Muualta: Suomalainen nainen puhuu suoraan, mitä ihmetellään ruotsalaisilla työpaikoilla

Suomalais-ruotsalainen Karlssonin pariskunta tapasi tanssikurssilla. Nyt koti löytyy Nässjön kunnasta.

Anna-Liisa ja Magnus Karlssonin asuntoautomatka oli onnistunut. He yöpyivät Pohjois-Ruotsin Piteån jälkeen Rovaniemellä ja Pihtiputaalla. Matka jatkui Riihimäen kautta Helsinkiin. Seppo Ylönen

toimitus

Ruotsin toiseksi suurimman järven Vätternin etelä-kärjessä sijaitsee Jönköpingin kaupunki. Siitä 32 kilometrin päässä olevassa Nässjön kunnassa asuvat Magnus ja Anna-Liisa ”Annis” Karlsson käväisivät lomamatkallaan ystäviensä luona Riihimäellä. He liikkuivat isolla asuntoautolla.

– Minä synnyin eteläisen Smålannin läänin Växjön kaupungissa. Isäni Erik kuoli helmikuussa 91-vuotiaana. Hän oli suuren kauppaketjun johtajana Växjössä, Huskvarnassa ja Jönköpingissä, Magnus kertoo.

–  Äitini Berit oli koko ikänsä vaatemyyjänä. Hän kuoli 72-vuotiaana vuonna 2004. Huskvarnassa asuva sisareni Ingmari on matkailualalla, hän jatkaa.

Hänellä on aikaisemmasta liitostaan kolme tytärtä. Yksi heistä asuu Australiassa, toiset Landskronassa ja Jönköpingissä.

Anna-Liisa on syntynyt Helsingissä. Hänkin on ollut aikaisemmin naimisissa. Anna-Liisalla on kolme aikuista lasta. Kaksi tytärtä asuu perheineen Helsingissä ja poika Pohjois-Ruotsin Piteåssa. Anna-Liisalla on kolme lastenlasta.

Magnus ja suomalainen Anna-Liisa tapasivat toisensa Jönköpingissä. Magnus kertoo lisää.

– Olimme samalla tanssikurssilla. Tanssimme yhdessä valsseja ja boogi woogia. Menimme naimisiin vuonna 2003.

– Meillä on omakotitalo. Puutarhassa on omenapuita, luumupuu ja erilaisia hunajaruusuja. Olemme grillanneet tänäkin kesänä puutarhassa monta kertaa, hän kertoo.

Magnuksella on ollut elämänsä aikana ainakin kymmenen erilaista moottoripyörää. Aikaisempina vuosina hän kävi Anniksen kanssa moottoripyörällä kesälomilla useissa Euroopan maissa. Nyt on toisin. Magnuksella on terveysongelmia.

– Olen sairastanut kahdeksan vuotta outoa sairautta. Minulla ei ole voimaa kävellä pitkiä matkoja enkä siedä stressiä. Epäillään, että minulla on MS-tauti. Olen myynyt 29 vuotta ammatikseni lasiverantoja. Teen nyt neljän tunnin päiviä.

– Minun viimeinen moottoripyöräni oli Gilera Fuoco 500, jossa oli kaksi etupyörää ja yksi takapyörä. Myin sen pois pari kuukautta sitten.

Annis Karlsson on ollut 27 vuotta lääkärin sihteerinä Jönköpingissä.

– Se on ollut mielenkiintoista työtä. Kaksi vuotta sitten jäin eläkkeelle, mutta välillä käyn töissä. Ruotsissa on joka puolella kova pula sairaanhoitohenkilökunnasta.

Vuosikymmeniä Ruotsissa asumisen aikana Anna-Liisa Karlsson on huomannut kulttuurisia eroja suomalaisten ja ruotsalaisten naisten välillä.

Suomalainen vaimo sanoo ruotsalaiselle miehelleen suoraan: ”Pilko tomaatit salaattiin!” Ruotsalainen vaimo sanoo miehelleen: ”Olisitko niin kiltti, että pilkkoisit tomaatit salaattiin.”

Suoraan puhuvia suomalaisia kummastellaan myös ruotsalaisilla työpaikoilla. 

Ruotsi

Ruotsin kuningaskunta on perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen ja Norjan kanssa.

Maa on pinta-alaltaan 450  295 neliökilometriä. Asukkaita on yli 10 miljoonaa.

Lähes joka neljäs Ruotsin kansalainen on maahanmuuttajataustainen ja lähes joka kolmannen vanhemmista vähintään toinen oli syntynyt ulkomailla.

Ruotsin kuningas ei enää käytä edes muodollista toimeenpanovaltaa. Valta on pääministerillä.

Ruotsi on ollut YK:n jäsen vuodesta 1946. Ruotsi liittyi EU:n jäseneksi1995. Maa hylkäsivät euron vuonna 2003 kansanäänestyksessä.

Lähde: Wikipedia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etanoiden torjunta-ainetta haettiin ahkerasti Riihimäellä – tulossa myös etanakävelyitä
  2. Timo Saarisen "Saalistaja" kärkisijalle Hyvinkään Kameraseuran kevätkisassa – mehukkaan kalan napannut lokki uhkuu voimaa
  3. Aiotko rattiin? Korkki kiinni ja höyryt pois päästä varsinkin tänään – poliisi valvoo rattijuopumuksia koko alueella
  4. Näköislehdessä tänään: Pesuaineen häivähdys voi laukaista Satu Huuskon astmakohtauksen
  5. Asukaskokemukset työmaasta kartoitetaan kolmeen kertaan – Sonninmäkeä Hyvinkäällä myllätään marraskuun loppuun
  6. Hain raatelema surffaaja kuoli rannalle Australiassa
  7. Kolumni: Koronarajoitusten purkaminen siirtää harkinnan yksilölle
  8. Ruotsidemokraatit vaativat Tegnellin eroa – "koronastrategia epäonnistunut täysin"
  9. Tanja von Knorring oli aina ollut nainen – Sen näyttämiseen muille meni kuitenkin vuosikymmeniä
  10. Meksiko ei suostu öljyrajoitusten jatkamiseen heinäkuussa
  11. Poikkeusaikana hiljentyneet päivystykset palaamassa normaaliin – harrastusten väheneminen vähensi tapaturmia, mutta sairauskohtaukset eivät hävinneet mihinkään
  12. Petteri Koposen Bayern München kaatui kotikentällään – Saksan Bundesliigan pudotuspelit alkoivat jättiyllätyksellä
  13. Sanna Marin ja Matti Vanhanen ovat eri mieltä lähes kaikesta – Pääministerien täysinimikaimat ovat tottuneet siihen, että heidän nimistään vitsaillaan
  14. Kissanpäiviä: Kehästä eläkkeelle ja emoksi – paljon ehtinyt Hippu ottaa nykyään rennosti.
  15. Vuokra-auto alle ja tien päälle – Yhdysvaltojen länsiosissa näkee samalla reissulla niin luontokohteita kuin suurkaupunkien hulinaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Aiotko rattiin? Korkki kiinni ja höyryt pois päästä varsinkin tänään – poliisi valvoo rattijuopumuksia koko alueella
  2. Timo Saarisen "Saalistaja" kärkisijalle Hyvinkään Kameraseuran kevätkisassa – mehukkaan kalan napannut lokki uhkuu voimaa
  3. Näköislehdessä tänään: Lapsena Tanja von Knorring halusi olla kaunis prinsessa, mutta muut pitivät häntä poikana – Omannäköinen elämä alkoi lähellä kuuttakymppiä
  4. CNN: Koronatartunnat lisääntyvät maailmassa aiempaa nopeammin
  5. Korona näyttää rauhoittuneen Kanta-Hämeessä – "Synnytysmatkailu" Uudeltamaalta uusi ilmiö
  6. Kulttuurin kyselytunnilla keskiviikkona ihmetellään porukalla, onko Hyvinkää kohta enää kulttuurikaupunki – "Ajattelemme, että se on nyt, jos koskaan"
  7. Kun thaihieronta-asiakkaat katosivat, Pimnara Lindström sai uuden idean – Riihimäellä saa nyt thaimaalaista katuruokaa
  8. Keskustan valtiovarainministeriehdokkaan valinta siirtyy huomiselta
  9. Näköislehdessä tänään: Pesuaineen häivähdys voi laukaista Satu Huuskon astmakohtauksen
  10. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  11. 30 vuotta sitten: Kolme nuorta kuoli helluntaina Hyvinkäällä, Metsästysmuseon ovet avautuivat Erämessuilla
  12. Frölunda havittelee isoa saalista – NHL-konkari Lundqvistin ura saattaa jatkua Göteborgissa
  13. Uutissuomalaisen debatti: Arkkiatri Risto Pelkonen varoittaa: Jos lääketieteellisen tutkimuksen rahoituksen leikkaukset jatkuvat, niin huonosti käy
  14. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  15. Krista Tervo huippuvireessä heti kauden alkuun – moukari-SE nyt lähes 72 metrissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.