Muualta tulleet tutuiksi: Metallityö on palestiinalaisella Shawkat Alsaltilla veressä: "En pidä siitä, että en saa tehdä työtä"

Shawkat Alsalti luottaa ammattitaitoonsa, mutta Suomessa töiden saaminen on vaikeaa.

Shawkat Alsalti ja Samira Shihadi kaipaavat Syyrian Damaskoksen seudulla asuvia tyttäriään ja heidän perheitään. Vuoden 2013 jälkeen ainoa kontakti näihin on ollut videopuheluiden kautta. Seppo Ylönen

toimitus

Syyrian palestiinalainen Shawkat Alsalti on asunut vaimonsa Samira Shihadin kanssa Hyvinkäällä kesästä 2016 lähtien. Vaimo tarjoaa keittiössä aterian, jossa on malvaa, kanaa ja riisiä.

– Vaimoni on ammattitaitoinen kokki. Malva on Lähi-idän suosittu lehtikasvi, jota sanotaan Syyriassa ”kuningasten ruuaksi”, Shawkat Alsalti sanoo.

Hänen sukunsa on kotoisin Ylä-Galilean Safedista, josta arabit ja juutalaiset taistelivat vuonna 1948. Shawkat haluaa kutsua kyseistä aluetta Palestiinaksi.

– Vanhempani pakenivat silloin Syyrian Damaskokseen, koska menettivät talonsa juutalaisille. Sukulaisia pakeni myös Jordaniaan ja Libanoniin. Isäni kuoli vuonna 1985 ja äitini vuonna 1993.

Shawkat Alsalti kävi koulua yhdeksän vuotta. Hän on ammatiltaan metalliseppä ja hitsaaja. Kaksitoista vuotta mies teki töitä Arabiemiraateissa ja kolme vuotta Syyrian armeijan autovarikolla.

– Minulla oli oma yritys. Olen metallialan ammattilainen, mutta en ole saanut vielä töitä Suomesta. Täällä kysytään aina suomalaisia koulupapereita. Metallityö on minun veressäni. Puhun metallin kanssa. Luotan itseeni ja ammattitaitooni.

– En pidä siitä, että en saa tehdä työtä, Shawkat sanoo ja näyttää puhelimestaan tekemiensä koristeellisten metallikaiteiden kuvia.

Vuonna 2011 alkoi Syyriassa pahat ajat, kun hallituksen vastainen oppositio ryhtyi käyttämään aseita. Shawkat ja Samira matkustivat 2013 kahden poikansa kanssa hyvin pitkän matkan Libanonin ja Irakin kautta Turkkiin.

Tämän rajan ylitettyään Turkin armeijan sotilaat pidättivät heidät. 2 500 pidätetyn joukossa oli kaikenikäisiä ihmisiä.

Viidentoista vuorokauden vangitsemisen jälkeen pariskunta päätyi Izmiristä kumiveneellä Lesboksen saarelle. Ateenassa he asuivat yli viisi kuukautta ja pääsivät Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) avustuksella Suomeen heinäkuussa 2016.

Asuttuaan ensin Lappeenrannan ja Röykän vastaanottokeskuksissa he muuttivat Hyvinkäälle.

– Pojistamme toinen asuu Saksassa ja toinen Norjassa. Kaksi tytärtämme asuu edelleen Damaskoksen seudulla. Heillä on perheissään lapsia. Ikävöimme tyttäriämme. Olemme nähneet heitä viimeksi Damaskoksessa vuonna 2013. Olen puhunut heidän kanssaan puhelimessa.

– Heidän miehillään on silloin tällöin töitä. Pohjois-Syyriassa soditaan edelleen. Se aiheuttaa ihmisille stressiä. Lähdettyäni Damaskoksesta menetin oman yritykseni, taloni ja sukulaiseni, Shawkat sanoo.

Pakolaisina Suomeen tullut pariskunta opiskelee suomea, joka on heille hyvin haasteellinen kieli.

– Hyvinkää on kaunis ja hyvä kaupunki. Suomalaiset ovat hienoja ihmisiä. He auttavat meitä hyvin paljon. Minulla on täällä suomalaisia, syyrialaisia, irakilaisia ja afganistanilaisia ystäviä, sanoo Samira Shihadi, joka pitää mielellään vieraita kodissaan.

Palestiina ja palestiinalaiset

Palestiinan valtio sijaitsee Jordanjoen Länsirannalla ja Välimereen rajoittuvalla Gazan kaistalla. Pinta-ala on 6000 neliökilometriä ja väkiluku 4,7 miljoonaa. Pääkaupunki on Ramallah.

Väestö puhuu etupäässä arabiaa. Valtaosa on sunnimuslimeja, kristittyjä on 3–6 prosenttia ja pieni vähemmistö druuseja.

Moniin arabiheimoryhmiin kuuluvia palestiinalaisia on yhteensä noin 12,3 miljoonaa. Osa heistä elää maanpaossa.

Vuonna 1947 YK päätti äänin 33–13 jakaa Ison-Britannian mandaattialueen juutalaisten ja arabien kesken. Arabivaltiot eivät hyväksyneet tulosta. Palestiinan arabien ja juutalaisten välille syttyi sisällissota vuoden 1947 lopulla.

Kun Israel julistautui itsenäiseksi 1948, Transjordania, Egypti, Syyria, Libanon ja Irak ryhtyivät sotaan sitä vastaan. Israel voitti, mistä seurasi, että noin 700 000 Palestiinan arabia pakeni tai karkotettiin nykyisen Israelin alueelta.

Palestiinan alueen poliittinen tilanne on epävakaa. Kansainvälinen yhteisö arvostelee Israelia Länsirannan asuttamisesta ja turvamuurien rakentamisesta. Palestiinan hallintoa syytetään demokratian puutteesta ja korruptiosta.

Lähde: Wikipedia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uusintarikosten ehkäisy vauhtiin jo vankilassa – Riihimäen vankilassa etsitään uusia työtapoja uudella osastolla
  2. Päivi Räsänen: Lausumistani Veitolan yökylässä -ohjelmasta esitetty perättömiä syytöksiä
  3. Kadonnut löytyi kunnossa
  4. Maatalousyhtymä Laakkoselle heltisi lupa isolle maankaatopaikalle Kytäjälle – toiminta saa alkaa muutoksenhausta huolimatta
  5. Näköislehdessä tänään: Merivartiostolla pitää nyt kiirettä – töitä teettävät etenkin vauhtiveikot vesijeteillään
  6. Tyhjät stadionit ovat pienentäneet merkittävästi kotikenttäedun roolia – vedonlyöntiammattilaisen mukaan kotiedun merkitys jalkapallon eurosarjoissa on puolittunut koronatauon jälkeen
  7. Kauppakamarit: Viennin syöksykierre EU:n ulkopuolelle oikenemassa – kesäkuussa pudotusta enää kuusi prosenttia
  8. Iltalehti: Väärä vanki pääsi ulos Kylmäkosken vankilasta
  9. Hovioikeus hylkäsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin syytteen Ylen toimittajan vainoamisesta – yllytys törkeään kunnianloukkaukseen pysyi
  10. Red Bull -insinööri povaa Hungaroringin mutkaisen radan sopivan tallille Itävaltaa paremmin
  11. Vankilassa istuvaa oppositioehdokasta ei päästetä ehdolle Valko-Venäjän presidentinvaaleihin – toinen oppositioehdokas hylättiin puuttuvien allekirjoitusten takia
  12. Tuuli starttasi kautensa vahvasti EM-sarjassa, viikonloppuna odottaa avauskisa MotoE:ssä
  13. Euroalueen yritykset hakivat huhti-kesäkuussa ennätysmäärän lainoja
  14. EU:n oikeudellinen arvio vähensi eduskunnan perustuslakivaliokunnan huolia historiallisesta elpymispaketista
  15. Päivi Räsänen väittää: Valtakunnansyyttäjä määräsi puheistani esitutkinnan tarkastamatta tv-ohjelmaa, jota rikosepäily koskee

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Missä on 22-vuotias nainen? Hämeen poliisi pyytää havaintoja kadonneesta – viimeisin havainto Lahdesta viikko sitten
  2. Kumi kärysi ja poppikoneet paukkuivat satojen autojen cruisingissa Riihimäellä lauantaiyönä – IS: Hätäkeskus sai useita soittoja häiriköistä
  3. Lopella kolmen auton ketjukolari – kaksi loukkaantui lievästi
  4. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  5. Sadevesikaivot tulvivat Oitissa ja Riihimäellä – kahvila Ilona soitti hätäkeskukseen ja sai palomiehet apuun
  6. Lopella kaksi loukkaantui ja kymmenen vietiin sairaalaan ketjukolarista
  7. Mopoilija paineli lähes sataa Riihimäen Hämeenkadulla poliisi perässä – partioautot torppasivat kuskin Uudella Karhintiellä
  8. Huumepikatesti varmisti, ettei tien päällä oltu pää kirkkaana – kaksi kuskia jäi kiinni ratin takaa viikonloppuna
  9. Poliisilla kiivas takaa-ajo halki kaupungin Riihimäellä – moottoripyöräilijä kaatui ja yritti juosta karkuun, löytyi lopulta kotoaan
  10. Hyvinkäällä tähän mennessä yhteensä 69 koronatartuntaa – koko maassa lähes 7 300 varmistettua tapausta
  11. Tällä tiellä sattuu peurakolari useammin kuin kerran viikossa – Lopelle alkaa nousta uutta riista-aitaa
  12. Mikkeliläinen koulukoti on rajoittanut lasten liikkumista lainvastaisesti – apulaisoikeusasiamies vaatii korjaamaan käytäntöjä
  13. Juliakin avaa elokuvasalinsa perjantaina Hyvinkäällä – salissa istutaan vähintään metrin päässä vierustoverista
  14. Remonttitalon omistaja poistui 1,5 tunniksi ja siinä ajassa tuli oli ottanut vallan Tupalantiellä – savusukeltajat saivat pelastettua kalliit ajopelit
  15. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.