Muualta: Eteläkorealainen Joon soo Lee tietää mitä ”sisu” tarkoittaa

Koneinsinööriksi opiskeleva mies kulkee Riihimäelle Tikkurilasta.

Eteläkorealainen Joon soo Lee on uurastanut syksystä 2016 lähtien koneinsinööriopinnoissa Riihimäellä. Ennen Suomeen tuloaan hän kävi kolmivuotisen kristillisen lukion New Yorkissa. Seppo Ylönen

toimitus

Jeonju on eteläkorealaisen Pohjois-Jeollan maakunnan pääkaupunki, josta kotoisin oleva Joon soo Lee, 21, on opiskellut elokuusta 2016 lähtien Hämeen ammattikorkeakoulun Riihimäen yksikössä.

Hän valmistuu koneinsinööriksi ja toivoo saavansa työtä joko Suomesta tai muualta Euroopasta.

– Keskikoulun jälkeen kävin lukion New Yorkissa olevassa Smithtown Christian School nimisessä oppilaitoksessa vuosina 2012–15. Tätini asuu perheineen New Yorkissa, jossa on paljon eteläkorealaisia. Lukion jälkeen aioin mennä eteläkorealaiseen yliopistoon, mutta kuulin kaveriltani mahdollisuudesta opiskella koneinsinööriksi Suomessa ja tulin siksi Riihimäelle.

Aluksi Joon soo ei tiennyt juuri mitään Suomesta, mutta on jo ehtinyt tutustua jopa maan historiaan.

– Suomi on ehdottomasti hyvä paikka opiskella. Täällä on turvallista, ja ihmiset ovat rehellisiä. Suomen kieli on kuitenkin vaikeaa. Suomen historiassa on samanlaisia piirteitä kuin Korealla. Suomi oli aikoinaan osa Venäjää. Korea oli 1910–45 Japanin siirtomaa, ja 1950–53 käytiin Etelä-Korean ja kiinalaisten tukeman Pohjois-Korean välistä sotaa. Näissä kokemuksissa eteläkorealaiset oppivat olemaan vahvoja. Se on sama asia kuin suomalaisten ”sisu”.

Etelä- ja Pohjois-Korea ovat eläneet vuosikymmeniä eri asteisissa suhteissa. Tällä hetkellä eletään toiveikkaampaa aikaa jännitteisen ajan jälkeen.

– Etelä-Korean presidenttinä ollut Dae-jung Kim (1997–2003) sai Nobelin rauhanpalkinnon (2000) naapurimaiden suhteiden parantumisesta. Etelä-Korea jopa auttoi Pohjois-Koreaa. Nyt toivomme, että Pohjois-Korea on rehellinen lupauksissaan lakkauttaa ydinohjelma.

Perheestään Joon soo Lee kertoo, että hänen isänsä Sanghyun Lee myy käytettyjä autoja. Isän oma auto on tällä hetkellä Kia Carnival.

Äiti Soohyun Kim on kotirouva. Veli Minsoo Lee, 20, opiskelee hallintoa Kyungpook National University nimisessä yliopistossa Daegun kaupungissa.

– Minä tulen kristitystä perheestä. Vanhemmistani tuli opiskeluaikoina kristittyjä, kun he saivat kuulla evankeliumia. Ensimmäiset amerikkalaiset lähetyssaarnaajat tulivat Koreaan 1930–40-luvuilla, ja kirkko kasvoi hyvin nopeasti. Menin vanhempien mukana kirkkoon.

Joon soo Lee matkustaa junalla opiskelukaupunkiinsa Riihimäelle. Koti on Tikkurilassa, jossa hänellä on myös eteläkorealaisia kavereita.

Hän käy siellä Good News Mission Church nimisen kirkon jumalanpalveluksissa joka sunnuntai kello 10.

Nuori mies pelaa koripalloa ja jalkapalloa. Hän lukee kristillisiä, filosofisia ja itsensä kehittämisestä kertovia kirjoja.

– Viime vuoden pääsiäisenä osallistuin Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa pidettyyn kristilliseen kokoukseen, jossa oli 20 000 ihmistä. Paikkana oli Gocheok Sky Dome -baseball-stadion.

Etelä-Korea

Korean tasavalta, epävirallisesti Etelä-Korea sijaitsee Korean niemimaan eteläosassa. Pohjoinen rajanaapuri on Korean demokraattinen tasavalta eli Pohjois-Korea. Lännessä on merinaapuriraja Kiinan ja idässä Japanin kanssa.

Etelä-Korean pinta-ala on 100 363 neliökilometriä. Asukkaita siellä on 51,4 miljoonaa (2017).

Pääkaupungissa Soulissa on 9,8 miljoonaa asukasta (2018). Etelä-Korean väestöstä 27,6 prosenttia on kristittyjä, buddhalaisia 15,5 ja muita ryhmiä 56,9 prosenttia.

Korean niemimaata hallitsi vuosina 1392–1910 kiinalaisvaikutteinen Yi- eli Joseon-dynastian kuningaskunta, minkä jälkeen Korea oli Japanin siirtomaa toiseen maailmansotaan saakka.

Japanin hävittyä sodan Korea jaettiin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen tukemiin Pohjois- ja Etelä-Koreaan. Maat itsenäistyivät 1948, ja Korean sota syttyi 1950 Pohjois-Korean hyökättyä etelään.

Sota päättyi 1953, mutta valtioiden välistä rauhansopimusta ei ole vieläkään allekirjoitettu.

Etelä-Korea on nykyään yksi Aasian suurimmista talousmahdeista. Tuoduista raaka-aineista maa jalostaa erilaisia vientitavaroita muun muassa autoja ja viihde-elektroniikkaa. Etelä-Korea on yksi maailman johtavista laivanrakennus- ja kalastusvaltioista.

Etelä-Korean viihdeteollisuus on noussut räjähdysmäisesti 1990-luvulta lähtien. Menestystä on tullut pop-musiikissa, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Ilmiön nimi on Hallyu eli Korean aalto.

Suomalainenkin nuoriso tuntee eteläkorealaisia bändejä ja artisteja: TVXQ, Super Junior, Shinee, EXO, BoA ja Girls´ Generation.

Lähde: Wikipedia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. RiPS jatkoi kautta tasapelilinjalla – Seppälä: "Emme pystyneet hyödyntämään sitä, että TuPS väsyi ja kentälle alkoi tulla tilaa"
  2. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä
  3. Korona haukkasi jopa puolet liikevaihdosta – Yritysten tunnelmat Riihimäellä ja Hyvinkäällä vaihtelevat toimialasta riippuen
  4. Riihimäen kaupungintalolle laadittava uusi kaava ennen myyntiä
  5. HyPS voitti HIFKin naisten Kolmosessa – B-tytöt aloittavat sarjansa lauantaina vieraissa
  6. Maria Huntington vahvassa pituusvireessä Oulussa
  7. Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina
  8. 30 vuotta sitten: Divariapulainen lähti pakettiauton ostoon, mutta huusikin talon
  9. Viikonloppuna ratsastusta ja pesäpalloa – Hyvinkäällä Tahkon Leidit kohtaa Joensuun
  10. Haastattelussa: Jan Vapaavuori pelkää kansakunnan menettäneen puhtinsa ja laiskistuvan – "Unohdetaan, että kakku pitää leipoa ennen kuin sen jakaa"
  11. Ahma-kasvatti siirtyy Hokkiin – Mestis starttaa syyskuun lopulla
  12. HJK:n Roni Peiponen lopettaa pelaajauransa 23-vuotiaana
  13. IS: Valmentajalle yli kolme vuotta vankeutta alaikäisen pelaajan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
  14. Jokerit pelaa SM-liigajoukkueita vastaan kuuden vuoden tauon jälkeen – osallistuu harjoitusturnaukseen Imatralla
  15. Lumeavioliitto avasi ovet kisalavoille – Neuvostojohtaja Brežneviäkin lähestynyt mestaribodari Olev Annus muutti Suomeen tammikuussa 1984

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  2. Seiska: Pääministeri Sanna Marinin isä on kuollut
  3. Nainen yritti näpistää kengät Riihimäellä – jo kymmenes vastaavanlainen rikos vuoden sisään
  4. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  5. Hyvinkään ja Riihimäen Bio Rexit aukeavat perjantaina – poppareissa on kansi päällä ja katsomossa täytetään vain joka toinen penkki
  6. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  7. Hyvinkään kaupunki myy Haukilammen – jos ostajaa ei löydy, voi kaupunki päätyä purkamaan rakennukset
  8. Näköislehdessä tänään: Jan Vapaavuori näyttää vihreää valoa kaksoiskuntalaisuudelle – "Vastaa todellisuutta yhä useamman osalta"
  9. Henkilöauto ja kuorma-auto kolaroivat Hyvinkäällä – liikenne Porvoonväylällä poikki useita tunteja
  10. Korona haukkasi jopa puolet liikevaihdosta – Yritysten tunnelmat Riihimäellä ja Hyvinkäällä vaihtelevat toimialasta riippuen
  11. IS: Valmentajalle yli kolme vuotta vankeutta alaikäisen pelaajan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
  12. Jälkiä kivikautisesta asutuksesta on paljon – Hyvinkään ja Riihimäen seudulla asuttu tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua.
  13. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  14. Suomesta löytyi hyttyslaji, joka pystynee levittämään malariaa
  15. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.