Autojen sähkölukkoja rassannut mysteerivika selvisi Porvoossa – aiheuttaja löytyi kaupungintalosta

Radiotarkastusasiantuntija Mikko Rönö tuli tiimin kanssa Porvooseen selvittämään, mistä radiohäiriö johtuu. Nyt autojen lukituksien pitäisi toimia normaalisti torin tuntumassa. Juha Perämäki

Mikko Välimaa

Porvoon torilla autoilijoita pitkään rassanneiden lukitushäiriöiden syy on lopulta selvinnyt, kertoo Uusimaa.

Traficomin radiohäiriötiimi sai vian aiheuttajan selville mittalaitteillaan.

Jo kesäkuusta lähtien joidenkin torin liepeillä parkissa olleiden autojen ovet eivät ole menneet lukkoon tai avautuneet sähköisesti.

Myös hinausautoa on tarvittu vetämään auto pois torin läheisyydestä, jotta ovet on saatu taas auki.

Traficomin radioverkkoasiantuntija Markku Laasonen sanoo Uusimaalle, että paikallisilta asukkailta on saatu ilmiöstä paljon vinkkejä.

– Ehdotettiin esimerkiksi sähköisiä roska-astioita tai ilmatilan puhtautta mittaavaa laitetta. Me epäilimme ensimmäisenä säätukiasemaa.

Mittauslaite ohjasi tiimin kuitenkin kohti kaupungintaloa.

Lopulta kävi ilmi, että autojen lukituksia häiritsi kaupungintalon valtuustosalissa sijaitsevat äänestysnapit.

Äänestyssysteemi toimii langattomasti, ja se oli jäänyt lähettämään samaa taajuutta, jota jotkut autojen avaimet käyttävät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mopoilija paineli lähes sataa Riihimäen Hämeenkadulla poliisi perässä – partioautot torppasivat kuskin Uudella Karhintiellä
  2. Poliisilla kiivas takaa-ajo halki kaupungin Riihimäellä – moottoripyöräilijä kaatui ja yritti juosta karkuun, löytyi lopulta kotoaan
  3. Näköislehdessä tänään: Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin jengipomo aloitti yhteistyön poliisin kanssa
  4. Yhdistystoiminta vilkastumassa vähitellen koronakurimuksen jälkeen – poikkeusolot poikivat jotain hyvääkin, kuten teamsin
  5. Tahko haki pisteet Manselta – "Oltiin hyvällä meiningillä pelaamassa"
  6. Ponteva-kasvatti suuntaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan koripalloa
  7. Jyväskylässä senioritalosta evakuoitu kiittelee pelastajia ja auttajia – "Auttajia on ollut paljon, ja se on tosi ihanaa"
  8. Teemu Pukin Norwichin putoaminen Valioliigasta varmistui rökäletappiolla
  9. Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9 000 työpaikkaa koronapandemian takia
  10. F1-legenda valotti Renaultin kuljettajapähkäilyä – Bottastakin harkittiin, mutta Alonso vakuutti motivaatiollaan
  11. Bosnian muslimit muistavat 25 vuotta sitten tapahtunutta Srebrenican joukkomurhaa – "Isä lähti käymään metsässä eikä palannut koskaan"
  12. Teini-ikäinen surffaaja kuoli hain hyökkäyksessä Australiassa
  13. Jyväskylän senioritalon palo levisi poikkeuksellisen nopeasti – "Näkisin, että ilman nopeita evakuointitoimia olisi ihmishenkiä menetetty"
  14. F1:ssä sade hyytyi tihentyäkseen taas – aika-ajot siirretty toistaiseksi
  15. Suomessa todettu 12 uutta koronavirustartuntaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Remonttitalon omistaja poistui 1,5 tunniksi ja siinä ajassa tuli oli ottanut vallan Tupalantiellä – savusukeltajat saivat pelastettua kalliit ajopelit
  2. Poliisilla kiivas takaa-ajo halki kaupungin Riihimäellä – moottoripyöräilijä kaatui ja yritti juosta karkuun, löytyi lopulta kotoaan
  3. Omakotitalo palaa Tupalantiellä Hyvinkäällä – useita pelastuslaitoksen yksiköitä paikalla, sammutustyöt ovat käynnissä
  4. Palavassa talossa ei ollut asukkaita Hyvinkään Tupalantiellä – liekkien keskellä ollut kaasupullo saatiin ajoissa ulos
  5. Mopoilija paineli lähes sataa Riihimäen Hämeenkadulla poliisi perässä – partioautot torppasivat kuskin Uudella Karhintiellä
  6. Nämä yritykset Hyvinkäällä saivat 100 000 euroa Business Finlandilta – listalla ainakin Ventoniemi, Muuttohaukat ja Hyvinkään Hyvä Kunto
  7. Suomessa todettu 12 uutta koronavirustartuntaa
  8. Näköislehdessä tänään: Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin jengipomo aloitti yhteistyön poliisin kanssa
  9. Talous: Lakan Betoni myy Forssan tehtaansa ja rakentaa täyden valikoiman hubin Lopelle – "Tästä on merkittävää logistista etua asiakkaillemme"
  10. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: "Yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen"
  11. Hyvinkään Oma Panimo järjestää oman festivaalin elokuussa – tarjolla pienpanimo-olutta, ruokaa ja musiikkia
  12. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  13. Jyväskylässä päiväkodin lapset ja henkilökunta karanteeniin koronavirustartunnan takia
  14. Jyväskylän tulipalon runtelemassa seniorikorttelissa asuu kaikkiaan 200 ihmistä – "Miljoonavahingoista todennäköisesti puhutaan"
  15. Jyväskylässä senioritalon tulipalo saatu hallintaan – palossa ei henkilövahinkoja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.