Selviytyjät-tähti pääsi heittämällä eduskuntaan – IL: Näin tv-ohjelma saattoi vaikuttaa tulokseen

Marko Asell Toni Tervo

toimitus

Nokialainen painin olympiamitalisti ja entinen kansanedustajaMarko Asellpalaa eduskuntaan SDP:n riveissä.

Aiemmin Asell on toiminut saman puolueen kansanedustajana yhden vaalikauden ajan vuosina 2007–2011. Sen jälkeen järjestetyissä kaksissa vaaleissa hän oli myös ehdolla, mutta ei tullut valituksi. Ennen kuin nyt.

Pirkanmaan vaalipiirissä ehdolla ollut Asell keräsi tällä kertaa yli 7 000 ääntä, mikä on hänen oma henkilökohtainen ennätyksensä. Ex-painija uskoo, että esiintyminen suositussa Selviytyjät-ohjelmassa avitti hänet kovaan tulokseen, kertoo AsellIltalehdelle.

– Kyllä varmasti oli. Ohjelman katsojat oppivat tuntemaan kunkin kilpailijan ja hänen persoonansa. Ehkä ihmiset pitivät minun persoonastani, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Täydet pisteet uusitulle Viertolanpuistolle Hyvinkäällä – etenkin ritarilinna keräsi kehuja lapsilta ja aikuisilta
  2. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  3. Ammoniakkivuoto aiheutti vaaratilanteen Turengissa
  4. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  5. RiPS jatkoi kautta tasapelilinjalla – Seppälä: "Emme pystyneet hyödyntämään sitä, että TuPS väsyi ja kentälle alkoi tulla tilaa"
  6. Pato hävisi jalkapallon Kolmosessa – vaihdotkaan eivät tuoneet apua
  7. Ikinuori Gianluigi Buffon rikkoi Serie A:n otteluennätyksen
  8. Musiikki: Tarot-muusikko Tommi "Tuple" Salmelan soololevyn ensimmäiset sanat lausuu isä, joka kuoli Salmelan ollessa kuusivuotias – "Monta itkua on vuodatettu, että voikohan tätä edes kertoa"
  9. Duplantis ponkaisi väsyneillä jaloilla Ullevin seiväsennätyksen ja maailman kärkituloksen
  10. Leidit jatkoi voittopolulla naisten superissa – sade vihmoi ja liukkaat mailat lentelivät, mutta Tahkon ote piti
  11. Jokerimörssärit pommittivat KaMalle avausvoiton, Kiri suli 10–0-tilanteesta tappioon
  12. Mäkelä ja Lipsanen loikkivat voittoihin kylmässä sadekelissä – "Mies alkoi olla jo kohmeessa"
  13. Suur-Hollolassa katseet kääntyvät Elian Webiin – "En vaihtaisi hevosta muiden finalistien kanssa"
  14. Saderintama etenee kohti pohjoista – suurimmat sademäärät mitattu länsirannikolla
  15. Norwichille jälleen tappio Valioliigassa, Pukki tuli vaihdosta kentälle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkääläismies kuoli ajettuaan alas sillalta
  2. Ammoniakkivuoto Valion tehtaalla Janakkalassa – vaaratilanne on ohi
  3. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  4. Törkeän raiskauksen ja hyväksikäytön uhri 13-vuotias Hyvinkäällä – käräjillä välituomio ja mielentilatutkimus
  5. Vanhankirkon sillasta tehtiin urakkapäätös – paalutustyöt alkavat jo heinäkuussa
  6. Näköislehdessä tänään: Viimein tuli aika sooloilla – Tommi Salmela haluaa näyttää, että rokkari voi olla muutakin kuin mihin pinta viittaa
  7. Riihimäki sai uuden tv-tähden: 11-vuotias Elsa Mämmelä valikoitui 200 hakijan joukosta Ex-onnelliset -sarjaan
  8. IS: Valmentajalle yli kolme vuotta vankeutta alaikäisen pelaajan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
  9. Kaksi miestä tuomittiin elinkautisiin Lohjan Virkkalan kidutusmaisesta murhasta, kolmannen murhasyyte kaatui – oikeuden mukaan henkirikos oli "jopa ylitörkeä"
  10. Versowoodin henkilökunta taltutti palonalun Riihimäellä
  11. Seinäjoen Prisman Kultatähti-koruliikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, kertoo yrittäjä – kaikki kultasormukset ja kultaketjut varastettiin, saaliin arvo yli 300 000 euroa
  12. Korona haukkasi jopa puolet liikevaihdosta – Yritysten tunnelmat Riihimäellä ja Hyvinkäällä vaihtelevat toimialasta riippuen
  13. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  14. Seiska: Pääministeri Sanna Marinin isä on kuollut
  15. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.