Riihimäki valikoitui Vantaalla työssäkäyvän perheenäidin asuinpaikaksi reilut pari vuotta sitten – Anni Laukka kertoo, vieläkö elämä radanvarressa maistuu

Anni Laukka on asunut nyt kaksi ja puoli vuotta Riihimäellä, ja lapsiperheen äitinä hän on edelleen tyytyväinen asuinpaikan valintaan. Ari Peltonen

Silja Kononen

Aamuposti haastatteli viime joulukuussa Anni Laukkaa, joka perheineen oli muuttanut Riihimäelle. Nyt takana on kaksi ja puoli vuotta asumista sekä kulkemista junalla töihin pääkaupunkiseudulle.

LUE MYÖS: Lapsiperhe etsi kotia radanvarresta ja valitsi Riihimäen – nyt perhe asuu tilavasti ja vanhemmat pendelöivät töihin – ”Täällä on kaikki”, Anni Laukka sanoo

Perheen esikoinen aloitti tänä syksynä koulun. Kuopus jatkaa päiväkodissa tykätyssä luontoryhmässä.

– Mies tekee entistä enemmän etätöitä kotona. Olen itse ylemmän korkeakouluopintojeni loppusuoralla ja teen kolmen kuukauden opintovapaalla opinnäytetyöni, Laukka kertoo.

Perheen arki sujuu hyvin, ja harrastuksia on löytynyt vielä lisää.

– Asuinalueemme hiekkatiet ovat saaneet asfalttipäällysteen ja bussipysäkki on tullut parin sadan metrin päähän meistä. Nämä ovat meille arkea helpottavia asioita ja arvostamme niitä paljon.

Laukka kiittelee myös lasten saamaa hoitoa ja varhaiskasvatusta sekä sujuvaa asiointia kaupungin kanssa.

Julkisen liikenteen käyttäjänä hän toivoo, että Riihimäki pitäisi jatkossakin ilmaisen liityntäpysäköinnin runsaana.

Laukka kannustaa kotikaupunkia myös nykyistä rohkeampaan viestintään ja markkinointiin kaupungin ulkopuolelle.

– Riksussa on monia ratkaisuja ongelmiin, joiden parissa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvat elävät. Näitä ovat muun muassa tonttien ja talojen koot ja hinnat, liityntäpysäköinti, harrastusmahdollisuudet jne. Junaliikenteen ansiosta pääkaupunkiseudun työmarkkinat ovat alle tunnin päässä.

Laukka peräänkuuluttaa kaikilta kuntalaisilta ratkaisukeskeistä ajattelua.

– Somessa käyttäytyminen on valitettavasti välillä hyvin asiatonta. Riksun puskaradion keskusteluja kauhistelevan kannattaa liittyä naapurikuntien vastaaviin ryhmiin, valitusten aiheet ovat hyvin samanlaiset.

LUE MYÖS:Päättäjät huolestuivat, kun asukkaat alkoivat kaikota, ja Riihimäki ryhtyi panemaan kampoihin – kesäkuun väkilukutilasto on vaihteeksi mukavaa luettavaa

Kaupunki saa kiitosta siitä, että se kyselee ahkerasti kuntalaisten mielipiteitä ja järjestää työpajoja.

– Näissä esitetyt ideat kannattaakin ottaa tosissaan, sillä kuntalaiset kokevat arjen sujuvuutta päivittäin ja ovat myös parhaita oman kotikaupunkinsa markkinoijia ulospäin. Ei kannata toistaa toisten kaupunkien ratkaisuja sellaisenaan ja seurata perässä, on rohkeutta miettiä asioita ja palveluja riksulaisen näkökulmasta.

Aktiivisena kuntalaisena Laukka seuraa mielellään myös valtuuston kokouksia.

– Puheenvuoroihin toivoisin enemmän faktaa, kuin ”minun mielestäni” -aloituksia. Hyvä yhteistyö ja asiallinen käytös antavat kaupungista fiksun kuvan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Viihde: Sponsorialan tulokas Red Carpet Brand Alliances palkkasi kolme uutta työntekijää ja haku jatkuu – Antti Luusuaniemi on nyt yhtiön luova johtaja
  2. Matkailuajoneuvot viedään nyt käsistä – "Erityisesti käytettyjen ajoneuvojen kysyntä on suurempaa kuin tarjonta"
  3. Tilapäiset opasteet tulivat maksullisiksi kaupalliseen toimintaan –  Tieto ei ole vielä tavoittanut marjatiloja
  4. Talous: Lakan Betoni myy Forssan tehtaansa ja rakentaa täyden valikoiman hubin Lopelle – "Tästä on merkittävää logistista etua asiakkaillemme"
  5. Jyrki Anttila tulkitsee Rautavaaraa ja Koivistoa Riihimäellä – "Nämä kaksi laulajaa kuuluvat lapsuuden laulajaihanteisiini"
  6. Fernando Alonso palaa formula ykkösiin – Renault vahvisti F1-mestarin ajavan tallissa ensi kaudella
  7. Pääministeri Marinilla ja keskustan puheenjohtaja Kulmunilla eri käsitys työllisyystoimista tehtävien päätösten aikataulusta
  8. Kreikasta siirretty Suomeen 49 pakolaislasta ilman huoltajaa
  9. Marin: Oikeudellinen arvio hälventänyt huolia EU:n elpymispaketin perussopimusten mukaisuudesta
  10. Poliisin toiminnasta rasisminvastaisessa Black Lives Matter -mielenosoituksessa useita kanteluita – oikeusasiamies tutkii
  11. Serbiassa tuhannet osoittivat mieltään hallinnon koronatoimia vastaan – poliisi ampui kyynelkaasua, kymmenet loukkaantuivat
  12. Biden lupaa liittää Yhdysvallat takaisin WHO:hon, jos hänet valitaan presidentiksi
  13. Yli sata lasta kisaili Lopella – voittajat nostivat kilokaupalla saalista
  14. Oletko kokenut taloudellista väkivaltaa? Kerro kokemuksistasi verkkokyselyssä
  15. Metso Outotec aloittaa yt-neuvottelut, 280 työpaikkaa vaakalaudalla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Talous: Lakan Betoni myy Forssan tehtaansa ja rakentaa täyden valikoiman hubin Lopelle – "Tästä on merkittävää logistista etua asiakkaillemme"
  2. Viihde: Sponsorialan tulokas Red Carpet Brand Alliances palkkasi kolme uutta työntekijää ja haku jatkuu – Antti Luusuaniemi on nyt yhtiön luova johtaja
  3. Mies loukkaantui rajussa ulosajossa Lopella
  4. Pakkaa maalaustarvikkeet ja piipahda perjantaina Promenadigallerialla – Suuri Maalaustapahtuma juhlistaa kuvataiteen päivää
  5. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  6. DJ All Jam viihdyttää väkeä heinäkuussa Hyvinkäällä Willan Kesäklubeilla: ”Tähän aikaan ja hetkeen pitää soittaa jotain iloista”
  7. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  8. Hyvinkäällä torjuttiin myrskyvahinkoja maanantaina
  9. Jehovan todistajien valtakunnansalin tuhopoltto ei ratkea käräjillä, sillä syytetty on kuollut
  10. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  11. Tutkimus kumoaa pinttyneet väitteet: Koko Suomen maaseutu ei tyhjene, vain neljäsosa alueista taantuu pysyvästi
  12. Suutari Ari Mömmö pystyy ratkomaan monenlaiset kenkäongelmat, joilla kengät saavat lisää käyttöikää: "Olen rakentanut buutseihin kokonaan uusia korkoja"
  13. Näköislehdessä tänään: Kaikkein kiehtovinta ei näe paljaalla silmällä –  "Ovat mullistaneet käsityksemme elimistön toiminnasta"
  14. Uudessa Hyvinkään kaupunginmuseon Rilli-tutkijapisteessä vietetään aikaa pidempääkin – teollisuushistoria näkyy edelleen katukuvassa
  15. Hyvinkään Metsäkaltevaan pieniä tontteja – alueen tonttitarjontaa monipuolistetaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.