo ja lasimuseo ovat avoinna normaalisti, taidemuseo on suljettu 14.-15. maaliskuuta. Uimahalli, jäähalli, kamppailukeskus ja urheilutalo ovat avoinna toistaiseksi. Lajiliitot ja seurat päättävät itse oman toimintansa rajoittamisesta tai keskeyttämisestä. Peuhapäivät perutaan 31. toukokuuta asti. Erityisryhmien liikuntaryhmät, senioreiden liikuntaryhmät sekä yli 30 hengen ryhmäliikunta perutaan kevätkauden loppuun asti. Vesisankaritapahtuma perutaan. Ohjattuun liikuntaan osallistumista ja saapumista yleisille liikuntapaikoille kannattaa harkita, jos kuuluu riskiryhmään tai on oireita.

Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut jatkuvat normaalisti. Palvelujen osalta varaudutaan tarvittaessa etäopetuksen järjestämiseen ja yksittäisten palveluyksiköiden sulkemiseen. Näistä muutoksista tiedotetaan huoltajia erikseen.

Kirjaston toiminta jatkuu normaalisti, pois lukien tapahtumat, joita ei järjestetä. Riihimäen kansalaisopiston, musiikkiopiston sekä lasten ja nuorten taidekoulun toiminta keskeytetään toistaiseksi 13. maaliskuuta alkaen.

Riihimäen nuorisopalvelujen toiminta jatkuu normaalisti muuten, mutta avoin- ja kerhotoiminta nuorisokeskus Monarilla ja Peltosaaren olohuoneella loppuvat toistaiseksi. Monarin tiloja ei vuokrata kaupungin ulkopuolisille tahoille kevään 2020 aikana.

Rautatienpuiston päivätoiminta jää tauolle 16. maaliskuuta alkaen. Asiakkaille tiedotetaan asiasta mahdollisimman pian. Muistisairaiden päivätoiminnan osalta järjestetään vain välttämättömät palvelut. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä mahdollisimman pian.

Avoin päivätoiminta ja Virsun toiminta jäävät tauolle 16. maaliskuuta alkaen. Muilta osin Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palvelut toimivat normaalisti.

Hausjärvellä nuorisotoimen retket ja matkat perutaan. Vesijumpat Tervakoskelle perutaan. Liikuntakerhot, nuorisotilat, kuntosalit ja liikuntatilat pidetään avoinna, tilannetta seurataan ja henkilökuntaa on ohjeistettu toimimaan yksiköissä. Vuoden urheilija -palkitsemistilaisuus perutaan.

Kansalaisopiston kaikki kurssit perutaan toistaiseksi. Kirjaston tapahtumat ja tilaisuudet siirretään. Muutoin kirjasto palvelee normaalisti.

Perusturvan toiminnoissa kaikki esiintyjät ja muut ulkopuoliset (mm. ulkoiluttajat) yksiköistä perutaan. Kehitysvammaisten iltatoiminta ja seudullinen senioritoiminta perutaan. Lisäksi Palvelumessut ja Ryttylän koulun harjannostajaistilaisuus perutaan.

Lopen kunnan nuorisotilojen toiminta Kuntalassa sekä Launosissa ja Läyliäisissä keskeytetään 31. maaliskuuta asti. Samoin liikuntatoimen järjestämät jumpat ja uimakoulut sekä Elmolan liikuntahalli ja kuntosali. Koulujen tilat ovat vain koululaisten käytössä, esimerkiksi liikuntasalien vakiovuorot ja pelit perutaan.

Kunnan hallinnoimat kokoontumistilat eivät ole käytössä, esimerkiksi Kuntalan ja Fallesmanni-salin vakiovuorot perutaan. Kunnantalolla asioivat vain asiakkaat, talon kokoustiloja käyttävät vain henkilöstö ja luottamuselimet.

Yleisötapahtumat, jotka kunta järjestää, tai on mukana järjestämässä, perutaan 31. toukokuuta asti. Lopen opiston kaikki kurssit perutaan toistaiseksi.

Kirjastossa on viikonloppuna 14.–15. maaliskuuta auki vain omatoiminen lukusali. Avoinnapitoa tarkennetaan maanantaina 16. maaliskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tahkon Leidit haastoi tosissaan hallitsevan mestarin kotikentällään – tuomarit saivat sapiskaa pelinjohtajilta ottelun jälkeen
  2. Lähikunnissa tankki täyttyy kallistumisesta huolimatta – selvitimme mistä polttoainetta saa edullisimmin
  3. Alueen viikonlopun urheilutarjonta vilkastui – perinteinen katukoristurnaus järjestetään tällä kertaa Hyvinkään Sveitsissä
  4. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  5. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  6. Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa
  7. Saroksen torjunnat eivät riittäneet Nashvillelle – Arizona jyräsi jatkoon
  8. Tiedusteluviranomainen: Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit
  9. Espanjan ja Italian mestarit ulos Mestarien liigasta – City ja Lyon kahdeksan parhaan joukkoon
  10. Uutisvuoksi: Ex-ministeri Kimmo Tiilikainen hakee Ruokolahden kunnanjohtajaksi
  11. Islanders päätti Floridan kauden 5–1-voitolla
  12. Joensuu oli Superpesiksessä Mailoista vahvempi – KPL:n Jere Dahlström ylitti 1 400 kotiutuksen rajan
  13. Hellelukemat paukkuivat perjantaina maan länsiosissa, lauantaiksikin luvassa lämpöä
  14. Marjastus: Suomen marjametsissä on paljon muutakin maistettavaa kuin mustikka – Kokenut marjastaja Päivi Hokkanen kehottaa ottamaan metsään muun muassa kumisaappaat, ensiapuvälineet ja vesipullon
  15. Etätyöhön tulisi olla lakisääteinen oikeus, toimihenkilöliitto Erto ehdottaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  2. Suomen ensimmäiset kommunikointitaulut asennettiin Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkoteihin: "Lapset voivat jutella, vaikkei ole yhteistä kieltä"
  3. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  4. Riihimäen 60-vuotisjuhlat siirtyvät vuodella – Juhlien sijaan järjestetään pienimuotoista ohjelmaa
  5. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  6. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  7. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  8. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  9. Kuljettaja jäi taas kiinni ajo-oikeudetta Lopella – Seitsemäs kerta vuoden sisään
  10. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  11. Hyvinkäänkylän työväentalo sai 80 000 euron testamenttilahjoituksen – "Kyllä tämä lahjoitus kertoo ihmisestä todella paljon"
  12. Ensin koronavirus, sitten nuori kotirouva – tekikö Lukashenko kohtalokkaita virhearvioita?
  13. Näköislehdessä tänään: Luontoharrastusten ykkönen tarjoaa muitakin makuelämyksiä kuin perinteisen mustikan – Kokenut marjastaja Päivi Hokkanen antaa vinkit aloittamiseen
  14. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  15. Sydämeni lauluja lauletaan Hyvinkäällä sunnuntaina – pääsolistina nähdään Mikko Alatalo

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.