Helsinkiläisäidin uudistettu patjakeksintö myyntiin kovin odotuksin – "Ensimmäinen patja meni Mäntyniemeen"

Tältä se näyttää. Rahoituskierrokselta apua saanutta LullaMe-patjaa kehitettiin vuoden 2017 aikana. Lehdistökuva / LullaMe.com

Mikko Välimaa

Vauvojen uniongelmiin kehitetty vauvaa tuudittava patja on nyt markkinoilla uutena versiona.

Patjan alunperin ideoinut helsinkiläisäiti Hanna Sissala kertoo tiedotteessa, että ensimmäinen uudistettu LullaMe-patja toimitettiin Mäntyniemeen Suomen presidenttiparin vauvalle.

Tiedossa ei kuitenkaan ollut, onko patja päätynyt käyttöön.

– Harmillisesti presidenttipari oli jo ehtinyt ostaa eri kokoisen pinnasängyn johon patja ei sopinutkaan. Ehkä lähetämme seuraavaksi patjan myös Prinsessa Madeleinen vauvalle, Sissala toteaa tiedotteessa.

Sissala keksi lasta tuudittavan patjan, kun hänen esikoisvauvansa kärsi uniongelmista. Viime vuonna kerätyn rahoituksen turvin vauvanpatja suunniteltiin ja rakennettiin uusiksi.

Sissalan mukaanuutuuspatjaa on tilattu jopa Koreaan ja Uuteen-Seelantiin asti. Ensimmäinen versio oli myynnissä 490 euron hintaan.

– Miljoonissa vauvaperheissä ympäri maailmaa nukutaan huonosti, joten kysyntää varmasti riittää.

LUE MYÖS JATKOJUTTU: Patja palautettiin Mäntyniemestä

Edit klo 11.47: Lisätty linkki jatkojuttuun: Patja palautettiin Mäntyniemestä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyriasta lähtee todistus 221 valmistuneelle – Tässä nimet
  2. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  3. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  4. Hyvinkään Liikenne ajaa paikallislinjat ainakin lähivuosina – kaupunki päätti jatkaa sopimusta nykyisillä ehdoilla
  5. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  6. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  7. Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä
  8. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  9. Talous: Antti Luusuaniemi mukana uudessa sponsorointifirmassa – Red Carpet Brand Alliances myy yhteistyökuvioita elokuvan, tv:n, urheilun ja kulttuurin ammattilaisille
  10. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  11. Hangonväylän kuolonkolarin rikostutkinta loppusuoralla – "Tapahtumien kulku viittaa siihen, että henkilöauton kuljettaja on ajanut tahallaan vastaantulevien kaistalle"
  12. Näköislehdessä tänään: Johanna Hurtig kyseenalaisti vanhoillislestadiolaiset opit – se tiesi lähtöä liikkeestä
  13. Hyvinkään säästötoimilistassa lähes sata kohtaa – Kaupunginjohtaja pitää veronkorotusta välttämättömänä
  14. Hyvinkää avaa sisähalleja seuratoimintaa varten – kentille pääsee vain vuoron varaamalla
  15. 30 vuotta sitten: Riihimäelle avautui motelli-ravintola Arizona – kuuluisa siitä tuli kuitenkin vasta vuosia myöhemmin Bonanza-bordellina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.