Viikon tyyli: Riihimäkeläisen Otto Haaparannan mielestä räväkkä tyyli pitää sallia kaikille

”Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa.”

Otto Haaparannalle vaatteet ovat tärkeä osa itseilmaisua. – Tuon itseni esille ja kerron, millainen olen. Mia Lagström

Mia Lagström

Riihimäkeläinen Otto Haaparanta tunnustautuu olevansa kameleontti, jonka tyyli elää ja vaihtuu koko ajan.

– Oman tyylin löytäminen on ikuinen matka. Tykkään kokeilla uusia juttuja ja ottaa vaikutteita omaan persoonallisuuteeni.

Haaparannan pukeutumiseen vaikuttaa vahvasti paitsi musiikki myös näytteleminen. Hänen edellinen roolinsa oli rentturokkari Roger Davis, jota Haaparanta esitti Riihimäen Nuorisoteatterin Rent-musikaalissa.

– Jouduin kasvattamaan rooliani varten risuparran. Tykästyin siihen niin paljon, että se jäi osaksi minua.

Vuosien saatossa Haaparanta on poiminut vaikutteita sieltä täältä. Hän on kokeillut useita eri tyylejä, kuten mustan puhuva goottityyli sekä punkhenkinen emo-tyyli, jonka tunnuspiirteitä ovat tiukat farkut, silmille valuva kampaus, lävistykset sekä silmämeikki.

Myös rock’n’roll-tyyli on ollut aina läsnä tavalla tai toisella.

– Tiukat farkut, nahkatakki sekä tietenkin bändipaidat ovat osa minua. Nykyään bändipaidoista on tullut muoti-ilmiö. Nuoret eivät välttämättä edes tiedä ja tunne bändiä, jonka logoa he rinnuksissaan kantavat. Se on aika huvittavaa, Haaparanta ihmettelee.

Goottityylistäkin on edelleen vaikutteita miehen vaatekaapissa.

– Vanhemmiten goottityylini on normalisoitunut. Se on muuttunut pukumaisemmaksi. Tykkään käyttää paitapuseroita, kravattia ja liiviä.

Korut ovat myös Haaparannalle tärkeitä. Jokaisella korulla on oma henkilökohtainen tarinansa ja merkityksensä. Korut saattavat olla lahjoja ystäviltä tai festarimuistoja.

Haaparanta on myös siitä poikkeuksellinen mies, että hän on täysin hullaantunut kenkiin. Niitä löytyy vaatekaapista lähes 30 paria: maihareita, tennareita, juhlakenkiä.

– Vaateostokseni teen 90 prosenttisesti kirpputoreilta. Niistä löytyy opiskelijalle ja rentulle näyttelijälle edulliseen hintaan persoonallisia vaatteita. Käyn kirpputorilla lähes viikoittain.

Haaparannan mukaan miesten pitäisi pukeutua rohkeammin omaan persoonalliseen tyyliinsä. Itsensä toteuttaminen sallitaan helpommin naisille.

Miesten odotetaan sulautuvan massaan. Etenkin meikki herättää edelleen miehillä huomiota.

– Räväkämpi tyyli sallitaan rokkitähdille, ei taviksille. Mielestäni jokaisen tulee ja pitää pukeutua haluamallaan tavalla, olla omanlaisensa.

Viktoriaanisen ajan kauhu- romantiikkaa

Goottikulttuuri syntyi 1970-luvun loppupuolella Britanniassa. Suomeen se saapui 80-luvulla, jolloin perustettiin ensimmäiset suomalaiset goottirockbändit. Goottityyli ammentaa viktoriaanisen ajan kauhuromantiikasta.

Emo-tyyli on saanut alkunsa niin ikään musiikista. Emo-musiikki on 1980-luvulla syntynyt punkmusiikin tyylilaji. Sille on ominaista syvä tunteellisuus ja melankolisuus. Emo-tyyli on kerännyt vaikutteita punkista, grungesta ja goottityylistä.

Lähde: Wikipedia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.