Viikon tyyli: Raimo Turtiainen on pukeutunut keikoillaan niin vihreään pukuun kuin röyhelöpaitaan

Hikiäläislähtöinen, eri puhelinlaitoksissa työskennellyt ja Elisalta eläköitynyt Raimo Turtiainen lauloi ja soitti yhtyeensä kvintetissä 60-luvun puolivälistä 70-luvun loppuun. Esiintymiset käynnistyivät tauon jälkeen uudelleen 90-luvulla Tanssiorkesteri Pojissa ja jatkuvat edelleen. Esiintymisasut ovat vaihtuneet aikakausien muodeissa.

– Ensimmäistä vihreää esiintymisasuani 60-luvun puolivälistä ei tulisi enää mieleeni laittaa keikalle ylle. Vihreän puvun pikkutakin kaulukset oli päällystetty keltaisella kankaalla. Asuun kuului valkoinen nailonpaita ja solmio. Kvintettimme asut teetettiin mittatilaustyönä Puputin ompelimossa, riihimäkeläinen myhäilee.

– Seuraava asu oli musta ”kerninen” pusero, harmaat housut, valkoinen paita ja solmio.

Turtiainen kertoo, että asut hankittiin Hämeenkadun varrelta Ahjon tavaratalosta, joka muuttui myöhemmin nykyiseksi Majakaksi.

– Säestimme tavaratalon muotinäytöstä. Esiintymässä oli maan ykkösmannekiineja, muun muassa Virpi Miettinen, joka oli vuoden 1965 Miss Suomi. Me soittajat olimme asuinemme myös mannekiineina.

– Seuraava asu, vaaleanpunainen liivipuku teetettiin Lahdessa Tuomisella. Vielä ennen keikkataukoa asuina olivat valkoiset housut ja vaaleat pikkutakit. Ravintolakeikkoihin kuuluivat värikkäät röyhelöpaidat.

1990-luvulta lähtien nimellä Raimo Turtiainen & Tanssiorkesteri Pojat esiintyvään kolmikkoon kuuluvat Turtiainen laulajana sekä rumpalina, Timo Oittinen vastaa hanurista sekä midistä ja Juhani Salmela bassosta.

Orkesteri soittaa edelleen pääasiassa 60–70-luvun tanssimusiikkia, toki mukauttaen tyylin kulloisenkin yleisön mukaan.

Talvikausien esiintymisasuun kuuluvat mustat housut, pinkki tai violetti liivi sekä fuksia paita ja solmio.

Kesäasuun kuuluvat vaaleat housut, vihreät Thaimaasta tuodut paidat ja hikiäläisen kivikorujen harrastajan Tauno Juuren valmistamat kivikoristeet kaulassa.

Asujen mukavuus ja helppokäyttöisyys oli tärkeää varsinkin 1960-luvulla, kun tanssipaikoissa ei ollut esiintyjille takahuoneita. Vaatteet oli vaihdettava kulissien takana.

Raimo Turtiaisen mukaan nykyisin tilanne on paljon parempi. Seurantaloilla ja tanssilavoilla löytyvät takahuoneet, joissa voi levähtää ja vaihtaa vaatteita. Suurimmissa tanssipaikoissa takahuoneista löytyy lisää mukavuuksia kuten suihkut.

Hyvissä olosuhteissa esiintyjät viihtyvät ja sama tunnelma välittyy yleisöönkin.

– Esiintyjien yhtenäiset ja asiallisen siistit esiintymisasut ovat tanssipaikoilla yleisön kunnioittamista. Tanssijat ovat tulleet juhlimaan ja pitämään hauskaa. Orkesterin tulisi pukeutua ja käyttäytyä sen mukaisesti, Turtiainen korostaa.

Raimo Turtiainen

Raimo Turtiainen voitti Hämeenlinnassa seniorien iskelmälaulukilpailun Suomen mestaruuden 70+ -sarjassa 2016 lopulla.

Finaalissa hänen laulettavakseen tuli kappale Hyvännäköinen.

Turtiainen on levyttänyt oman orkesterinsa kanssa kaksi pitkäsoittolevyä ja lisäksi he ovat mukana yhdellä kokoelmalevyllä.

Levyt Tunnelmasta toiseen Turtiainen on levyttänyt Tatsia Musiikki Oy:n studio-orkesterin kanssa. Ne sisältävät suurelle orkesterille sovitettua 60- ja 70 -luvun tanssimusiikkia.

Seuraavat keikat orkesteri soittaa 3.8. klo 18–22 lauantaitanssit Oitissa Savelan kartanon liiterissä ja 10.8. klo 20–24 Pälkäneellä Kyynärön lavalla.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut