Hallitus haluaa saada kännyköiden telemarkkinoinnin kuriin

Jari Pietiläinen

Hallitus haluaa saada kännyköiden puhelinmarkkinointikiellolle lisää jatkoaikaa.

Se esittää lisäksi, että teleyritysten mahdollisuus käsitellä tiettyihin rikoksiin liittyviä henkilötietoja kirjattaisiin lakiin.

Hallitus esitti tänään muutoksia tietoyhteiskuntakaareen, jonka nimike muuttuu kesäkuun alussa laiksi sähköisen viestinnän palveluista. Määräaikaiselle matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointikiellolle esitetään kolmen vuoden jatkoaikaa, joka kestäisi 1. heinäkuuta 2021 saakka.

Matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointi kiellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 kuluttajien suojaamiseksi häiritseviltä markkinointikäytännöiltä. Kyseessä olisi nyt kolmas kerta, kun puhelinmarkkinointikieltoa jatkettaisiin.

Tietosuojalautakunnan teleyrityksille myöntämät luvat käsitellä tiettyihin rikoksiin liittyviä henkilötietoja lakkaavat EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tullessa voimaan 25. toukokuuta.

Tästä syystä hallitus esittää, että teleyritykset saisivat käsitellä rikoksiin liittyviä henkilötietoja itselleen, asiakkailleen tai toisille teleyrityksille aiheutuvien vahinkojen ehkäisemiseksi. Näin voidaan osaltaan ehkäistä esimerkiksi identiteettivarkauksista kansalaisille koituvia vahinkoja.

Muutosesitykset tukevat hallituksen säädösten sujuvoittamista koskevaa kärkihanketta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.