Taimenille syntyy kutupaikka keskelle Riihimäen ratapihaa – Vantaanjoki kulkee nyt uuden sillan alta

Vantaanjoki alittaa uuden ratasillan. Pyörätien aihio on toistaiseksi veden vallassa. Petri Lyy

Petri Lyy

Keskelle Riihimäen ratapihaa rakennetaan kutusoraikot ja poikaskivikot Vantaanjokeen nouseville taimenille.

Joen kunnostus liittyy uuden ratasillan rakentamiseen osana koko ratapihan uudistamista. Silta rakennettiin vanhan viereen ja samalla joen uomaa siirrettiin vastaavasti.

Vantaanjoki-vastaava Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistyksestä Virhosta pitää hyvänä, että tällaisten rakennustöiden ympäristöluvissa nykyään edellytetään kutusoraikkojen rakentamista.

Niitä ei kuitenkaan ollut suunniteltu, ja Stenholm kutsuttiin työmaalle ohjaamaan niiden toteutusta. Virho on rakentanut sellaisia Vantaanjokeen jo parikymmentä vuotta.

Soraikkoja ja kivikoita pystytään Stenholmin mukaan tekemään nyt enää vain noin 60 metrin matkalle. Lopputulos ei hänen mielestään ole kuitenkaan huono, koska samalla paikalla ei aiemmin ollut lainkaan kalojen lisääntymispaikkaa.

– Suunnitelmissa tai lähtötiedoissa oli vedenpinnan korkeusasemissa virheitä niin, että vesi nousi jo nyt vallitsevalla joen minimivedenkorkeudella sillan alla olevalle pyörätielle, josta vielä puuttuu sitä 10 senttiä korottava päällyste, arvioi Stenholm.

– Pyörätien saamiseksi vedenpinnan yläpuolelle vanhaa uomaa pitäisi kaivaa syvemmäksi uudesta uomasta alavirtaan, jotta se ei padottaisi vettä niin korkealle sillan alla. Uoman kaivamisessa kiintoainesta valuisi alavirtaan, mikä aiheuttaisi pahaa vahinkoa Vantaanjoelle.

Parasta olisi Stenholmin mielestä korottaa pyörätietä niin paljon kuin kulkukorkeus sallii. Ongelmaa ei hänen mukaansa olisi todennäköisesti syntynyt, mikäli Riihimäen kaupungin toivomaa pyörätietä ei olisi sijoitettu alikulkuun.

Syvyyksiä ja korkeuksia on Väyläviraston projektipäällikön Riitta Parviaisen mukaan tarkoitus vielä säätää, kunhan veden kulku uudessa uomassa vakiintuu.

– Se, että alikulku ei välttämättä ole ympärivuotisesti käytettävissä, on otettu huomioon, hän mainitsee.

Väyläviraston rooli uuden alikulun rakentamisessa oli Parviaisen mukaan mahdollistaa.

Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadun mutkasta radan ali Yritystalon nurkalle tuovan pyörätien rampit jäävät Riihimäen kaupungin myöhemmin toteutettaviksi.

Vantaanjoen ratasilta -projekti on Parviaisen mukaan nyt valmis. Muut työt Riihimäen ratapihalla jatkuvat edelleen.

– Ensimmäiset korotetut laiturit seiska ja kahdeksan valmistuvat seuraavina, Parviainen kertoo.

Vanha nyt poistuva ratasilta oli rakennettu 1918 ja levennetty 1936. Silta oli lyhyempi kuin sen leveys, eikä junamatkustaja välttämättä huomannut sitä mitenkään. Uusi entistä leveämpi uoma voi näkyä junastakin.

Sillan paalutukset tehtiin junaliikenteen mahdollistamissa työraoissa. Uusi silta rakennettiin kahtena lohkona raiteiden sivussa.

Lohkot siirrettiin paikoilleen liikennekatkojen aikana kahtena viikonloppuna huhtikuussa. Tämän jälkeen kaivettiin joelle uusi uoma uuden sillan ali.

Urakka jatkuu

Riihimäen asemalle rakennetaan korotetut laiturit ja uusi hissi. Vanhat hissit, laiturikatokset, valaistus ja näytöt uusitaan.

Ratapihan raiteisto uusitaan, mikä mahdollistaa nopeiden junien sujuvan ohiajon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tv:t, pelit ja pakastimet myyneet erityisen hyvin alkuvuonna Hyvinkäällä ja Riihimäellä – "Keväällä huomasi, että ihmiset panostavat kotiin"
  2. Koulut pyörähtivät Hausjärvellä käyntiin innostuneissa merkeissä – "Lapset tervehtivät iloisesti toisiaan heti aamusta"
  3. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  4. Läntinen koulualue yhä kipukohtana Riihimäellä – monitoimitalon sisällöstä muutosesitys – kuntalaiskysely tulossa palveluverkkouudistuksesta
  5. Hyvinkään liikenteessä jatketaan ainakin kesäaikatauluilla ainakin syykuun alkuun – "Talviaikatauluun siirtymistä harkitaan koronatilanteen ja matkustajamäärien kehittymisen mukaan"
  6. Ydinsukellusvene Kursk upposi 20 vuotta sitten onnettomuudessa, joka oli kova isku Venäjän ylpeydelle
  7. Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen
  8. Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen
  9. Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi
  10. Kestomenestyjä Sevilla kiri Eurooppa-liigan välieriin Ocamposin puskumaalilla
  11. Biden valitsi varapresidenttiehdokkaakseen senaattori Kamala Harrisin – suurella puolueella on ensimmäistä kertaa ehdokkaana musta nainen
  12. KPV vastasi puolustuspeliharjoitteesta nousseeseen somekohuun – Juntunen:"En ole koskaan ollut rasisti"
  13. EU uhkaa pakotteilla – ei pidä Valko-Venäjän vaaleja vapaina
  14. Pesäpallon päähän saanut Haimi näki katsomosta, kun Koplan Lammila otti debyyttivoittonsa viuhka kädessä – "Koitin olla sotkematta poikien peliä"
  15. Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin tuntevat ihmiset päästettiin ääneen pariskunnasta kertovassa kirjassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Keusoten alueella viime viikolla kaksi uutta koronatartuntaa – Hyvinkäällä tartuntoja nyt yhteensä 71
  2. Riihimäkeläisille kysely tulevasta palveluverkosta – Ohjausryhmän ehdotuksissa koulujen määrät vaihtelevat
  3. Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta – lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin
  4. Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa
  5. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  6. Parkkilupien jako alkanut Riihimäellä – Lupa tulee uusia syyskuun 1. päivään mennessä
  7. Suomessa on todettu 22 uutta koronatartuntaa
  8. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  9. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  10. Olli Mustonen tuo Beethovenin Hausjärven kirkkoon – Pianisti kehuu kotikirkkonsa soveltuvuutta pianoresitaaleihin
  11. THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen
  12. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  13. Hyvinkään liikenteessä jatketaan ainakin kesäaikatauluilla ainakin syykuun alkuun – "Talviaikatauluun siirtymistä harkitaan koronatilanteen ja matkustajamäärien kehittymisen mukaan"
  14. KPV vastasi puolustuspeliharjoitteesta nousseeseen somekohuun – Juntunen:"En ole koskaan ollut rasisti"
  15. Ensin ruuhkautui koronanäytteiden tutkiminen, nyt Keusoten koronapuhelin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.