Nettipetokset taas kasvussa – näin suomalaisia huijattiin 3 468 kertaa verkossa

Verkossa tapahtuvien petosten ja huijausten määrä on jälleen lähtenyt Suomessa kasvuun. Kuvituskuva. –  Johanna Erjonsalo / Arkisto

Jari Pietiläinen

Kiire, huolimattomuus ja halpa hinta. Nämä ovat suurimmat syyt, miksi maksukorttien omistajat lankeavat huijareiden ansaan.

Poliisihallituksen poliisitarkastajanJyrki Ahon mukaan kasvusuunnassa ovat internetissä tapahtuneet petostyyppiset rikokset, muun muassa maksuvälinepetokset.

Vuonna 2017 poliisi kirjasi näistä 12 113 rikosilmoitusta ja seuraavan vuonna määrä oli lähes sama. Sen sijaan vuonna 2019 luvut ovat kääntyneet nousuun.

– Kuluvana vuonna poliisi on kirjannut 3 468 nettipetoksiin luokiteltua rikosilmoitusta. Määrä on kasvanut lähes 250:llä edelliseen vuoteen verrattuna. Eniten kirjaukset koskevat petoksia ja lieviä petoksia, Aho kertoo.

Vuonna 2018 poliisi kirjasi kaikkia petosrikoksia koskevia ilmoituksia yhteensä lähes 31 000.

Ahon mukaan monesti kyse on sähköpostilla tai tekstiviestillä toteutetuista huijauksista eli tietojenkalastelusta

– Henkilö on saanut itselleen kiinnostavan viestin. Hän on klikannut liitetiedostoa ja antanut maksukortti- sekä verkkopankkitiedot. Houkuttimina ovat esimerkiksi edulliset tarjoukset ja kilpailut, Aho kuvaa.

Kun päätöstä tehdään ja mahdollisia riskejä mietitään, kulut tuntuvat vähäisiltä. Myöhemmin, ehkä pitkänkin ajan kuluttua sitten huomataan, että maksukorttia on veloitettu kuukausittain. Huijattu kokonaissumma onkin noussut huomaamatta suureksi, koska tilitiedot ovat jääneet tarkastamatta.

Rikolliset saavat maksukorttitietoja myös tietomurtojen yhteydessä sekä käyttämällä maksukorttien kopiointilaitteita eli skimmaamalla.

– Monet näistä huijauksista paljastuisivat nopeammin ja vahingot jäisivät vähäisimmiksi, jos tilitietoja tutkittaisiin ahkerammin, Aho sanoo.

Internet luo alati kasvavan mahdollisuuden rikollisille, koska siellä ei ole valtioiden välisiä raja-aitoja.

Valheellisilla viesteillä tavoitetaan suuri määrä ihmisiä varsin helposti. Uhriksi joutuu useammin se, joka ei osaa varoa. Siksi asioista tulee puhua, mutta siten, että opitaan eikä vaan pelätä.

Ahon mukaan edelleen täytyy pitää esillä viime vuosien ikävää ongelmaa eli ikäihmisiin kohdistuvaa valepoliisirikollisuutta.

Ilmiötä esiintyy valitettavasti edelleen, vaikka siitä on julkisuudessa puhuttu paljon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Hyvinkään entinen kaupunginjohtaja Tauno Kirves on kuollut
  2. Talous: Sako Oy kehittää uusia kivääreitä tarkka-ampujille ja tukiampujille – aiesopimus Puolustusvoimien kanssa sai nimet alle maanantaina
  3. Hyvinkäällä ei edelleenkään uusia koronatartuntoja – Maanantaina vain Nurmijärven lukema rumeni
  4. Keusoten alueella seitsemän uutta tartuntaa – Hyvinkään koronatapaukset eivät lisääntyneet maanantaina
  5. Nuorille on sittenkin kesätöitä Janakkalan kunnan palkkalistoilla – jyrkkä päätös peruttiin, koska koronalomautuksia ei tule
  6. Ei enää uusia koronatartuntoja Hyvinkäällä – Keusoten alueella 255 parantunutta
  7. Saana Kujalalle kutsu maajoukkueleirille – myös Elias Leskinen sai kutsun
  8. Hyvinkään seurakunta etsii asukkaita Rauhannummen hautausmaalle – vuokralainen saa kodin kappelin naapurista
  9. Suomessa on alkuvuonna kuollut vähemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin
  10. Riihimäki avaa uimahallin kesäksi – Ulkouimala pysyy kiinni, mutta uimarannoille pääsee jo ensi viikolla
  11. Riihimäelle aukeaa uusi jääkiekon harjoituskeskus – Ykkös Hockey Centerin perustaja: "Mahdollisuudet ammattilaisuraan kasvavat"
  12. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan
  13. Hyvinkään romahtanut talous sai synninpäästön – Etäkokousta istunut valtuusto empii nyt investointeja
  14. Innokkaiden ruuanlaittajien kädenjälki näkyy uudessa K-Market Ukko-Pekassa – kauppias: "Haluamme, että kaupasta löytyisi aina jotain uutta ja jännittävää"
  15. Maastopalon savut haittaavat liikennettä valtatiellä 13 Äänekoskella

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.