Timo Rautiaisella on monta rautaa tulessa – uusi levy keväällä

 Timo Rautiainen myöntää, että hänen kirjoittamansa sanoitukset kääntyvät melankolian puolelle. – Tästä huolimatta koen, että kappaleissani on ollut aina myös toivon kipinää ja ainutkertaisen elämän arvostamisen sanomaa. Jaakko Manninen

Mia Lagström

Muusikko Timo Rautiaisen kesä on mennyt teatterin lavalla. Suomalaisen kevyen musiikin melankolisuutta satirisoiva, Unto Monosen elämään löyhästi pohjautuva Aavan Meren Tällä Puolen -esitys syntyi yhteistyössä Jussi Lammen ja Puntti Valtosen kanssa.

– Itselläni ei ole kokemusta näyttelemisestä kuin kahden kesäteatterikesän verran. Onneksi vieressä oli kaksi rautaista ammattilaista. Se oli hauska kokemus, kun alkujännityksestä pääsi. Kannattaa tulla katsomaan. Esitykset jatkuvat ensi kesänä.

Keikkoja miehen kesään on mahtunut vain muutamia. Ville Ojakkalan kanssa Rautiainen esiintyi Rääkkylän Kihauksessa ja Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla. Syyskuussa oli kahdeksan keikan putki Trio Niskalaukauksen kanssa.

– Esiinnyimme poikkeuksellisesti akustisesti. Se oli hieno kokemus. Jotkut ovat kehuneet keikkoja Niskalaukauksen parhaimmiksi. Akustisesti esitettyinä biiseistä paljastuu uusia puolia.

Kokoonpano valmistelee myös uutta studioalbumia. Valmista pitäisi olla ensi keväänä. Musiikillisesti mennään samoilla linjoilla edellisen albumin kanssa. Tällä kertaa Rautiainen kertoo kuitenkin antaneensa sävellystyöt suosiolle muille ja keskittyneensä tekstien kirjoittamiseen.

– En ole oikeastaan koskaan mieltänyt itseäni metallimuusikoksi. Olen kuunnellut heviä, mutta myös progea, folkia, kansanmusiikkia. Teen asioita eri tavalla kuin genren sisällä tehdään. Toisaalta se on hyvä asia. Kun aloitin muusikkona, olin keski-ikäinen erityisopettaja ja perheenisä ja lauloin mustissa vaatteissa metallia. Siinä oli vahva ristiriita. Toisaalta ristiriidat ovat hyviä.

Riihimäen Bulldog Bariin Timo Rautiainen saapuu mielellään.

– Paikalla on ollut aina mukavasti väkeä ja tunnelma on ollut hyvä.

Keikan ohjelmistossa on Rautiaisen omia kappeleita, kansanmusiikkia sekä muuta suomalaista musiikkia vuosikymmenien varrelta. Soolokeikkoja Rautiainen kertoo tekevänsä tänä vuonna enää muutamia.

Loppuvuoteen mahtuu myös muutama joululaulukonsertti yhdessä kansanmusiikkiyhtye Friggin kanssa.

– Frigg kuuluu niihin kotimaisiin nykykansanmusiikkiyhtyeisiin, jotka ovat maailmalla hyvin arvostettuja. Joulukonsertissa solistina toimii minun lisäkseni Johanna Försti Maaliskuussa liikkeelle lähdetään Niskalaukauksen kanssa. On äärimmäisen mukavaa, kun voi tehdä monenlaisia asioita.

Timo Rautiainen (soolo) Bulldog Barissa Riihimäellä perjantaina 4.10. kello 21.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lopen kesätorien lyhennetty kausi polkaistiin käyntiin – torikoordinaattorina toimii 20-vuotias Venla Hatakka: "Kyllä ensimmäinen tapahtuma jännittää"
  2. Hyvinkään Tahkon korkeatasoinen työskentely kantoi kotivoittoon – Juha Korhonen rikkoi 1500 tehopisteen rajapyykin
  3. Paikalliset varautuvat syksyyn kasvomaskein – Hyllyt tyhjenevät myös Riihimäen ja Hyvinkään hypermarketeissa
  4. Riihimäellä kiihkeää keskustelua etanoista – torju, vähennä ja muuta olosuhteita, neuvoi Leena Luoto
  5. Osuuskauppa Hämeenmaa teki viime vuoden alkupuoliskoa paremman tuloksen  – markettimyynti kasvoi kahdeksan prosenttia
  6. Hradecky nollasi Rangersin pelkällä katseella, Leverkusen jatkaa europokaalin tavoittelua
  7. Juvalla jälleen kiteeläisjuhlat
  8. Honka jatkaa tappioitta miesten jalkapalloliigassa ja TPS pisteittä kotikentällään
  9. FC Lahti tuhosi HJK:n haaveet jalkapalloliigan kärkipaikasta
  10. Viikonloppu vierähtää aurinkoisessa säässä
  11. Yleisön pääsy Kansojen liigan peleihin jäi auki Uefan kokouksessa – Palloliiton pääsihteeri: "Joudumme vielä odottelemaan pari viikkoa"
  12. Elokuvat: Anu Kuivalainen ajatteli tehdä dokumenttielokuvan ikäihmisten seksuaalisuudesta, mutta päätyikin kuvaamaan rakkauden moninaisuutta – "Rakkauden todellisuudessa läheisyyden merkitys korostuu"
  13. Lukashenko sanoo Valko-Venäjän pidättäneen USA:n kansalaisia
  14. Riihimäen Verkkopalloseura järjestää viikonloppuna kansallisen tason tennisturnauksen
  15. HyPSin naiset voittoon Lindströmin pikaosumalla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  2. Henkilöauto suistui tieltä Janakkalassa – poliisi tavoitti viinapullo kädessä paikalta poistuneen kuljettajan huoltoaseman pihalta
  3. Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  4. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20 – koronatestien näytteenottopisteet ruuhkautuneet
  5. Iivo Niskanen: ”Fluorikielto suosii kestäviä hiihtäjiä”
  6. Moottoripyörä väisti autoa ja ajoi ulos tieltä Hausjärvellä – Molempia kuljettajia epäillään rikoksesta
  7. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!
  8. STM:n Varhila: Kasvomaskisuositus tulee, jos koronatilanne huononee
  9. Kanta-Hämeessä kolme uutta koronatartuntaa viikossa – Tartuntalukujen kasvu ollut vähäistä
  10. Osuuskauppa Hämeenmaa teki viime vuoden alkupuoliskoa paremman tuloksen  – markettimyynti kasvoi kahdeksan prosenttia
  11. Ministeri Pekonen: "Kannustan työpaikkoja jo nyt siirtymään etätyöskentelyyn niiltä osin kuin mahdollista"
  12. Näköislehdessä tänään: Anu Kuivalainen teki dokumenttielokuvan vanhenevien ihmisten moninaisesta rakkaudesta – "Lähtökohta tämän elokuvan aiheeseen oli alun perin seksuaalinen. Kun sitten aloin tehdä elokuvaa ja aloin jutella näiden ihmisten kanssa huomasin, että se on aika kapea lähtökohta"
  13. Sydämeni lauluja lauletaan Hyvinkäällä sunnuntaina – pääsolistina nähdään Mikko Alatalo
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.