Viikon laji: Judo on toisen kunnioittamista

Kamppailulaji kehittää koordinaatiota, kehon hallintaa ja kuntoa.

Kai Kamunen Riihimäen judoseurasta suosittelee lajia lämpimästi kaikille. – Judossa riittää haasteita koko loppuelämäksi. Se on myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Mia Lagström

Mia Lagström

Judo mielletään monesti itsepuolustuslajiksi.

Judo toimii myös itsepuolustustilanteessa, mutta Riihimäen judoseuran valmentaja ja kouluttaja Kai Kamunen korostaa, että itsepuolustuksen sijaan judossa pyritään siihen, ettei hankaliin tilanteisiin jouduttaisi.

– Toisen ihmisen kunnioittaminen ja arvostaminen on tärkeä osa judoa. Sitä korostamme läpi kaikkien harjoitusten.

Judo on ollut jo vuosia yksi suosituimmista kamppailulajeista. Kamunen ei ihmettele lajin suosiota.

Judo on lajina monipuolinen ja on myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto.

Judo kehittää ennen kaikkea koordinaatiota ja kehon hallintaa.

Se on kaiken a ja o. Oma vartalo pitää hallita ennen vaikeampiin tekniikoihin siirtymistä.

– Turvallisuus on tärkeintä. Aloittelijat aloittavat yleensä matolla tehtävillä helpoilla perusliikkeillä, kuten kuperkeikoilla, päälläseisonnalla ja kärrynpyörillä, erityyppisillä liikkumisilla sekä matossa että pystyssä. Kaikki opetellaan pikkuhiljaa ja osissa, Kamunen kertoo.

Judo sopii suurimmalle osalle. Ryhmiä löytyy eritasoisia. On muksujudoa, alkeis- ja jatkoryhmiä, kilparyhmiä sekä kuntojudoa.

Kuntojudossa tehdään samoja liikkeitä kuin perusjudossakin. Tahti on vain verkkaisempi.

– Kilpajudo on äärettömän kova laji, jossa tekniikat suoritetaan kovalla vauhdilla loppuun saakka. Kuntojudossa huomioidaan ryhmän harrastajien kunto ja taitotaso. Emme tee liian vaikeita asioita.

Judon voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Myös aikuisaloittajille on omat ryhmänsä.

Riihimäen judoseurassa aikuisharrastajat aloittavat kuntojudoryhmässä.

Jos intoa ja mielenkiintoa riittää, voi halutessaan mennä mukaan myös kilparyhmiin.

– On ihmisestä kiinni, haluaako hän kilpailla vai ei. Osa haluaa harrastaa lajia vain omaksi iloksi ja kuntoilumielessä.

– Suosittelen kuitenkin kokeilemaan myös kilpailuja. Niissä on oma hieno, mukaansa tempaava tunnelmansa.

Kuinka pitkälle judossa haluaa edetä, on itsestä kiinni. Mustan vyön saaminen vaatii aikaa ja määrätietoista harjoittelua.

– Otsa rypyssä judoa ei kuitenkaan harrasteta. Meillä on treeneissä valtavan hauskaa. Tässä porukassa ei tarvitse jäykistellä.

Judo ei ole kallis harrastus. Puvun hinta on aikuisille 70 eurosta ylöspäin.

Treenit maksavat Riihimäen judoseurassa noin 200–250 euroa vuosi.

Maailman suosituin kamppailulaji

Judo on harrastajamääriltään maailman suosituin kamppailulaji. Euroopassa judoa harrastaa yli kaksi miljoonaa ihmistä.

Riihimäen judoseurassa on ryhmiä kaikenikäisille harrastajille. Aikuiset aloittavat harrastuksen kuntojudoryhmässä, jolla on harjoitukset ma klo 19–20 ja pe 18–19.30. Kuntojudon hinta on 250 euroa vuosi.

Lisää tietoa www.riijudo.fi Ennen maksun maksamista voi käydä ilmaiseksi kokeilemassa.

Hyvinkäällä judoa järjestää Hyvinkään judoseura www.hyvinkaanjudoseura.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Hyvinkään entinen kaupunginjohtaja Tauno Kirves on kuollut
  2. Talous: Sako Oy kehittää uusia kivääreitä tarkka-ampujille ja tukiampujille – aiesopimus Puolustusvoimien kanssa sai nimet alle maanantaina
  3. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  4. Keusoten alueella seitsemän uutta tartuntaa – Hyvinkään koronatapaukset eivät lisääntyneet maanantaina
  5. Nuorille on sittenkin kesätöitä Janakkalan kunnan palkkalistoilla – jyrkkä päätös peruttiin, koska koronalomautuksia ei tule
  6. Ei enää uusia koronatartuntoja Hyvinkäällä – Keusoten alueella 255 parantunutta
  7. Saana Kujalalle kutsu maajoukkueleirille – myös Elias Leskinen sai kutsun
  8. Hyvinkään seurakunta etsii asukkaita Rauhannummen hautausmaalle – vuokralainen saa kodin kappelin naapurista
  9. Suomessa on alkuvuonna kuollut vähemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin
  10. Riihimäki avaa uimahallin kesäksi – Ulkouimala pysyy kiinni, mutta uimarannoille pääsee jo ensi viikolla
  11. Riihimäelle aukeaa uusi jääkiekon harjoituskeskus – Ykkös Hockey Centerin perustaja: "Mahdollisuudet ammattilaisuraan kasvavat"
  12. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan
  13. Hyvinkään romahtanut talous sai synninpäästön – Etäkokousta istunut valtuusto empii nyt investointeja
  14. Innokkaiden ruuanlaittajien kädenjälki näkyy uudessa K-Market Ukko-Pekassa – kauppias: "Haluamme, että kaupasta löytyisi aina jotain uutta ja jännittävää"
  15. Maastopalon savut haittaavat liikennettä valtatiellä 13 Äänekoskella

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.