Luomumarkkinoilla pyyhkii hyvin – luomua saa nyt halpamyymälöidenkin hyllyiltä

Luomuruokaa on tuoreen tutkimuksen mukaan tarjolla yhä useammassa kaupassa. Nyt myös halpamyymälät haluavat pitää esillä luomutuotteita.  Johanna Erjonsalo / Arkisto

Jari Pietiläinen

Luonnonmukaisten elintarvikkeiden myynti kasvaa nyt maailmanlaajuisesti. Tuoreen tutkimuksen mukaan luomun myynti lisääntyi vuonna 2017 noin kahdeksan prosenttia, ja luomutuotannossa oleva peltoala laajeni ennätykselliset 20 prosenttia.

Vuosina 2011–2017 luomun myynti on kasvanut maailmalla lähes 50 prosenttia.

Lähes kaikki luomutuotteet myydään Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta myös Aasiassa luomun myynti kasvaa vahvasti.

Luomumarkkinoiden kasvuluvut julkisti tutkimus- ja konsulttiyhtiö Ecovia Intelligence Biofach-messuilla Saksassa.

Tutkimusyhtiön johtajan Amarjit Sahotan mukaan luomumarkkinoiden kasvu on vahvaa, mutta markkinat ovat myös juuri nyt suurien muutosten edessä. Syitä on useita.

– Edellisvuosina niin sanotut halpamyymälät ovat ottaneet aiempaa enemmän luomua valikoimiinsa, ja kasvu on vahvaa tällä sektorilla. Halpamyymälöiden vahva ote luomuun saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa myös laajemmin luomun hintoihin, Sahota arvioi.

Hänen mukaansa toinen iso muutos luomumarkkinoilla on isojen toimijoiden esiinmarssi.

– Verkkokauppa Amazon osti vuonna 2017 luomua painottavan Yhdysvaltaisen ruokakauppaketju Whole Foodsin ja ranskalainen supermarketjätti Carrefour osti vuonna 2018 luomukauppaketju So.bion, Sahota muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kumi kärysi ja poppikoneet paukkuivat satojen autojen cruisingissa Riihimäellä lauantaiyönä – IS: Hätäkeskus sai useita soittoja häiriköistä
  2. Sade antoi sopivasti haastetta Veeti Kaunistolle – trial palasi Riihimäelle 42 vuoden tauon jälkeen
  3. Koronakesä vei golfista kättelyt, mutta missio on yhä olemassa – Hyvigolfin kentällä voi taas pelata lähetystyön hyväksi
  4. Hyvinkääläisen Marja Kieman rajut reumaoireet talttuivat biologisilla lääkkeillä: "Ainoa mitä välillä toivon, on se, että voisin juosta”
  5. Näköislehdessä tänään: "Ihan puhtaasti asennevammaa" – Suomen vaarallisimmassa ammatissa olevan Jani Paukun mukaan rekkakuskit tekevät liian pitkää päivää ja ottavat turhia riskejä
  6. NBA:n supertähti LeBron James ei halua kantaa ottavaa tekstiä pelipaitaansa
  7. Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein
  8. Ruotsi haastettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen suomenkielisten lasten oikeuksien polkemisesta
  9. Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista ryhdytään selvittämään maanantaina – vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan heidän on pysyttävä pois kodeistaan
  10. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  11. Puolassa alkoi äänestys tiukassa presidentinvaalissa – äänestäjien perusteissa painoivat EU, seksuaalivähemmistöt ja Trump
  12. Mercedes varoo yhä kanttikiviä, mutta Verstappenin tuoma paine tiedetään: "Pelkkä kruisailu siististi kanttareita vältellen ei tule olemaan mahdollista"
  13. Puolassa poliisi jahtaa metsään karannutta ex-sotilasta ja hänen lemmikkipuumaansa – mies ei suostunut luovuttamaan lemmikkiään eläintarhaan
  14. Odotettua suurempi joukko hongkongilaisia uskaltautui äänestämään demokratiamielisen opposition esivaaleissa – ministeri varoitti etukäteen mahdollisesta lainvastaisuudesta
  15. Fraser-Pryce kiiruhti Jamaikalla omaa vauhtiaan, vastatuulessa syntyi kauden kärkiaika

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sadevesikaivot tulvivat Oitissa ja Riihimäellä – kahvila Ilona soitti hätäkeskukseen ja sai palomiehet apuun
  2. Mopoilija paineli lähes sataa Riihimäen Hämeenkadulla poliisi perässä – partioautot torppasivat kuskin Uudella Karhintiellä
  3. Poliisilla kiivas takaa-ajo halki kaupungin Riihimäellä – moottoripyöräilijä kaatui ja yritti juosta karkuun, löytyi lopulta kotoaan
  4. Remonttitalon omistaja poistui 1,5 tunniksi ja siinä ajassa tuli oli ottanut vallan Tupalantiellä – savusukeltajat saivat pelastettua kalliit ajopelit
  5. Omakotitalo palaa Tupalantiellä Hyvinkäällä – useita pelastuslaitoksen yksiköitä paikalla, sammutustyöt ovat käynnissä
  6. Palavassa talossa ei ollut asukkaita Hyvinkään Tupalantiellä – liekkien keskellä ollut kaasupullo saatiin ajoissa ulos
  7. Kumi kärysi ja poppikoneet paukkuivat satojen autojen cruisingissa Riihimäellä lauantaiyönä – IS: Hätäkeskus sai useita soittoja häiriköistä
  8. Jyväskylässä senioritalosta evakuoitu kiittelee pelastajia ja auttajia – "Auttajia on ollut paljon, ja se on tosi ihanaa"
  9. Suomessa todettu 12 uutta koronavirustartuntaa
  10. Näköislehdessä tänään: Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin jengipomo aloitti yhteistyön poliisin kanssa
  11. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  12. Koronakesä vei golfista kättelyt, mutta missio on yhä olemassa – Hyvigolfin kentällä voi taas pelata lähetystyön hyväksi
  13. Pekka Laineen kolumni: Hyvinkää 60 vuotta
  14. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  15. Näköislehdessä tänään: "Ihan puhtaasti asennevammaa" – Suomen vaarallisimmassa ammatissa olevan Jani Paukun mukaan rekkakuskit tekevät liian pitkää päivää ja ottavat turhia riskejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.