Pääkaupunkiseutu paisuu 20 vuodessa huimasti – tulossa lähes Vantaan verran uusia asukkaita

Jari Pietiläinen

Tilastokeskuksen tänään julkistetun väestöennusteen mukaan pääkaupunkiseudun asukasluku kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi.

Kun tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kirkkonummella ja Kauniaisissa asuu yhteensä 1 224 000 asukasta, on väkimäärä vuoteen 2039 mennessä kivunnut peräti 1 432 000 henkeen. Kasvua on siis miltei 208 000 asukkaan verran.

Väestönkasvu on lähes samaa kokoluokkaa kuin Vantaan nykyinen asukasmäärä.

Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana koko Suomen asukasluku kasvaa vain hyvin vähän. Vuodesta 2019 vuoteen 2039 mennessä suomalaisten määrä on lisääntynyt ainoastaan8 700 hengellä.

Tämä merkitsee sitä, että pääkaupunkiseudun väestöllinen painoarvo kasvaa kaiken aikaa. Nyt noin 22 prosenttia suomalaisista asuu Helsingin seudulla, mutta 20 vuodessa suhde on kasvanut jo 26 prosenttiin.

Vuonna 2039 Helsingissä asuu väestöennusteen mukaan 758 000, Espoossa 342 800, Vantaalla 278 000, Kirkkonummella 42 000 ja Kauniaisissa 11 100 asukasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Suomessa todettu vuorokauden aikana 41 uutta tartuntaa – Näistä viisi Hyvinkäällä
  2. Kanta-Hämeen yksi uusi koronatartunta saatu ulkomaanmatkalla
  3. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  4. Lopen valimolla pieni tulipalo – toiminta jatkuu normaalisti
  5. Veli-Pekka Heinosen neljäs pienoisrautatie valmistui liikennöintikuntoon – rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä ja toimivat sormet
  6. Hyria jakaa kasvomaskit henkilöstölleen – Yleistä maskisuositusta toimipisteissä ei ole annettu
  7. Timo Heinonen pettyi budjettiesitykseen – "Nyt pitäisi vahvistaa ihmisten ostovoimaa, eikä olla ihmisten kukkarolla verotusta kiristämässä"
  8. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  9. Jarkko Tammisen kiertue siirtyy pääosin keväälle – Lopen, Riihimäen ja Hyvinkään esitykset pidetään sovitusti
  10. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  11. Koronanäytteiden otto kiihtyy – tartuntoja tavattu seudulla silti hyvin vähän – määrä kasvanee lomien päätyttyä
  12. Etsintäkuulutettu mies ajoi huumeissa Riihimäellä
  13. Hyvolissa ja Rivolissa on vielä tilaa uusille harrastajille – uutuutena on kepparitanssi, johon tarvitaan lisää ilmoittautumisia
  14. Partio antaa oivia eväitä elämään ja mukaan pääsee aikuisenakin: "Partio tarjoaa Suomen parhaimman johtajakoulutuksen"
  15. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä, etätyösuositus voimaan uudelleen alueellisena

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.