Raju käänne säässä: Taivas repeää sunnuntaina kello 15 – "Pakkaslumeksi muutettuna olisi jopa 30 senttimetriä"

Sunnuntaina ja maanantaina suomalaiset saavat maan etelärannikolla niskaansa toden teolla räntä- ja vesisadetta. –  Päivi Tuovinen / Arkisto

Jari Pietiläinen

Muutaman asteen pikkupakkanen vaihtuu viikonloppuna monelle ulkoilun ystävälle kiusalliseen yllätykseen: taivaalta ropisee sunnuntaina iltapäivällä jopa kymmenen millimetriä vettä.

– Näin käy erittäin todennäköisesti. Muutos on suhteellisen nopea ja sen seurauksena pakkaspäiville saa sanoa hyvästi ainakin hetkiseksi, vahvistaa päivystävä meteorologi Tomi Laurinen Ilmatieteen laitokselta.

– Kuluvan viikon puolivälissä aiemmat sateet väistyvät ja Suomen yllä vallitsee korkeapaine. Uusi matalapaine kuitenkin saapuu Suomeen lännestä ja sunnuntaina alkavat sitten sateet.

Sateita saadaan pääkaupunkiseudulla sunnuntai-iltapäivän ja maanantaiaamun välillä peräti 20 milliä. Pohjoisempana määrä on todennäköisesti suurempikin.

– Kyllähän tuo aikamoinen määrä on. Esimerkiksi sunnuntai-iltana vettä saadaan Uudellamaalla keskimäärin kymmenen milliä, mikä olisi kunnon pakkaslumeksi muutettuna jopa reilut 30 senttimetriä, Laurinen laskee.

Tiistaina sateet väistyvät ja Suomi viettää helmikuun alkua parin-kolmen asteen pakkasessa. Sateet väistyvät.

Sitä ennen pääkaupunkiseudulla saadaan nauttia muutaman asteen pikkupakkasista. Huomenna lämpötila on -2...-5 astetta sekä perjantaina ja lauantaina -5...-10 astetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyriasta lähtee todistus 221 valmistuneelle – Tässä nimet
  2. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  3. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  4. Hyvinkään Liikenne ajaa paikallislinjat ainakin lähivuosina – kaupunki päätti jatkaa sopimusta nykyisillä ehdoilla
  5. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  6. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  7. Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä
  8. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  9. Hangonväylän kuolonkolarin rikostutkinta loppusuoralla – "Tapahtumien kulku viittaa siihen, että henkilöauton kuljettaja on ajanut tahallaan vastaantulevien kaistalle"
  10. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  11. Näköislehdessä tänään: Johanna Hurtig kyseenalaisti vanhoillislestadiolaiset opit – se tiesi lähtöä liikkeestä
  12. Talous: Antti Luusuaniemi mukana uudessa sponsorointifirmassa – Red Carpet Brand Alliances myy yhteistyökuvioita elokuvan, tv:n, urheilun ja kulttuurin ammattilaisille
  13. Hyvinkään säästötoimilistassa lähes sata kohtaa – Kaupunginjohtaja pitää veronkorotusta välttämättömänä
  14. Hyvinkää avaa sisähalleja seuratoimintaa varten – kentille pääsee vain vuoron varaamalla
  15. 30 vuotta sitten: Riihimäelle avautui motelli-ravintola Arizona – kuuluisa siitä tuli kuitenkin vasta vuosia myöhemmin Bonanza-bordellina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.