Sulavatko ladut pilalle ennen viikonloppua? – Meteorologi: "Hiihtolomaviikosta voi tulla epämiellyttävä"

Jari Pietiläinen

Ensi viikolla eteläisessä Suomessa vietettävä koulujen talvilomaviikko uhkaa raunioittaa niin ladut kuin hiihtäjien talviurheilufiiliksetkin.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kuluvalla viikolla alkava lauhempi kausi nostaa lämpötilan jopa viisi astetta lämpimän puolelle.

– Kyllä siltä näyttää, että ensi viikolla hiihtämisestä saattaa tulla epämiellyttävä kokemus. Kun latujen lumet sulavat päivällä ja jäätyvät uudelleen yöllä, silloin laduista tulee arvaamattoman liukkaita, arvioi päivystävä meteorologi Petri Hoppula

Hoppulan mukaan alkanutta viikkoa vietetään vaihtelevassa säässä. Esimerkiksi keskiviikon vastaisena yönä lämpötila laskee pääkaupunkiseudulla jopa kahdeksaan pakkasasteeseen.

– Torstaina puolestaan sää lauhtuu selvästi ja lännestä saapuva lämmin ilmavirtaus nostaa lämpötilan Uudellamaalla viiteen lämpöasteeseen, Hoppula arvioi.

Kaikki lumet eivät kuitenkaan sula ensi viikkoon mennessä.

– Pitää muistaa, että nyt lunta on kaikkialla poikkeuksellisen paljon. Esimerkiksi Espoossa lumensyvyys on tänään 33 senttimetriä. Ei se ensi viikkoon mennessä vielä häviä kokonaan, Hoppula lohduttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyriasta lähtee todistus 221 valmistuneelle – Tässä nimet
  2. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies
  3. Riihimäen sivistysjohtajan virkaan 24 hakijaa – mukana myös paikallisia nimiä
  4. Hyvinkään Liikenne ajaa paikallislinjat ainakin lähivuosina – kaupunki päätti jatkaa sopimusta nykyisillä ehdoilla
  5. Jeesaa kaveria -keräys alkaa Willan Red Carpet -aulassa ensi viikolla – sinne voi viedä ruokaa, pesutarpeita tai uusia kesävaatteita
  6. Hyvinkäällä ei viikkoon uusia koronatapauksia – Muualla Keusoten alueella kaksi uutta tartuntaa
  7. Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä
  8. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  9. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  10. Hangonväylän kuolonkolarin rikostutkinta loppusuoralla – "Tapahtumien kulku viittaa siihen, että henkilöauton kuljettaja on ajanut tahallaan vastaantulevien kaistalle"
  11. Talous: Antti Luusuaniemi mukana uudessa sponsorointifirmassa – Red Carpet Brand Alliances myy yhteistyökuvioita elokuvan, tv:n, urheilun ja kulttuurin ammattilaisille
  12. Näköislehdessä tänään: Johanna Hurtig kyseenalaisti vanhoillislestadiolaiset opit – se tiesi lähtöä liikkeestä
  13. Hyvinkään säästötoimilistassa lähes sata kohtaa – Kaupunginjohtaja pitää veronkorotusta välttämättömänä
  14. Hyvinkää avaa sisähalleja seuratoimintaa varten – kentille pääsee vain vuoron varaamalla
  15. 30 vuotta sitten: Riihimäelle avautui motelli-ravintola Arizona – kuuluisa siitä tuli kuitenkin vasta vuosia myöhemmin Bonanza-bordellina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.